Aluevaalikampanjat lähestyvät – yksityiskohtaisiin lupauksiin kannattaa suhtautua varauksella

24.11.2021 08:00

Aluevaaleihin on aikaa kaksi kuukautta ja yhä edelleen vaalit tuntuvat ajatuksen tasolla kovin kaukaisilta. Jos ihmisiä aiotaan saada vaaliuurinille, alkaa pian olla kiire kertoa, mistä kaikesta aluevaaleissa äänestetään.

Sote-uudistuksessa on kyse Suomen historian suurimmasta hallinnon uudistuksesta. Lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialueesta tulee väestöltään Suomen isoin ja Pirkanmaan suurin työnantaja​. Kyse ei siis ole ihan pikku projektista.

Tiesitkö, että hyvinvointialueen valtuutetut päättävät jatkossa muun muassa kouluterveydenhuollosta, neuvolapalveluista, toimeentulotuesta, vaativasta sairaanhoidosta, ambulansseista ja niin edelleen. Lista on loputon.

Iso vastuu tiedon jakamisesta on paitsi tiedotusvälineillä myös aluevaalien ehdokkailla. Kannattaa todellakin seurata vaali-ilmoittelua ja sitä, mistä ehdokkaat puhuvat. Nyt mitataan, kuka ehdokkaista on todella kartalla siitä, mistä hän on menossa hyvinvointialueen valtuustoon päättämään.

Ei yllättäisi, mikäli vaalikampanjoissa luvattaisiin säilyttää sote-palveluita Ylöjärvellä ja kerrottaisiin, miten ehdokas tulee puolustamaan puutarhakaupungin terveydenhoitoa. Kovin yksityiskohtaisiin lupauksiin kannattaa suhtautua varauksella, sillä hyvinvointialueen valtuutettu ei voi edustaa omaa kuntaansa vaan hänellä on laissa säädetty velvoite edustaa koko Pirkanmaata.

Ylöjärven Uutiset ja muut Pirmedioiden paikallislehdet ottavat ison vastuun siitä, että ihmiset saavat oikeaa tietoa aluevaaleista. Seuraavien viikkojen aikana tulemme kertomaan, mitä tämä kaikki tavalliselle ihmiselle tarkoittaa.

Ylöjärven Uutisten selkeä tavoite on, että Ylöjärvellä aluevaalien äänestysprosentti nousee Pirkanmaan keskiarvon yläpuolelle.