Sanalla keskittäminen on paha kaiku. Ei tietenkään kuulosta hyvälle, jos mielikuvissa palvelu loitontuu ja samalla kallistuu. Kuten aina, asiat eivät käytännössä ole niin yksioikoisia kuin miltä ne näyttävät. Esimerkiksi koulutuksessa on Suomessa historiallisia jäänteitä, joita sopii hyvin nimittää rasitteiksi. Terveysasiat ovat aina hyvin henkilökohtaisia, ja etäisyydet voivat tuntua ikäviltä. Pohditaan tätä tarkemmin myöhemmin.
Isot tilastoluvut ovat monesti rakenteeltaan samanlaisia kuin pienet. Ei siitä ole niin mahdottoman kauan, kun Suomessa oli 120 000 maatilaa. Siihen aikaan sanottiin, että karkeasti noin 50 000 olisi sopiva määrä. Muutosta on jo nyt tapahtunut radikaalisti, ja tuon tavoitteen alle mennään varmasti.
Toisissa ympyröissä kansantaloustieteen, jota nykyään nimitetään vain taloustieteeksi, jatkokoulutustason opetusta annettiin Suomessa 12 eri yliopiston laitoksessa. Viisas professori kertoi, että viisi olisi sopiva määrä. Päivän lukuja ei tarvitse edes tarkistaa. Ihan lonkalta sitä osaa todeta tilanteen muuttumattomuuden. Ehkä Rovaniemen opetusta on supistettu. On täysin nurinkurista, kun taloustiedettä työkseen opettavat ja tutkivat eivät osaa rakentaa taloudellisia koulutusyksikköjä. Ne paljon puhutut rakenteet ovat todella jäykkiä, ja saavutetuista eduista ei tingitä.
Suuri itsessään ei ole kaunista. Tutkimuksessa ei vain yksi ihminen nykyään mitenkään pärjää. Ympärille tarvitaan kollegoita. Se miten heidän kanssaan tulee käytännössä toimeen, on sitten ihan eri juttu. Tiedepolitiikka on paljon likaisempaa kuin tavallinen eduskunnan vastaava. Mutta vuorovaikutuksen merkitys tutkimuksen ideoinnissa on kiistaton.
Suomalaiset kansantaloustieteen laitokset ovat muiden maiden laitoksiin verrattuina auttamattoman pieniä. Yleissivistävänä laitoksena taloustieteen opinahjo on aivan mainio. Vanhoja termejä käyttäen cum laude -tason makroteorian kurssi antaa ymmärrystä moneen talouspoliittisen keskustelun aspektiin. Kansantaloustieteen lehtoreita sopii olla joka niemessä ja notkossa. Sen sijaan jatkokoulutukseen tähtäävää, professoritason opetusta tarvitsee yksikäsitteisesti keskittää.
Lisävakuudeksi voi tarkkailla niin sanottuja junaprofessoreja. Jos ja kun varsinaisella työpaikalla käydään hoitamassa vain pakolliset kuviot, niin kyllä se ongelmasta kertoo. Jää puuttumaan juuri se vuorovaikutus kollegoiden kanssa. Mikäli työpaikka ei käytännössä houkuttele ihmistä muuttamaan, niin julkisen sektorin pitää siirtää työpaikka. Pahaa pelkään, että näin ei tapahdu vaan kehitystä jarrutetaan haitallisilla verovähennyksillä.
Suomen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta on edelleen historiallisia merkkejä. Eduskunnan koristeiden symboliikka osaltaan tukee tätä. Maailma muuttuu, mutta sitä sopii toivoa, että ruoan tuotannon arvostus vain entisestään kasvaa.
Historiallisista rasitteista tulee mieleen maatalousylioppilaiden oma talousopetus. On vaikea kuvitella mitään turhempaa. Kun kerran Helsingissä on Aalto-yliopisto, niin sinne kurssille vain. Tai mikä parempaa, maatalouden taloudellisia asioita voisi sivuta osana yleistä ekonomikoulutusta. Kynnys koulutukseen pääsemiseen varmasti kasvaa, mutta pitkällä aikavälillä se koituu maatalouden eduksi.
Tunnettu tosiasia on, että suomalaiset ikääntyvät. Lääketiede on monimutkaista, joten lääkärien täytyy erikoistua. Toki kaikista arvostetuin lääkäri on sellainen etulinjan työntekijä, jolla on pitkä kokemus ja joka osaa lähettää potilaita jatkotutkimuksiin. Ja vieläpä kerrasta oikeisiin sellaisiin.
Kaikkea ei kuitenkaan voi vaatia, ja erikoistuminen on myös potilaan etu. Sen takia kliininen gerontologia on vanhenevassa Suomessa tärkeä osa-alue. Tavallisemmin puhutaan geriatriasta eli iäkkäiden ihmisten hoitoon erikoistuneesta lääketieteestä. Aivan pienimmissä terveyskeskuksissa ei voi kaikkia tärkeimpiä lääketieteen haaroja olla edustettuina.
Puhutaan sitten soteuudistuksesta tai -sopasta, niin toivottavasti hoitoketjuista muodostuu asiakkaan kannalta tarkoituksenmukaisia. Että poistuu sellainen pompottelun tunne. Selkeää rahaa säästyy, kun ei tehdä tarkkoja tutkimuksia väärään aikaan ja silti useaan kertaan.
marko@markotaipale.fi
