Lepistö uskoo yhä joukkueeseensa

Jalkapallon naisten Ykkösen alkusarja on edennyt puoliväliinsä. Ylöjärven Ilves on kerännyt seitsemästä ottelusta neljä pistettä. Ne oikeuttavat pohjoislohkon jumbosijaan. Päävalmentaja Mikko Lepistö uskoo kuitenkin edelleen YIlveksen menestysmahdollisuuksiin.
Ylöjärven Ilveksen naisilta vaaditaan onnistumisia, kun Ykkönen jatkuu. (Kuva: Jari Viitanen)
Ylöjärven Ilveksen naisilta vaaditaan onnistumisia, kun Ykkönen jatkuu. (Kuva: Jari Viitanen)

– Sarja on ollut juuri niin kova kuin odotimme. Mielellämme olisimme tietysti korkeammalla kuin nyt. Tiedämme kuitenkin, missä asioissa olemme olleet jäljessä. Emme ole vielä yltäneet potentiaalimme ylärajoille, Lepistö tuumaa.
Päävalmentajan mukaan moni peli on toistaiseksi kaatunut pelaajien liian kovaan jännittämiseen.
– Onneksi olemme vasta sarjan puolivälissä. Tähän mennessä olemme lahjoittaneet pisteitä, ja se saa nyt luvan loppua.
Toistaiseksi vain Tampereen Ilves ja Vaasan IFK ovat karanneet muilta joukkueilta Ykkösen pohjoislohkossa. Sen sijaan esimerkiksi kolmantena oleva Jyväskylän Pallokerho on vain viisi pistettä YIlveksen edellä.
– Sarja on pysynyt yllättävän tasaisena. Mukana ei ole yhtään heittopussia. Me olemme toki hävinneet muutaman kerran runsasmaalisesti, mutta se johtuu vain positiivisesta hulluudesta. Olemme yrittäneet tehdä maaleja koko pelin ajan, ja silloin on voinut soida omassa verkossa, Lepistö selvittää.
Päävalmentajan mielestä hänen joukkueensa on kyennyt luomaan kohtalaisen määrän maalipaikkoja.
– Toki jos maalipaikkoja olisi ollut tarpeeksi, myös maaleja olisi nykyistä enemmän. Joka pelissä olemme kuitenkin onnistuneet luomaan maalitilanteita ja aihioita tilanteiden rakentamiseen. Jopa Ilveksen pystyimme haastamaan etenkin ensimmäisellä jaksolla.
Lepistö kuitenkin myöntää, että YIlveksellä on vielä rutkasti kohentamisen varaa pelissään.
– Meidän pitäisi saada tehtyä muutama maali ja, niiden avulla itseluottamus kuntoon. Toivottavasti onnistumme, kun sarja jatkuu.
Sarjatauolla YIlves on harjoitellut ahkerasti.
– Olemme hieroneet pelisysteemiämme ja treenanneet oikeastaan aika paljon. Juhannuksena pidämme neljän päivän tauon, Lepistö kertoo.
Hän luottaa siihen, että YIlves yltää vielä tavoitteeseensa, joka on sarjapaikan säilyttäminen kovassa Ykkösessä.
– Tietysti yritämme selviytyä ylempään loppusarjaan niin kauan kuin se on teoriassa mahdollista. Taistelemme edelleen tosissamme jokaisessa ottelussa, eikä kenelläkään meistä ole luovuttamismentaliteettia.
YIlves kohtaa 5. heinäkuuta JyKP:n Räikän kentällä.