Sana on kiirinyt, että Vesilahden Rämsöössä saa hyvää pizzaa. Napolilaista artesaanipizzaa, joka paistetaan avotuliuunissa. Tätä tietoa pitsan ystävän on vaikea ohittaa, joten soitto Masseria Marjamäkeä pyörittävälle Vesa Klingelle ja matkaan.
Kauittimista soi Il Divo, kun tulija pääsee perille harmaahirsisen riihen luo. Vesa Klinge valmistelee riihessä tiskin äärellä pizzatäytteitä.
– Nyt on uunissa 450 astetta lämmintä, hän ilmoittaa.
Pizzan johdattelemana on tulossa pian muitakin ihmisiä. On keskiviikko ja Klinge on ilmoittanut hieman aiemmin Facebookissa, että hän valmistaa jälleen kolmen tunnin ajan pizzoja. Täytteistä ja noudosta on täytynyt sopia jo etukäteen.
Klinge valmistaa pizzoja kotinsa pihapiirissä pop up -hengessä, kokeiluluonteisesti silloin tällöin.
– Tämä on koeponnistus. Katson, haluanko tehdä tätä, Vesa Klinge kertoo.
– Olen yrittäjä, mutta nostan puolieläkettä. Minulla on mahdollisuus kokeilla ja elämälle pitää olla utelias, hän sanoo.
Vesa Klinge on yritysten johdon ja myynnin konsultti sekä ruoan ystävä, jonka sydän pamppailee italialaiselle ruoalle.
– Myin 30 vuotta sitten Ata Gearsilla hammaspyöriä. Vastasin tuolloin vientipäällikkönä Ranskan, Espanjan ja Italian alueista, ja ihastuin italialaiseen ruokaan. Kun muut toivat Italiasta alkoholia, minä toin oliiviöljyä, pastaa ja keittiövälineitä. Italialainen ruoka osui ja upposi.
– Olen tehnyt paljon italialaista ruokaa. Harvalla metsän keskellä asuvalla miehellä on neljä pastakonetta ja raviolikone, hän naurahtaa.
– Ruoka on keskiössä. Tai voi se mennä vähän ylikin, Klinge hymähtää.
Innoissaan Vesa Klinge on myös puu-uunistaan. Täydellinen napolilainen pizza kun vaatii oikeanlaisen uunin.
Asiassa Klingen on kiittäminen Lasse Paasikon avotuliuunissa hänelle tekemää margheritapizzaa.
– Vanhasta riihestä piti tulla ensin paja. Olin ajatellut, että Rämsöössä pitää olla äijämäinen taontapaja, kunnes satuin käymään tuttavapariskunnan luona Kiikassa. Lasse Paasikolla oli pitsauuni takapihallaan. Hän paistoi minulle napolilaisen margheritan ja siihen loppuivat minun äijähommat. Tuumasin, että Sampo on jo taottu, nyt jäävät rautatyöt. Minun pitää saada oma uuni, Klinge kuvaa.
Seppo Pitkänen auttoi uunin piirustusten kanssa ja uunia muurattiin hänen ohjauksessaan kolme kuukautta. Uunissa on käytetty 150-vuotiaita tiiliä Tampereen Tampellasta.
– Sepon ansiota on, että uunin arina on näin hyvä. On riemullista, että uuni pelittää, Klinge sanoo.
Pizzan paistamiseen menee uunissa vain pari minuuttia, mutta valmistelut alkavat jo edellisenä päivänä. Taikinan on annettava kohota ja tekeytyä 24 tuntia.
Taikinassa on puolet italialaista, hienoksi jauhettua 00-vehnäjauhoa ja puolet kotimaista.
– Taikinan lisäksi tomaattikastike on tärkeää. Sitten on oikeastaan sama, mitä pizzan päälle laitat, Klinge sanoo.
Tomaattikastike tehdään tietysti itse. Klinge tekee omansa tuoreista San marzano -tomaateista, basilikasta, valkosipulista, oliiviöljystä, balsamicosta ja oman tilan hunajasta. Suolaa ja mausteita tulee myös.
– Makujen pitää olla tasapainossa, eikä saa oikaista. Sen suurempaa hifistelyä en kuitenkaan harrasta. Minusta suutuntuma ja maku on tärkein.
– Pizzoja on niin monta kuin on tekijää. Täällä tehdään sellaista kuin sydän sanoo, hän toteaa.
Erämaapizzeria. Sellaiseksi Vesa Klinge paikkaansa itse kuvailee. Tai oikeampi nimitys on masseria. Masseria on tyypillisesti Etelä-Italiassa sijaitseva pieni maatila tai majatalo, jossa tarjotaan paikallisista tuotteista tehtyä ruokaa ja usein majoitusta.
– En halua kutsua paikkaa pitseriaksi, koska sillä on Suomessa tietty kaiku, Klinge sanoo.
– Puhtaat, hyvät raaka-aineet ovat tärkeitä. Voin ampua lähimailta peuran, savustaa sen savusaunassani ja tehdä peuranlihapizzan. Kerätä pizzaan suppilovahveroita omalta maalta. Koen, että olen tässä mielessä etuoikeutettu.
