Kilometrikisa käynnistyy vappuna

27.04.2022 13:00

Kilometrikisaa poljetaan 1.5.−22.9.2022. Pyöräilykuntien verkoston järjestämä Kilometrikisa on vuosittain järjestettävä kampanja, johon osallistuu kymmeniätuhansia suomalaisia.
Poljetut kilometrit ja minuutit merkitään henkilökohtaiseen kalenteriin ja ne lasketaan mukaan joukkueen yhteiseen tulokseen. (Kuvituskuva)

Leikkimielisessä kisassa joukkueet kisaavat toisiaan vastaan siitä, kuka polkee eniten minuutteja ja kilometrejä. Iso osa Kilometrikisassa polkevista joukkueista on työyhteisöjä.

Vuodesta 2009 järjestetyn Kilometrikisan menestys nojaa yksinkertaiseen konseptiin. Yksi henkilö ilmoittaa joukkueen kisaan ja muut liittyvät joukkueeseen. Poljetut kilometrit ja minuutit merkitään henkilökohtaiseen kalenteriin, josta ne lasketaan mukaan joukkueen yhteiseen tulokseen.

– Vuoden 2020 Kilometrikisan vaikuttavuuskyselystä selvisi, että työpaikoilla monet kokevat yhteisen kilometritavoitteen lisäävän pyöräilymotivaatiota. Useampi vastanneista myös kertoi, että Kilometrikisa lisää vuorovaikutusta ja tunnetta ryhmään kuulumisesta, kertoo pyöräilyn edistämisen koordinaattori Tuija Mikkonen Pyöräilykuntien verkostosta.

Pitkän etätyöjakson jälkeen työnantajien rooli liikkumiseen kannustamisessa on tärkeä.

– Erilaiset liikkumista ja yhteisöllisyyttä tukevat kampanjat ja tempaukset ovat juuri se mitä nyt tarvitaan. Jos liikkuminen on jäänyt etätyön aikana vähemmälle, pyöräilystä on helppo aloittaa, koska vauhdin voi säätää itselle sopivaksi, kannustaa Mikkonen.

Näin voit osallistua

Osallistujat voivat halutessaan ottaa käyttöönsä Polar Flow -sovelluksen, joka toimii mobiililaitteella. Sen käyttö ei edellytä erillistä urheilukelloa tai aktiivisuuslaitetta.

Polar Flow -sovellus kerää reaaliaikaista tietoa pyöräilykilometreistä ja -minuuteista ja siirtää ne automaattisesti Kilometrikisan kalenteriin. Sovelluksen avulla osallistuja pystyy myös helposti seuraamaan oman kuntonsa kehittymistä Kilometrikisan aikana.

Pyöräilykuntien verkostoon kuuluu 153 pyöräilyn edistämiseen sitoutunutta kuntaa, joissa asuu yhteensä noin 4,5 miljoonaa asukasta. Ylöjärven kaupunki on yksi Pyöräilykuntien verkostoon kuuluvista kunnista. Lisäksi jäsenistöön kuuluu ELY-keskuksia, kuntayhtymiä, järjestöjä ja yrityksiä.

Kilometrikisa on Pyöräilykuntien verkoston järjestämä valtakunnallinen pyöräilyyn kannustava kampanja, joka on käynnissä 1.5.−22.9.2022.