Anna-Leena Härkösen kirjoittama, Heikki Paavilaisen ohjaama ja Costello Hautamäen säveltämä rockmusikaali Kersantti Karoliina sai kantaesityksensä Hämeenlinnan Teatterin Vanaja-salissa helmikuussa. Musiikki ja taitavat laulajat ovat esityksen mausteet.
Kotiäiti Karoliinalla on pinna tiukalla ja hermoradat auki.
Kaksilapsisen perheen kakkavaippahautomo saa kiukkuiseksi ja alttiiksi muutokselle.
Vajaa kolmekymppinen nainen etsii itseään, kun Popedan fanittaminen ei riitä enää tyhjyyden täyttämiseksi.
Ystävä Anu, joka haluaa itse eroon onnettomasta miessuhteestaan, keksii oivallisen irtioton arjesta. On Karoliinan aviomiehen, Antin, aika ottaa kotipesä haltuun, kun vaimo suunnistaa Parolan kranaatinheitinkomppaniaan.
Koko vartalon hermopinteessä kipuilevalla Karoliinalla on vastassa sekalainen, korvantakuset yhä märkinä haahuileva kössilauma, joten suo siellä, vetelä täällä. Mutta ilmastonmuutos ja ulkoruokinta tekevät tehtävänsä.
Anna-Leena Härkösen kirjoittamassa ja Heikki Paavilaisen sovittamassa ja ohjaamassa rockmusikaalissa eletään vuotta 1995, jolloin armeija sai luvan tottua naissotilaisiin ja varautua naiskapiaisiin, kuten kersantti Karoliina.
Naisalokkaiden ilmestyminen miehiseen maailmaan teki täsmäiskun myös armeijan puheviestintään.
Orkan kaasari ei ole tukossa
”Syytän sua Elisabeth Rehn, mun naiseni on kapiainen”, laulaa Jani Koskisen esittämä aviomies Popedan Kersantti Karoliina -hitin kertosäkeessä.
Elisabeth Rehn pääsi levylle vaikuttaessaan puolustusministerinä merkittävällä tavalla suunnitelmaan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta.
Huumorintajuinen Rehn on kehunut klassikkoa ja kertonut jopa tanssineensa sen tahdissa rauhanturvajoukkojen ympäröimänä.
Ja, tätä kipalettahan yleisö on Hämeenlinnan Teatteriin tullut kuulemaan. Tietysti myös katsomaan, minkälaisen tarinan Anna-Leena Härkönen on sen ympärille kirjoittanut.
Teksti on enimmäkseen tuttua, napakkaa ja oivaltavaa Härköstä. Hautamäen ja Härkösen laulujen sanat kuljettavat juonta sutjakasti eteenpäin.
Nimikappaletta ja Hääkelloja lukuun ottamatta kaikki muut 14 sävellystä ovat Costello Hautamäen hautomon uustuotantoa. Musiikki kolahtaa. Toki nopeatempoisetkin kappaleet iskevät, mutta erityisesti kolahtavat tunteikkaat balladit.
A. Aallon Rytmiorkesterin Ali Ahmaniemi kapellimestaroi live-bändin koskettimissa.
Kitaristi Jukka Riitaluoma, basisti Sami Ruusukallio ja Jimi Hautamäki rummuissa osaavat asiansa. Ei ole bändin kaasari tukossa: sen kuulee soundista. Musiikki on esityksen täysosuma: sävellyksissä on ehtaa musikaalihenkeä.
Koko kaarti osaa laulaa
Ohjaaja Heikki Paavilainen on onnistunut roolituksessa.
Pääosan esittäjä Sinikka Salminen on taitava laulaja. Hän sopii muutenkin oivallisesti punapää Karoliinaksi, joka etsii maastopuvun sisältä elämälleen uutta suuntaa.
Aviomies Jani Koskisen kelpaa elvistellä äänellään; se on miehinen, vahva ja kaunis.
Ushma Karnani laulaa hänkin hyvin Karoliinan tarmokkaana ystävättärenä.
Katariina Kuisma-Syrjä hauskuttaa kanttiinin kursailemattomana ja kolkkona Irmana, johon hautautuneen ilon Lasse Sandbergin esittämä kapu aikoo penkoa esiin.
Birgitta Putkonen on mainio äiti kohtauksessa, jossa Karoliina esittelee vanhempansa tuoreelle poikaystävälleen.
Village People -repäisyn In The Navy -meiningille ei löydy oikein muuta perustetta kuin laivastoon liittyvä nimi, ja tanssiparin voisi jättää pois joidenkin laulujen taustalta. Aleksi Seppäsen ja Sari Marinin koreografioissa on potkua, vauhtia ja pikkupöksyjen vilahtelua, mutta esimerkiksi yöpukeisten alokkaiden kerrossängyissä tanssahtelu on oudon kömpelöä liikekieltä.
Juha Mäkipään pelkistetty lavastus on kokoelma korokkeita ja armeijan sänkyjä, väriläiskänä viilettää punainen Vespa 72.
Ei liene yllätys, että Kersantti Karoliinan yleisössä oli ilahduttavan paljon miehiä.
