Tammikuun lopussa Selkokeskus tiedotti, että tavallista yleiskieltä ymmärrettävämmän kielimuodon, selkokielen, tarve on lisääntynyt Suomessa. Ylöjärven Uutiset kurkisti taannoin selkokielen tuottamisen saloihin, mutta ei siinä vielä kaikki. Selkoilmaisu pitää sisällään muutakin kuin kielen. Siitä tietää kertoa ensimmäisiin Suomessa selkosarjakuvaa tehneisiin lukeutuva ylisläinen Eero ”Eppu” Ruoranen.
Ruoranen päätyi selkopoluille naapurinsa nappaamana yli 30 vuotta sitten.
– Hannu Virtanen asui aikanaan vieressämme Tampereella. Hän on oikea selkokielen guru, Ruoranen kuvaa selkokielistä Leija-lehteä perustamassa ollutta sekä Selkosanomien päätoimittajana ja Selkokeskuksen johtajana toiminutta miestä.
Virtanen kaipasi selkosarjakuvaa Leija-lehteen ja keksi nykäistä kuvittajaa hihasta.
Tehtävä ei kuulostanut Ruorasesta hassummalta, joten hän hyppäsi epäröimättä kelkkaan.
– Freelancerina pitää ottaa vastaan melkein kaikki työt, kuvittaja väläyttää hymyn.
Kuvittaja löysäsi sääntöjä
Nykyään Ylisellä asuva mies oli ensimmäisiä suomalaisia, joka piirsi selkosarjakuvaa.
Selkomuotoisen sarjiksen tekoon ei siis ollut maassamme kiveen hakattuja käytänteitä. Mies luotti omaan harkintaansa sekä neuvotteli Leijan tekijöiden kanssa.
Ruorasen mukaan kriteerit olivat alkuun nykyistä tiukemmat.
Tämä näkyi eritoten kuvakielessä. Hahmojen oli oltava hyvin selkeitä. Ne olivat pelkistettyjä, siistejä viivapiirroksia. Esimerkiksi öljyväreillä suttaaminen ei tullut kuuloonkaan.
– Kuviin ei saanut piirtää taustoja, taiteilija lisää.
Piirrostyyli kuitenkin luonnistuu Ruoraselta hyvin, sillä useaan tyyliin taipuvan miehen tuotannossa on sarjakuvien lisäksi muitakin pelkistettyjä töitä, esimerkiksi taidetauluja ja mainoskuvien innoittamia tauluja.
Ruorasen käsistä syntyi myös ensimmäinen kotimainen selkosarjakuva-albumi, johon päätyi tukku Leijassa julkaistuja sarjispätkiä. Siitäkin miehen mielestä paistaa vielä käytäntöjä hapuileva ote.
– Se oli vielä hakemista. Siihen kerättiin kaikki huonot sarjakuvat.
Ajan mittaan mies alkoi höllentää kriteerejä.
– Otin ne haltuun. Lisäsin yksityiskohtia ja taustoja.
Kun kuvittaja hyppäsi itse käsikirjoittajan puikkoihin, hän myös hivutti tarinoita aiempaa mielikuvituksellisempaan suuntaan.
Tarina etenee selkeästi
Moni nyrkkiperiaate pätee silti tänäkin päivänä.
Tarinan rakenteen on oltava selkeä. Tapahtumien on edettävä aikajärjestyksessä, joten esimerkiksi aikatasoilla ei voi leikitellä.
Asioita ei voi jättää ilmaan roikkumaan. Loppuratkaisun on oltava jämpti, sellainen, että idea välittyy. Asiat täytyy selittää, eli niitä ei voi jättää symbolisiksi heitoiksi, toisin kuin vaikkapa taidesarjakuvassa voisi tehdä.
Ruoranen pysyttelee ainakin lyhyissä sarjiksissaan selkeässä, rajatussa aiheessa. Se kulkee punaisena lankana alusta loppuun.
– Idea syntyy ensin. Se on vähän salatiedettä, mutta jotenkin se syntyy. En suunnittele pelkästään päässäni. Piirrän vaikka linnunpöntön, ja idea kehittyy siitä. Suunnittelen paperin palaselle, mitä kuviin tulee, ja sitten vain piirrän, piirrosotteeseen jo kovin tottunut kertoo.
Mies ei suosi valtaisaa hahmokavalkadia. Hän myös pitää hahmojensa luonteet selkeinä. Vesa on hölmö, vaimo viisas.
Ihan palikkatason juttuja selkosarjisten ei silti tarvitse olla.
– Voi olla esimerkiksi yhteiskuntakritiikkiä ja rajujakin kuvia.
Sanaleikitkin käyvät päinsä. Näin mies teki vaikkapa sarjiksessa, jossa yhdet hahmot ymmärsivät sanan lenkki liikunnaksi ja toiset taas makkaraksi. Niin ikään kulttuuriset viittaukset, kuten leikittelyt Pekka Puupään hahmolla, istuvat selkosarjikseen.
Lehdissä julkaistavat selkosarjakuvat ovat lyhyitä. Jos lehden julkaisuvälit ovat harvat, tarinoita ei voi kirjoittaa jatkokertomuksiksi. Uuden lehden ilmestyessä lukijat eivät enää muistaisi, mihin jäätiin.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että selkosarjiksen pitäisi olla lyhyt. Ruoranen on tehnytkin kuusisivuisen selkosarjiksen. Se oli Invalidiliiton 60-vuotishitoriikki liiton juhlajulkaisussa. Hän myös aloitti selkoteoksen Jalmari Finnen Valkoinen torakka -tarinan pohjalta.
– Jos se olisi valmistunut, se olisi ollut noin 40-sivuinen.
Kieli on kirjoittajien hommaa
Selkosarjiksenkin ytimenä on toki kieli.
Sen loihtimiseen Ruoranen ei kuitenkaan iske näppejään. Hän jättää puhekuplat tyhjiksi ja teettää tekstit selkokielen ammattilaisilla.
– Selkokieli on oma kielimuotonsa, ja mää osaan vain tätä tamperetta.
Mies ei ole edes heittäytynyt kokeilemaan selkokielistä ilmaisua.
– Kyllä kuvat riittävät minulle. Minähän veisin kirjoittajilta hommat, jos itse kirjoittaisin, hän virnistää.
Yhteistyö kirjoittajien kanssa on varsin mutkatonta. Kuvittaja kertoo kuvien idean ja tapahtumat sanataiturille puhelimessa ja jättää tälle sitten vapaat kädet.
Mies on ollut lopputuloksiin tyytyväinen, vaikka joskus tekstit saattavat jopa hiukan yllättää.
– Mutta ne ovat kehittyneet parempaan päin. Yllätykset eivät haittaa, kun kirjoittajat eivät muuta kuvia.
Selkokuvista vaihtelua työhön
Ylöjärveläiskuvittajan erikoissarjistehtailu on hiipunut. Leija-lehden sarjis loppui, ja nyt mies tekee kuvasarjoja vain Selkosanomiin.
Toisinaan hän tosin tekee selkokuvituksia esimerkiksi esitteisiin.
Monenlaista taidetta tekevälle selkokuvien teko on mukava lisä työkattaukseen. Se tuo vastapainoa mutkikkaisiin näpertelyihin.
– Sarjikset antavat mahdollisuuden piirtää tällaisia kuvia. Niiden kaltaisia ei voisi välttämättä tehdä esimerkiksi tauluihin.
Jos vain kysyntää riittää, mies jatkaa mieluusti selkokuvien tiellä.
– Jokin pitkä sarjakuva olisi kiva, mutta se vaatisi hyvän käsikirjoituksen.
