Jokakeväinen piikki on täällä. Nimittäin villityspiikki.
Se tarkoittaa kohdallani sitä, että innostun jostakin uudesta asiasta niin paljon, että kulutan ensin tolkuttoman paljon aikaa kaikenlaiseen aiheeseen liittyvään tiedonhankintaan: liityn Facebook-ryhmiin, katselen ulkomaisten gurujen Youtube-videoita, Googlettelen mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla.
Viimeisimmät googletukseni kevään villitykseen liittyen ovat coir stick diy ja how to make a coir stick eli suomennettuna: miten tehdä kookostukipaalu.
Olen ollut jo pitkään viherkasvien ystävä, mutta en ole kiinnittänyt niiden elinolosuhteisiin erityisen paljon huomiota. Olen laittanut purkkiin multaa, iskenyt kasvin sinne, kastellut silloin tällöin, jutellut ja antanut henkistä tukea.
Vahvimmat ovat selvinneet tähän päivään, heikoimmat taas menehtyivät talven pimeydessä.
Mutta nyt on uusi vaihde silmässä.
Törmäsin nimittäin erään viherkasviharrastajan Instagramissa asiaan nimeltä mullattomuus.
Mullattomuuden punainen lanka on se, että jos rakastat kasvejasi tarpeeksi, et missään tapauksessa anna niiden homehtua missään pussimullassa. Mullan sijasta kasvi istutetaan sille räätälöityyn, eri raaka-aineista koottuun kasvualustaan, jossa se elää ja voi hyvin maailman tappiin asti.
Kun tunteisiini vedottiin tällä tavalla, olin välittömästi myyty. Vielä kun samassa lauseessa mainittiin Facebook-ryhmä Mullattomat, tiesin sen olevan menoa.
Nyt reilun viikon jälkeen olohuoneessani koreilee kuusi kappaletta peikonlehtiä, eli siis näin ammattikielellä Monstera deliciosia, jotka ovat päässeet asumaan uusiin mullattomiin kasvuympäristöihinsä, sekoitukseen nimeltä aroid mix.
Valmistin pohjan kookoskuidusta, vulkaanisesta aineesta perliitistä ja männynkuoresta. Joku vielä enemmän asialle vihkiytynyt olisi saattanut suunnannut tässä kohtaa metsään, mutta koska rahalla saa ja hevosella pääsee, ostin säkin orkideamultaa.
Ja jos oikein olisi halunnut hifistellä, olisi seokseen kuulunut laittaa vielä biohiiltä – mutta ajattelin, että kai nuo hengissä pysyvät ilmankin.
Nyt tätä kirjoittaessani on kasveillani menossa uusissa kodeissaan päivä numero 4. Ja hengissä ovat – toistaiseksi.
Olen joka päivä tutkiskellut niiden varsia ja etsinyt merkkejä uuden elämän syntymisestä. Ja kuinka ollakaan, tuo suurin peikko on jo alkanut pukata uutta lehtivartta!
Nyt seurailen tilannetta, ja jos kaikki menee putkeen, teen pohjanvaihdoksen lopuillekin kasveille. Lupaan informoida, elänkö kevään lopussa sademetsässä vai onko täällä tapahtunut joukkosurma.