Eläkööt naapurikulttuuri ja maataide vastakin

Pinsiön unholasta herätetylle maataiteelle paistaa aurinko tulevaisuudenkin horisontissa. Vuoden alussa alkanut hanke nimittäin panee Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön paiskaamaan kulttuurista kättä – paitsi maataiteen myös muun kulttuurin saralla. Se on edeltäjäänsä, maataidetta herätellyttä Strata-hanketta piirun verran vankempi, sillä nyt työntekijöitä on yhden sijaan kaksi.
Hanna Westmanin mielestä maataideteokset ovat oiva naapurikuntien jakama lähtökohta, joiden vauhdittamina Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön on hyvä ryhtyä luomaan muutakin yhteistä kulttuuria. Nancy Holtin Yltä ja Alta -teoksen äärellä kelpaa hymyillä.
Hanna Westmanin mielestä maataideteokset ovat oiva naapurikuntien jakama lähtökohta, joiden vauhdittamina Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön on hyvä ryhtyä luomaan muutakin yhteistä kulttuuria. Nancy Holtin Yltä ja Alta -teoksen äärellä kelpaa hymyillä.

Kaksihan on tuplasti sen verran kuin yksi. Näin tuumii hankkeen koordinaattorina vastikään aloittanut Hanna Westman.
Niin maataideteosten elvyttäminen kuin muutkin kulttuuriprojektit kaipaavat toki lukuisten asiantuntijoiden apua, mutta lankojen pitelyssä kaksi henkeä on Westmanin mielestä varsin vankka joukko. Naisen työparina ahertaa Pekka Ruuska, joka toimi Strata-hankkeessa projektipäällikkönä.
– Pekka on visionääri, ja minä olen se, joka ehkä vähän toppuuttelee ja palauttelee maanpinnalle. Tämä on minusta hyvä kombinaatio, Westman hymyilee.
Hän on hypännyt kelkkaan vaiheessa, jossa maataideteosten herättely on saatu jo hyvään alkuun.
– On hyvä, että paljon pohjatöitä on tehty. Tietysti minulta vie vielä paljon aikaa sisäistää asioita. Ja totta kai pohjaa pitää rakentaa edelleen.
Uusi pesti nostaa Westmanin mielen korkealle.
– Tässä projektissa on paljon mielenkiintoista. Minun täytyy välillä muistutella mieleeni, mitä varten vaikkapa kirjoitan tiedotustekstejä. Tässä on monta tasoa: on paikallisten seurojen ja kuntien mutta myös tasokkaan kansainvälisen taiteen taso. Pitää ihan miettiä, mihin soppaan sitä on tullut itsensä laittaneeksi – positiivisessa mielessä.

Viestintä kuuluu taiteeseenkin

Tuoreen kasvon päätehtävänä on huolehtia viestinnästä.
Westman kuvaa viestintää ehdottomaksi edellytykseksi, jota ilman mitään ei pysty tekemään.
– Lähes kaikki on olemassa vasta, kun se on netissä tai painettuna. Jos asioista ei muistuta, ihmiset unohtavat ne.
Koska maataiteessa – ja hankkeen muissakin kulttuurisuunnitelmissa – on niin monta osapuolta, ei koko touhusta tulisi mitään ilman toimivaa yhteydenpitoa.
– Kansainvälinen taso ei toimi, jos paikallinen taso ei toimi. Ja täältähän haluamme ensisijaisesti yhteistyökumppaneita. Haluamme saada paikalliset innostumaan. Olisi mukavaa, jos heille tulisi puolustusrefleksi, että hei, tämä on meidän ja tästä on pidettävä huolta, nainen korostaa teosten erityisyyttä.
Vaikka joskus ajatellaan, etteivät taide ja markkinointi mahdu samaan lauseeseen, Westmanista ne ovat luonnollinen ja tarpeellinen yhdistelmä.
– Viestintä liittyy nykypäivänä kaikkeen. Norsunluutornitaiteilija on aikansa elänyt stereotypia. Nykyään taiteilijat ovat Twitterissä, Facebookissa ja niin edelleen. Eihän tehokkaasta markkinoinnista voi olla haittaa.
Westman valjastaa käyttöönsä monta viestinnän kanavaa. Hän hyödyntää niin mediaa, sosiaalista mediaa kuin tavanomaista sähköpostiakin. Tieto kulkee teksteinä, kuvina, videoina…
– Yhteistyökumppaneidenkaan kanssa pelkkä sähköpostitaso ei riitä. On nähtävä kasvokkain.

Museotyö pitää teokset elossa

Viestikapuloiden lisäksi Westman tuo hankkeeseen museoalan väriä.
Kirjallisuusopinnoista valmistunut mutta myös museologiaa päntännyt nainen työskenteli taannoin Nokian kaupungilla kokoelma-avustajana ja museoassistenttina työharjoittelussa.
Vaikka maataiteen idea onkin, että teokset muuttuvat ajan saatossa luonnossa, museonäkökulmaa voi hyödyntää niiden parissa monin tavoin.
– Totta kai on otettava huomioon, että luonto muuttuu ja että työt ovat osa luontoa. Muutosta ei saa estää; se kuuluu asiaan.
Mutta aivan kuten muidenkin museoitavien asioiden myös maataiteen kohdalla museo-osaajien on huolehdittava, että teos säilyy. Vaikka maataideteosta ei voi pikku esineen tavoin siirtää tai kadottaa, se voi tuhoutua, mennä rikki.
– Huolehdimme, ettei teoksen kanssa oteta takapakkia.
Teoksesta huolehtivan on myös pidettävä taiteilijan alkuperäinen visio elossa. Aluetta on kehitettävä niin, että esimerkiksi taiteilijan toivomaa vilskettä ja elämää syntyy teoksen äärelle. Näin Pinsiössä on tehty. On muun muassa rakennettu laavu Yltä ja Alta -teoksen kupeeseen.
– On myös toimittava niin, ettei teos synnytä täysin erilaisia mielleyhtymiä kuin mitä taiteilijan ajatuksena on ollut.

Herätys, kotiseutu!

Vuodenvaihteessa alkaneen Kuntien kulttuuriyhteistyön kehittäminen Länsi-Pirkanmaalla 2013–2014 -hankkeen tarkoitus on siis lyödä kolmen naapurikunnan päät ja kädet yhteen luomalla yhteistä kulttuuria.
Maataide on vain osa tätä työtä. Tietysti se on luonnollinen ponnahduslauta, sillä se on jotain, jota on jo olemassa. Hanke satsaa maataideteoksiin jatkossakin järjestämällä niiden äärellä tapahtumia sekä luomalla vankkaa pohjaa tulevaisuuden varalle.
Uusienkin teostenkin tekemistä on väläytelty, mutta Westmanin mukaan tämä on vielä idean asteella.
Muu kulttuuriyhteistyö tuo kuntakolmikon alueelle tapahtumia.
– Mietimme myös, miten voisimme tehdä kotiseututyötä uudella tavalla, sellaisella, joka innostaa nuoriakin. Voisi olla muitakin foorumeita kuin kotiseutuyhdistys. Herätellään ihmiset miettimään, mitä jengi kotiseudulla tekee.
Westman toivoo ennen kaikkea uusia ihmisiä yhteisen kulttuurin äärelle.
– Näiden kolmen kunnan kylänraitit eivät ehkä ole railakkaimpia paikkoja, mutta täällä on hyviä tyyppejä. Toivon, että saamme heidät arvostamaan kotiseutuaan ja toimimaan yhdessä.
– Ja totta kai haluamme tänne hirveästi turisteja ympäri maailmaa katsomaan meidän makeaa taideteostamme!