Ylöjärven museolla pidettävät satutunnit tutustuttavat lapset niin vanhoihin satuihin ja uskomuksiin kuin historiallisiin rakennuksiinkin. Vanhemmat fiilistelevät museomiljöössä menneitä miettien.
Kettu se on sitten viekas pikku kelmi. Aina se puijaa kaverinsa, karhun ja suden, tekemään työt puolestaan ja nauttii silti itse työn tuloksesta suurimman siivun.
Tuttu kuvio perinnetarinoista. Tämän metsäneläinten kimurantin suhteen museonhoitaja Salla Järnefelt valitsi toiselle Ylöjärven museolla pidetylle satutunnille.
Tuokioiden tarinat ja touhut liikkuvat perinteen ja uskomusten maailmassa.
Halutessaan tuokioiden pitäjät voivat valita vielä perinneaihetta rajatummankin teeman – kuten Järnefelt tällä kertaa noiden kolmen eläimen seikkailut.
Satuilijat ryhtyvät kokoamaan tunnin sisältöä menemällä kirjastoon ja katsomalla, millaista materiaalia hyllyissä piilee.
– Pituus on aika tärkeä. Yleensä luemme puoli tuntia. Eivät lapset jaksa pidempään istua, Järnefelt taustoittaa.
Lisäksi huomioon on otettava lasten ikä. Tuntien vetäjät saattavat varata sekä pienille että isoille sopivia kertomuksia, joita sitten käyttävät tilanteen mukaan.
Järnefelt arvioi, että lasten mielenkiinto vanhoja juttuja kohtaan on herännyt tuokioiden aikana.
Serkukset Akseli Uotila ja Niilo Palkeinen ainakin pitivät eläinsaduista.
– Kettu on vähän höpsö, kun se kiipeää sinne olkikatolle, Niilo kihertää.
Kurkistus museorakennuksiin
Satuilun päätyttyä on aika kurkistaa museorakennusten saloihin.
Pikkuinen Matias Nuppola kapuaa ylös luhtiaittaan ja kurkistelee kaiteen yli suu hymyssä. Alas tultuaan hän kertoo tykänneensä aitan koristukseksi veistetyistä rei’istä.
– Mennään muihinkin paikkoihin, hän pyytää malttamattomana kaitsijaltaan.
Satutuntien pitäjät ovat varautuneet myös perinneleikkien leikkimiseen. Joka kerralla on kuitenkin tunnusteltava kävijöiden toiveita. Jos lapset kipittävät innokkaina museorakennuksia ihastelemaan, on turhaa vääntää väkisin leikkiä.
– Monesti tuntuu, että leikin korvaa kiipeily, Järnefelt sanoo viitaten aittojen tikasportaisiin.
– On tarkoituskin, että täältä haetaan elämyksiä ja virikkeitä.
Jos leikkiin halukas porukka saapuisi, voisi satutäti ohjata vaikka arvoitus- ja kätkemisleikkien tai liikunnallisten huvitusten, kuten viimeinen pari uunista ulos -leikin tuoksinaan.
Lapsille voidaan leikkien aluksi sanoa sana pari niiden historiasta.
– Lapsille aikamääreet eivät kuitenkaan kerro paljoa. Mutta jos sanoo, että isoäiti tai isoisä on leikkinyt tätä leikkiä, he käsittävät paremmin.
Museolla pidettävillä Vaarini vempain -kierroksilla ohjattu toiminta pääsee paremmin oikeuksiinsa kuin satutunneilla. Kierroksilla rakennukset käydään yhdessä läpi ja lopuksi kädentaitopajassa askarrellaan jokin vanhan ajan esine, kuten käpytonttu.
Osuva ympäristö vanhan ajan saduille
Perinteeseen pureutuvat satutunnit museoympäristössä ovat ainoat laatuaan puutarhakaupungin kulttuuripalvelujen tarjonnassa. Niitä ei järjestetä muualla.
– Saattaahan olla, että vaikka kirjastollakin otetaan perinneteema, mutta nämä museon satutunnit ovat eri asia, museonhoitaja sanoo.
Järnefelt nyökyttelee ajatukselle, että perinnesatuja voisi viedä uusiinkin ympäristöihin.
