Kesän aikana syntynyt paikalliselokuva tavoitti tiivistetyn mutta moniulotteisen kuvan Ylöjärvestä, Hämeenkyröstä ja Nokiasta. Paikallistunnetta on tänäkin päivänä, mutta se on moniväristä.
Vielä muutama päivää ennen ensi-iltaa Juho Järvi viimeisteli paikalliselokuvaansa.
Äänityöt oli saatava loppuun ja koko audiovisuaalinen järkäle ajettava ulos tietokoneen leikkausohjelmasta.
– Viimeiset pari viikkoa istuin käytännössä katsottuna vain kotona leikkaamassa.
Koko kesän ja vähän kevättä ja syksyä kestänyt projekti oli kokonaisuudessaankin intensiivinen.
Vaikka hommaa riitti loppusuoralle saakka, varsinaista kiirettä Järvi ei kokenut tulleen.
Ensi-illan alla miehen mieltä kutitteli jännitys.
– Ei minulla ole ollut aiemmin tällaista tilaisuutta, elokuvaa avoimessa yleisönäytöksessä.
Paikallistunteen äärellä
Elokuvateoksellaan Järvi lähti tutkailemaan ylöjärveläistä, hämeenkyröläistä ja nokialaista paikallisuutta.
Mies löysi sitä: hän huomasi, että paikallistuntemusta on ja että paikallisuudella on merkitystä ihmisille.
– Ihmisillä on aina jokin suhde ympärillä oleviin tiloihin, ihmisiin ja arkielämään. Jokaisella haastateltavalla oli jotain sanottavaa, jopa nuorilla, elokuvan tekijä pohtii.
Se, miten suhde paikallisuuteen ilmeni, vaihteli kovin.
– Taustalla oli esimerkiksi sukuhistoriaa. Kunta saattoi olla myös paikka, johon on sattunut päätymään käytännön syistä ja johon on sitten kasvanut kiinni, Järvi erittelee.
Joillakuilla elämänarvot ratkaisivat asuinsijan: paikassa elettiin, koska se sopi elämänarvoihin ja tuki niitä. Osalle taas kotipaikka olisi voinut olla yhtä hyvin jokin muukin.
– Nämä syyt eivät olleet välttämättä sukupolvikysymys, Järvi huomauttaa.
Erityisesti Järvi halusi tietää, miten paikallisuus rakentaa identiteettiä.
– Identiteetti liittyy paikkaan, elämäntilanteeseen, ympäristöön… Se on monen asian kooste, jonka ansiosta ihminen kokee olevansa itsensä, mies selittää löytämäänsä.
Hän havaitsi identiteetin rakentuvan esimerkiksi sukutilan tarinan ja sen jatkamisen tai vaikkapa kotipaikan yhteisöllisyyden varaan.
Vaikka elokuva on tiivistys paikalliskuvasta, Järvi ei halua yksinkertaistaa näkemystään kuntakolmikosta yleistyksiksi. Ennen kaikkea kunnat näyttäytyvät hänelle monipuolisina.
– Niillä oli monimuotoisia paikallishistorioita ja hirvittävät määrät omia tarinoitaan.
Kolmen videon taidetta
Termi paikalliselokuva saattaa tuoda mieleen tavanomaisen dokumentin, mutta Järven tavoite oli taiteellinen.
Elokuva on taideteos, jossa kolme videota – yksi kustakin kunnasta – heijastetaan yhtäaikaisesti omille kankailleen.
– Seuraaminen onnistuu olemalla, katsomalla ja kuulemalla. Katsoja voi itse päättää, mihin kohdentaa huomionsa. Omalla katseellaan voi leikata kokonaisuutta ja yhdistellä kuvia keskenään.
Vastaanotto ensi-illassa Nokialla viime viikon perjantaina olikin Järven kuuleman mukaan yllättynyttä, kun silmien eteen ei avautunut pölyttynyttä paikallisrainaa.
– Jotkut tykkäsivät. Jotkut olivat kriittisiäkin, Järvi sanoo ja kertoo kritiikin liittyneen lähinnä leffan välittämään paikalliskuvaan.
Itse Järvi kokee onnistuneensa taiteellisessa tavoitteessaan.
– Vaikka näytöksessä tuli pieniä teknisiä yllätyksiä, idea ja vaikutelmat, joita olin hakenut, onnistuivat pitkälti siten kuin kuvittelin. Pystyn seisomaan teokseni takana.
Tällä haavaa elokuvalla ei ole tiedossa uusia esityksiä. Järvi kuitenkin toivoo niitä, esimerkiksi kuntien tiloihin. On kuitenkin selvää, että teos on nykymuodossaan näytettävissä vain kokonaisuutena. Videot eivät toimi yksinään.
– Teos on näytettävä kolmella kankaalla, jotta monikudoksisuus ja rinnakkaisuus tulee esille.
Iso pala haltuun otettavaksi
Yksinään ison projektin paiskineelle Järvelle vaikeinta oli kokonaisuuden hallinta ja rajaaminen. Työstämällä urakka kuitenkin eteni; isoja lukkotiloja ei tullut. Ennalta hahmoteltu rajaus myös auttoi vaikeista hetkistä eteenpäin.
Toisaalta kompastushetket saattelivat uusiinkin ideoihin. Esimerkiksi kuvattuaan ensin Nokialla yhdellä tavalla ja sitten Ylöjärvellä päivän verran samalla tyylillä, mies tajusi, ettei homma toimi.
– Keksin, että kuvaan joka kunnan omalla tyylillään, mies kertoo ja näyttää vilkasta kuvaa Ylöjärveltä, viipyilevää videota Hämeenkyröstä ja pyörivää kameranliikettä hyödyntävää kuvastoa Nokialta.
Antoisinta oli haastateltavien kohtaaminen.
– Tuntui, että pääsin heitä lähelle.
Audiovisuaalista alaa opiskeleva mies sai projektista paljon arvokasta kokemusta ja taitoa mutta myös oppia rajoistaan.
– Näin isoa leffaa ei kannata tehdä yksin.
Mieli auki paikallisuudelle
Projekti antoi Järvelle myös uutta tarttumapintaa paikallisuuteen.
Kotiseutuunsa Etelä-Savon Kangasniemeen hänen suhteensa on ollut kaksijakoinen: toisaalta sinne liittyy nuoruuden negatiivisia kaikuja, toisaalta se on vanhempien kotipaikka, jossa on kiva käydä ja jota osaa nyt arvostaa ja katsoa uusin silmin.
Paljon muuttaneen miehen kokemus paikallisuudesta on ollut rikkonainen, eikä hän ole juuri pohtinutkaan kotiseutuasioita. Elokuvan teko muutti asian.
– Elokuvan myötä olen alkanut ymmärtää kotiseudun merkitystä paljon entistä paremmin.
Tarinat vahvasta kotiseutu-
siteestä panevat miehen omat paikalliskokemukset uuteen valoon.
– Ne antavat vertailukohtia: toisenlaisetkin tarinat kuin omani ovat mahdollisia. Ja uskon, että lopullinen kotini löytyy joskus jostain.
