Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Tuire Wilkman, 40, on viittä vaille valmis personal trainer. Hän haluaa auttaa myös muita tekemään ison elämänmuutoksen.
Yhdeksän vuotta sitten Wilkman oli raskaana ja niin huonovointinen, että laihtui raskausaikana 24 kiloa. Lapsen syntymän jälkeen hän pystyi jälleen syömään ja lihoi vuodessa yli 40 kiloa. Wilkman hakeutui yksilölliseen ryhmävalmennukseen ja alkoi tämän kannustamana harjoitella kuntosalilla.
– Vuoden 2018 lopulla minulla tuli selkään pari välilevyn pullistumaa ja oli vähän madaltumaa.
Selkävaivat estivät työnteon.
– Kun sain fysiatrian polin erikoislääkäriltä luvan mennä takaisin salille, päätin ruveta kuntouttamaan syviä vatsalihaksia ja selän tukilihaksia.
Toinen kuntosalikävijä tuli kysymään Wilkmanilta alkaisiko tämä ohjata häntä. Wilkman vastasi kyllä, mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei ole personal trainer. Tähän tuli kuitenkin muutos, vaikkei Wilkman sitä vielä tuolloin tiennytkään. Puolisentoista vuotta sitten hänen psykoterapeuttinsa kysyi ratkaisevan kysymyksen: Oletko koskaan miettinyt, että sinusta tulisi personal trainer?
– Olin että ”en todellakaan”, miten niin?
Ajatus jäi muhimaan, ja reilu vuosi sitten joulukuussa Wilkman haki PT-opintoihin Varalan Urheiluopistoon. Epäuskoisena hän otti saamansa opiskelupaikan vastaan ja aloitti opinnot Kelan tukemana uudelleenkoulutuksena helmikuussa. PT:ksi hän valmistuu tammikuun puolivälissä.
Intohimosta työ
Tällä hetkellä Wilkman tekee asiakasohjauksia kevytyrittäjänä. Toisena työnään hän jakaa postia, pitäen samalla huolta aerobisesta kunnostaan ravatessaan kerrostalojen rappuja ylös-alas. Asiakkaita Wilkmanilla on jo ympäri Suomen. Etäohjaaminen onnistuu puhelimessa tai tietokoneella.
– Minun ei tarvitse välttämättä tavata asiakasta kasvotusten, varsinkin jos hän ei tarvitse saliohjelmaa.
Liikkeiden suoritustekniikoita Wilkman pystyy näyttämään esimerkiksi läppäriltä. Asiakkaat voivat puolestaan videoida hänelle suorituksiaan tai Wilkman voi seurata harjoituksia kuvapuhelun avulla. Hän sanoo, että kokemattomille treenaajille oikeiden suoritustekniikoiden neuvominen on kuitenkin tärkeää paikan päällä.
Lihavuusleikkauksessa
Monet Wilkmanin asiakkaista haluavat tehdä ison elämäntapamuutoksen.
– Heidän on hirveän helppo ottaa minut valmentajakseen, koska tiedän mistä puhun.
Wilkmanilla on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on tehdä elämäntapamuutos, joka näkyy ja tuntuu. Wilkman kertoo olleensa ”pullea” lapsuudesta asti. Korkeimmillaan vaa’an lukemat olivat 135 kiloa vuonna 2018.
– Katsoin, että nyt tarvii tehdä jotakin. Exäni sanoi, että en pysty siihen. Olen aina ollut sellainen, että jos joku epäilee minua, niin haluan näyttää hänelle ja itselleni, että pystyn.
Nyt Wilkman painaa 80 kiloa. Hänelle tehtiin lihavuusleikkaus marraskuussa 2020. Sitä ennen hän pudotti painoaan 26 kiloa liikunnan ja ruokavalion avulla.
– Polkuni kesti puolitoista vuotta ensimmäisestä terveyskeskuskäynnistä lihavuusleikkaukseen. Koko sen ajan harrastin liikuntaa.
Leikkauksen jälkeen kiloja lähti vielä 29.
– Yksivuotistarkastuksessa ravitsemusterapeutti sanoi, että monet menettävät rasvaa ja lihaksia. Minä menetin rasvaa ja sain lihaksia. Ainoa millä lihasta saa on se, että syö riittävästi proteiinia ja harrastaa kuntosalia. Se joka kuvittelee, että pelkällä proteiinin syömisellä saa lihaksia, kuvittelee ihan väärin.
Uusi arki leikkauksen jälkeen alkoi soljua vähitellen.
– Opettelin syömään usein ja vähän. Se mitä sain aluksi syötyä, oli tyyliin kolme ruokalusikallista hyvin nestemäistä ruokaa.
Wilkman söi muun muassa siskonmakkarasoppaa ja jauhelihakeittoa, joita oli soseuttanut valmiiksi ja laittanut pienissä rasioissa pakastimeen ennen leikkausta.
Vauvanruokia hän ei suostunut syömään.
Monilla ruokamieltymykset muuttuvat leikkauksen jälkeen, Wilkmanilla ei.
– Sipseistä en ole koskaan tykännyt, enkä tykkää edelleenkään.
Halu auttaa
Wilkmanin tavatessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä tatuointeihin ja lävistyksiin.
– Haluan, että ihmiset saavat minusta ulkonäöstä huolimatta lämpimän ja kivan kuvan. Olen varmaan jonkun mielestä tosi hurjan näköinen. Olen ihan samanlainen kuin kuka tahansa muu.
Wilkmanilla on kova halu auttaa muita. Tämä kumpuaa lapsuuden kokemuksista. Kun Wilkman oli 7-vuotias, hänen isänsä sai vakavan sairauskohtauksen, jonka seurauksena hän halvaantui.
– Olisin itse tarvinnut silloin apua, sillä syytin alitajuisesti itseäni siitä, että en 7-vuotiaana tajunnut soittaa ambulanssia. Samalla näin koko ajan miten paljon äitini auttoi isääni.
Teini-iässä Wilkman sairastui vakavaan masennukseen ja oli sen vuoksi sairaalahoidossa.
– Sain siellä konkreettista apua. Kukaan ei tuominnut minua ja minut otettiin ihmisenä vastaan. Siellä minua kuunneltiin ja puhuttiin vaikeista asioista.
Kantava voima oli äiti, joka vieraili päivittäin hänen luonaan.
– Minusta on huolestuttavaa miten vähän ihmiset huolehtivat toisistaan. Heti, jos näen jotakin vääryyttä, niin haluan puuttua siihen.