– Voisimme esimerkiksi tehdä pienen esinevalikoiman, ottaa satuja mukaan ja viedä tämän jutun muualle. Kyllä silti luulen, että haluaisimme säilyttää linkin museoon jotenkin.
Itse asiassa esine-esittelyitä onkin viety esimerkiksi vanhainkoteihin muistoja herättämään.
Aivan keskustan tuntumassa sijaitseva tyystin maalaismainen ympäristö on kuitenkin mitä oivin paikka perinnesatujen kertomiseen. Järnefelt toteaa, että autenttisissa maisemissa historiaan sijoittuva satu tulee lähemmäs kuin muissa paikoissa sanailtuna.
– Kun kierrämme täällä museolla, lapset hoksaavat, että perinnesaduilla ja todellisuudella on jokin yhteys, lasten kanssa paikalle tullut Hanna Uotilakin miettii.
– Tämä on oikein viihtyisä ja kiva piilo. Tämä on myös perinneympäristönä onnistunut. Täällä on väljyyttä, ja rakennukset sopivat yhteen, Järnefelt sanoo tyytyväisenä.
Hän arvelee myös vanhempien tunnistavan näytteillä olevia esineitä ja kertovan niistä lapsilleen, mikäli opas ei satu seisomaan vieressä.
Satutunteja on buukattu vain kolme tälle kesälle. Ylöjärven kaupungin kulttuurisihteeri Minna Vallin perustelee vähäistä määrää sillä, että lisäksi museolla on Vaarini vempain -kierroksia sekä kesäteatterinäytöksiä.
– Olisinkohan ajatellut, että tuossa on kohtuullinen määrä. Jos luvut ovat kuitenkin näin hyviä, satutunteja on helppo lisätä, koska henkilökuntamme toteuttaa ne, Vallin viittaa toisen satukerran varsin runsaslukuiseen kävijämäärään.
Perinnesadut ovat yleissivistystä
Salla Järnefeltin mielestä perinnesatujen välittäminen nykylapsille on tärkeää.
– Nehän ovat osa suomalaisuutta ja meidän juuriamme. Tarinoiden tuntemus kuuluu yleissivistykseen.
Muutenkin haisu menneiden aikojen menosta on museonhoitajan mielestä hyväksi ihmiselle.
– Tämä on ikuisuuskysymys. Tulevaisuutta ja nykyisyyttä on helpompi ymmärtää, kun tietää jotain menneisyydestä. Sen tuntemus juurruttaa ihmisiä omaan kulttuuriinsa. Eihän mikään synny tyhjästä.
Hanna Uotilakin on mielissään, että nykytarinoiden rinnalla lapsille on tarjolla myös vanhaan aikaan sukeltavia satuja.
Uotiloiden perheessä kiinnostus historiaan on noussut muun muassa Mauri Kunnaksen teosten myötä. Suosikkikirjailijan ansiosta perheen poika Akseli esimerkiksi hurahti keskiaikaan.
Muutakin menneeseen maailmaan kurkistavaa kirjallisuutta Uotilan perhe on kolunnut.
– Suomen Lasten Kalevalaa olemme vähän lukeneet, mutta se ei ole vielä uponnut. Mutta Koirien Kalevala on tosi hyvä, Hanna Uotila juttelee.
Museonhoitaja toteaa, että nykyajan satujen ja televisiosarjojen vilskeeseen tottuneille lapsille perinnekertomukset tarjoavat aivan omanlaisensa maailman. Muun muassa Koiramäki-kirjojen luoma pohja kuitenkin auttaa satutuntien pitoa.
– Tuntuu, ettei ihan tyhjästä tarvitse ponnistaa.
Järnefelt pohtii, että perinne on myös asia, joka saa vanhemmatkin viehättymään museon tilaisuuksista.
– Aikuiset käyvät hakemassa kontaktin perinteeseen takaisin. Aikuisille tämä on fiilistelyä. Esimerkiksi eräs rouva juuri sanoi, että pelkkä tuoksu täällä tuo mieleen hänen isoäitinsä kodin.
Viimeinen museon satutunti 4. heinäkuuta kello 10–11. Vaarini vempain -kierroksia 7. heinäkuuta ja 4. elokuuta kello 13.
