Aerobiset eli kestävyyttä parantavat kuntoilulaitteet sopivat vaikkapa koko perheen yhteiseksi joululahjoiksi, mutta sokkona niitä ei pidä mennä ostamaan.
Ennen kaupantekoa on mietittävä tarkasti, paljonko laitteelle on käytettävissä tilaa, voiko sillä kuntoilla naapureita häiritsemättä ja säilyykö motivaatio niiden käyttöön muutamaa viikkoa pidemmälle. Aivan halpojakaan ne eivät ole.
Kuntopyörä on aerobisista laitteista helpoin mahdutettava pieneenkin asuntoon. Niitä on monen kokoisia, mutta peruspyörä vaatii vain pari neliömetriä.
Tamperelainen Sinikka Mäkinen sai perusmallisen Tunturinsa lapsiltaan 80-vuotislahjaksi ja on parin kuukauden käyttökokemuksen perusteella siihen erittäin tyytyväinen.
– Pyrin ajamaan joka päivä kymmenen kilometriä, ja siinäkin saa kyllä hien irti! Minulle on tärkeää, että pyörä seisoo tukevasti jaloillaan, ja siinä on mukava satula, Mäkinen sanoo.
– Ominaisuuksista minulle riittää, että näen helppokäyttöisistä mittareista ajetun matkan ja käytetyn ajan. Myös kalorien kulutuksen ja sykkeen seuraaminen on mielenkiintoista.
Laadukkaan peruspyörän saa 400–600 eurolla. Jos sijoittaa muutaman satasen lisää, ominaisuuksia tulee enemmän. Tonnin pyöristä löytyy yleensä valmiina erilaisia harjoituksia automaattisesti vaihtuvine vastuksineen.
Kerrostalossa asuvana Mäkinen arvostaa sitäkin, että hänen kuntoiluvälineensä ei juuri pidä ääntä. Nykyiset kuntopyörät ovatkin hyvin hiljaisia, toisin kuin spinning- ja wattipyörät, joita käytetään muun muassa kuntokeskuksissa.
Yksi vaihtoehto on ostaa harjoitusvastus eli traineri. Se on tuki, jonka rullilla tavallista pyörää ajetaan tai johon pyörä takaosastaan kiinnitetään.
Trainereiden hintahaarukka on hyvin laaja. Laadukkaan perusmallin saa 200–300 eurolla, mutta kehittyneimmistä malleista, joihin voi liittää bluetoothilla erilaisia tietokonesovelluksia, on maksettava yli tonnin.
– Trainer-ajaminen mahdollistaa tutuilla säädöillä ajamisen, mikä tekee harjoittelusta miellyttävämpää ja tehokkaampaa. Verrattuna salipyöriin ero on samaa luokkaa kuin omilla lenkkareilla tai lainatuilla sisäpelitossuilla juoksemisella, triathlonisti Valtteri Repo tiivistää.
Juoksumatto ei sovi kerrostaloon
Juoksumatto sopii parhaiten kilpaurheilijalle tai tavoitteellisesti harjoittelevalle kuntoilijalle, joka haluaa pitää lenkillään vauhtia myös silloin, kun ulkona on huono sää tai keli.
– Pelkästään matolla ei kannata juosta. Se muovaa askelta turhan matalaksi, koska jalan työntövaihe takana tuppaa jäämään vajaaksi. Vauhdikkaimmat harjoitukset on parempi tehdä vapaasti ulkona, pitkän linjan juoksuvalmentaja Matti Jääskeläinen suosittelee.
Kaikki juoksumatot ovat niin äänekkäitä, että naapurisovun vuoksi niitä ei voi suositella kerrostaloasuntoihin. Paras käyttöympäristö on lämmitettävä autotalli, kellari tai muu hyvin eristetty huone.
Juoksumattojen hintahaitari on valtava, mutta noin 1 700–2 500 eurolla saa suhteellisen pieneen tilaan mahtuvan, mutta kuitenkin riittävän laadukkaan välineen.
