Ylöjärven Avantouimarit ry:n vuokraama ja hallinnassa oleva saunarakennus on toiminut nykyisellä paikallaan Veittijärven rantatontilla jo 1970-luvun alkuvuosista saakka. Kun koko Peukaloniemen aluetta aikanaan lomakeskuksenaan hallinnut KTV luopui alueen lomakeskuskäytöstä, maa-alueen omistaja, Tampereen kaupunki, vuokrasi alueella olevan saunarakennuksen avantouimarien käyttöön vuodesta 1998 alkaen.
Vuonna 2008 lain voiman saanut alueen uusi asemakaava edellytti tonttien myyntiä, koska kaavassa osoitetaan alueelle rakennettavaksi pientaloja. Tonttikauppojen jälkeen tontin ja saunarakennuksen uusi omistaja on solminut tontista ja saunarakennuksesta vuokrasopimuksen Avantouimarit ry:n kanssa.
Asuinrakennusten valmistumisten jälkeen alueen uudet asukkaat ryhtyivät vastustamaan yhdistyksen saunatoimintaa. Uudet asukkaat ovat tonttia ja/tai asuntoa ostaessaan kuitenkin olleet tietoisia, että alueella toimii Ylöjärven Avantouimarit ry:n vuokraama, hallinnoima ja aktiivisessa käytössä oleva saunarakennus.
Uudet asukkaat ovat valittaneet yhdistyksen saunatoiminnasta sekä Ylöjärven kaupungille että myöhemmin Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, siitä huolimatta että yhdistys on tehnyt saunan käytössä naapureiden vaatimia muutoksia muun muassa vaihtamalla naapurin ilmoituksen mukaan häiritsevien savuhaittojen takia polttopuun pelletiksi, rajaamalla saunan käyttöaikaa, hankkimalla alueelle etävalvonnan hälytyslaitteineen ja niin edelleen.
Synnytetyn prosessin aikana Ylöjärven johtavien virkamiesten toiminnassa on ilmennyt virkamiesetiikan vastaisia käytöksiä. Esimerkiksi johtava rakennustarkastaja on antanut – esimiestensä siunauksella – Ylöjärven kaupungin lausunnon saunan lähiasukkaiden Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tekemään valitukseen. Johtavan rakennustarkastajan lausunto sisältää kuitenkin useita asiavirheitä.
Virkamiehen lausuntoon on kirjoitettu muun muassa että (saunan) rakennuslupa on aikanaan myönnetty talousrakennukselle, sama tieto sisältyy myös valittajien valituskirjelmään. Tämä talousrakennus-kirjaus on väärä tieto, sillä alueen entisille rakennuksille on lupia aikanaan haettu ja niitä on myönnetty saunarakennukselle vuosina 1970 ja 1971.
Alleviivaten: voimassa oleva rakennuslupa on siis myönnetty saunarakennukselle, ei kaupungin lausuntoon kirjattuna olevalle talousrakennukselle.
Lausunnon antaja on ilmoittanut Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, että saunatoiminta on oleellisesti muuttunut siitä, mitä sen toiminta aikanaan oli, ja että toiminta on nykyisin yritystoiminnan kaltaista liiketoimintaa. Tämäkään ei ole totta, sillä laki kieltää yleishyödylliseltä yhdistykseltä varsinaisen liiketoiminnan.
Yhdistyksen tavoitteena on edistää sekä jäsentensä että saunan tilapäiskäyttäjien terveyttä ja hyvinvointia. Tavoitteena ei ole harjoittaa yksinomaisesti liiketoimintaa, koska saunan maksullinen käyttö on sekä yhdistyksen jäsenille että tilapäisille käyttäjille pakollista vain yhdistyksen juoksevien kulujen kattamiseksi, ei liikevoiton tuottamiseksi.
Suomen Latu ry valitsi Veittijärven saunan vuoden talviuintipaikaksi vuonna 2020, juuri sen toiminnan kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävän syyn takia. Lisäksi Ylöjärven kaupungin lausunnonantaja virkamies kirjoitti, että saunaa käyttivät aiemmin vain jäsenet ja nyt sitä käyttää iso joukko yhdistyksen ulkopuolisia henkilöitä. Myöskään tämä ei pidä paikkaansa.
