MM-areena valmistuu kisoja varten: 84 toimistokonttia, 30 tv-rekkaa ja 60 kilometriä tv-kaapelia

10.05.2022 10:00

Jääkiekon MM-kisojen peliareenat eivät ole heti käyttövalmiita kisoihin vaan ne pitää päivittää niin sanotusti kisakuntoon.

Arena Director Jukka Tenhunen vastaa molempin pelipaikkojen eli Nokia Arenan ja Helsingin jäähallin saattamisesta valmiiksi kisoja varten.

Jukka Tenhunen vastaa siitä, että areenat ovat kisakunnossa. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

– Projekti on iso ja haastava. Esimerkiksi Nokia Arenalla työn tekee 50 palkattua timpuria ja 50 vapaaehtoista rakentajaa. Kahta vuoroa tehdään ensi torstaihin saakka, Tenhunen kertoo.

Molempien areenoiden pitäisi näyttää suunnilleen samanlaiselta ja sellaiselta kuin järjestävä taho kansainvälinen jääkiekkoliitto haluaa.

– Toisessa hallissa on valmiina nykyaikaista tietotekniikka ja toiseen sitä pitää päivittää. Onneksi meillä on hyvät yhteistyökumppanit tekemässä asioita, Tenhunen toteaa.

Nokia Arenalle ja sen välittömään läheistyyteen tulee muun muassa 84 toimistokonttia, 30 televisiorekkaa, 60 kilometriä televisiokaapelia, 60 kilometriä it-kaapelia ja 50 kilometriä sähkökaapelia.

Media vie oman tilansa myös areenan katsomokapasiteetista.

– Media ottaa noin 2 000 katsomopaikkaa Nokia Arenalta, Tenhunen kertoo.

Kuuntele Jukka Tenhusen haastattelu Tampereen Kiakkoradiosta.