Valtteri Repo antaa tärkeän vinkin seikasta, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi:
– Mattoja on sekä tasa- että vaihtovirralla toimivia. Kuulostaa yllättävältä, että tasavirtamatot kestävät kyllä hyvin juoksua, mutteivät kävelyä. Joka tapauksessa maton ostaja joutuu varautumaan siihen, että jossakin vaiheessa huoltomies on kutsuttava paikalle.
Kävely rasittaa moottoria enemmän, koska siinä maton ja alustan välillä on jatkuvasti kitkaa. Toistaalta myös suuret juoksunopeudetkin vaativat moottorilta paljon, joten siitä pitäisi löytyä tehoa vähintään 2,25 hevosvoima.
Tärkeää on myös varmistaa, että matto on riittävän tukeva. Nyrkkisääntö on, että mitä raskaampi laite, sen tukevampi ja turvallisempi se on. Alusta, jolla matto liikkuu, ei saisi joustaa yhtään sivuttaissuunnassa.
Joissakin malleissa juoksualusta voidaan nostaa pystyasentoon, mikä vähentää laitteen säilytystilaa huomattavasti.
Mitä hinnakkaampi matto, sitä enemmän sen hallitapaneelista löytyy säätömahdollisuuksia erilaisine harjoitusohjelmineen. Kaikki lähtee kuitenkin helposta pyörimiskulman ja -nopeuden säädöstä, sillä lisävirikkeitä harjoitukseen voi itse kukin etsiä makunsa mukaan internetistä.
Soutaminen käy kuntoutukseenkin
Soutulaite on paitsi tehokas lihaskunnon harjoitusväline, myös loistava kuntoutuslaite esimerkiksi nivelleikkauksista toipuville.
Etenkin iäkkäille ihmisille jää helposti pahojakin lihasten ja sitä myötä liikkeiden toispuoleisuuksia jalkaleikkauksista. Paras keino niiden ehkäisemiseksi on liikunta.
Tamperelainen Tino Minetti rupesi käyttämään sekä kuntopyörää että soutulaitetta lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen heti, kun siihen annettiin lupa.
– Sairaalasta saamissani kuntoutusohjeissa tähdennettiin lihaskunnon merkitystä ja suositeltiin esimerkiksi kyykkyharjoitteita. Soutulaitteella liikeradat ovat suunnilleen samat, ja siinä pystyy välttämään ääriasennot, jotka eivät heti ole sallittuja.
– En muista lonkan kipuilleen juuri ollenkaan soutaessakaan, eihän siinä kohdistu niveliin tärähdystäkään, Minetti luonnehtii.
Hyvän soutulaitteen saa noin tuhannella eurolla. Siinä on vastuksen säätö yleensä asteikolla 1–10 ja mittari, josta näkee ainakin ajan, matkan ja vetotiheyden eli tärkeimmät seurattavat.
Laite vie tilaa pituussuunnassa pari metriä, mutta on kapea. Ääntähän soutamisesta lähtee, muttei niin paljon kuin mattojuoksuta, joten kerrostalon parvekkeellakin sen käyttö onnistuu hyvin.
Soutaminen ei ole niin raskasta kuin pelätään, kunhan käyttää sopivaa vastusta. Oikea tekniikka on erittäin tärkeää; vetokapulaa ei lasketa jalkoihin, vaan sitä liikutetaan suorassa linjassa noin navan korkeudella, ja jokainen veto alkaa jalkatyöllä.
Crosstrainereita ja steppereitäkin löytyy moneen lähtöön, ja ne tarjoavat hyvän vaihtoehdon teholiikunnalle, jollei keho kestä juoksemista. Niistä ei lähde kovaa melua, mutta tilaa ne vievät hieman kuntopyörää enemmän.
Joissakin malleissa ongelmana on liian etukumara asento, joka rasittaa ainakin pitkäraajaisia. Kokeilematta ei crossareita kannata ostaa, mutta jos löytää luontevassa pystyasennossa käytettävän laitteen, se sopii vaikkapa innokkalle hiihtäjälle sulan maan harjoitteluun.