Kun sauna oli KTV:n hallinnassa, sitä vuokrattiin myös ulkopuolisille tahoille. Kiinteistössä pidettiin erilaisia kokouksia, illanviettoja, vaalivalvojaisia ja niin edelleen. Esimerkiksi Särkänniemen henkilökunnan virkistyspäivä on aikanaan maksua vastaan pidetty Veittijärven saunalla. Saunalle on järjestetty Tampereelta linja-autokuljetus kaksi kertaa viikossa.
Johtavan rakennustarkastajan useita virheellisiä asiatietoja sisältäneen lausunnon pohjalta Hämeenlinnan hallinto-oikeus teki Ylöjärven Avantouimareiden kannalta kielteisen päätöksen. Mielestämme lausunnon antajan ja hänen esimiehensä toimintaa pitäisi tutkia virkavirheenä ja virkamiesetiikan vastaisena subjektiivisena toimintana. Jos tehtävä selvitys osoittaa, että toiminta on ollut virheellistä, koko prosessin tilanne on korjattava.
Ylöjärven Avantouimarit ry on hakenut saunatoiminnalle poikkeamislupaa 27.4.2021. Tästä huolimatta Ylöjärven ympäristölautakunta teki 28.4.2021 päätöksen, jossa lautakunta kehotuksena edellytti lopettamaan Veittijärven saunatoiminnan välittömästi. Päätöksen esittelijöinä olivat vt. kaupunginjohtaja ja johtava rakennustarkastaja.
Asiaa aitiopaikalta seuranneina tulee väkisinkin mieleen, että kiireisellä päätöksenteolla halutaan peittää virkamiesten aiemmissa päätöksissään tekemiä virheitä. Ylöjärven Avantouimarit ry on hakemassa valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta muun muassa sillä perusteella, että Ylöjärven johtava rakennustarkastaja esimiestensä hyväksymänä on antanut vääriä tietoja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksenteon pohjaksi – myös saunan naapureiden valitus sisältää samoja asiavirheitä.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 9.4.2021 tekemällä päätöksellä valitusluvan hakuaika korkeimmalle hallinto-oikeudelle päättyi 17.5.2021 ja Ylöjärven avantouimarit ry haki valituslupaa KHO:sta 14.5.2021 eli Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen ja Ylöjärven kaupunki ei voi tehdä asiassa päätöksiä.
Vähävaraisena toimijana Ylöjärven Avantouimarit ry toivoo yhdistyksenä, että se saisi asiantuntijoilta asiansa hoitamiseksi maksutonta lakiapua asian kuntakäsittelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
Ylöjärven Avantouimarit ry on suunnittelemassa kunnan esityksen pohjalta saunatoiminnan siirtämistä ja uuden saunan rakentamista Veittijärven nykyisen saunatontin vastakkaiselle rannalle. Prosessi on kuitenkin pitkä, se vaatii sekä suunnittelua että erilaisia maksullisia lupia ja paljon rahaa, eli yhdistyksen nykyiselle taloustilanteelle ylivoimaisia kustannuksia.
Yhdistys on kartoittanut mahdollisuutta muun muassa EU-rahoitukseen hankkeen mahdollisessa toteuttamisessa, koska yhdistys ei kykene yksin toteuttamaan hanketta toiminnan jatkuvuuden edellyttämällä nopealla aikataululla. Uuden saunan rakentamiseen tarvitaan lukuisten yhteistyökumppaneiden tukea – mahdollista joukkorahoitusta. Tämä kaikki vaatii aikaa ja siksi vaadimme, että lainvoimaisia lupia ja oikeuksia kunnioitetaan ja saunatoiminta saa jatkua nykyisellä paikallaan siihen saakka, kunnes mahdollisen saunasiirron edellyttämät luvat on saatu, rahoitus järjestynyt ja mahdollinen uusi saunarakennus valmistunut käyttökuntoon.
Toisaalta Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös ei edellyttäisi Ylöjärven kaupungilta muuta kuin poikkeamisluvan myöntämistä saunarakennukselle, jotta rakennusta voitaisiin käyttää saunarakennuksena.
Jos saunatontin naapureiden ja kunnan viranhaltijoiden yhteinen suhmurointi johtaa kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia jo vuosikymmenet edistäneen toiminnan totaaliseen lopettamiseen, kuntalaiset voivat hakea tapahtuneeseen vastuullisia ”sylttytehtaalta”.
Ylöjärven avantouimarit ry:n puolesta:
Kimmo Itvola
puheenjohtaja
Markku Uusitalo
aktiivijäsen
Kommentointi on suljettu.