Ajatellessani eräänä päivänä englanniksi päähäni osui lause ”All I ever wanted was something else”. En osaa suomentaa sitä kovin sulokkaasti, mutta se kertoo jotain hetkestä, jolloin olet tyytymätön siihen, mitä sinulla on, mutta jolloin olet täysin kykenemätön määrittelemään, mitä sitten pitäisi olla. Tyytymättömän teemalause.
Tyytymättömyys on elintasosairaus. Siinä missä aikuisiän diabeteskin se vaivaa enimmäkseen niitä, joilla on tarpeeksi ja liikaakin. Koska mikään ei ole meille tarpeeksi, me jaksamme juosta oravanpyörässä, jotta saavuttaisimme jotain, mikä on tarpeeksi, vaikka emme edes tiedä, mitä se on. Ja kun me olemme saavuttavinamme jotakin, se ei olekaan sitä, mitä halusimme, vaan me haluamme jatkaa haluamista.
Joskus tätä sairautta vastaan saa taistella ihan tosissaan. Minä haluaisin Mersun maasturin, ihan todella haluaisin. Mutta minulla on uskollinen ja toimiva Volkswagen, ja yritän olla onnellinen siitä. Joskus minulla nimittäin oli Volvo, joka ei juuri koskaan käynnistynyt, ja silloin ihan todella halusin ihan minkä tahansa auton, joka liikkuu tietä pitkin.
Minä niin haluaisin täydellisen, viisaan, kauniin ja uljaan hevosen, joka olisi uskollisin ystäväni ja niittäisi mainetta ja kunniaa maailman areenoilla. Mutta minulla on jo syntyessään säikähtänyt hermoheikko lämminveriruuna, joka on osoittautunut täysin lahjattomaksi ravuriksi ja hyvin työlääksi ratsuksi. Yritän silti jaksaa rakastaa sitä, koska jos olisin 13-vuotiaana tiennyt, että isona minulla on ylipäätään oma hevonen, tai edes aasi, olisin nimennyt itseni maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi.
Halutahan saa, mutta jos haluaa aina vain enemmän ja jotain muuta, ei ehdi nauttia siitä, mitä on. Ongelma on nähkääs käsittääkseni se, että maailma tarjoaa aika paljon haluttavaa. Kaikki markkinointi ja mainonta pistää ihmisen haluamaan asioita, jotka ovat jo ensi vuonna vanhanaikaisia tai poissa muodista. Ensi vuonna haluat uudemman ja hienomman version, koska sellainen on olemassa. On todella vaikea tyytyä hyvään, jos parempaa on tarjolla. Ja ainahan sitä on.
Oravanpyörä ei pyöri itsestään. Se pyörii, koska minä juoksen siinä. Ja se minähän juoksen, koska minä haluan jotain. Ja niin kauan kuin minä haluan minä juoksen ja pyörä pyörii. Oravanpyörän vauhti hiljenee vain, jos minä juoksen vähemmän. Jos minä haluan vähemmän. Älä siis syytä oravanpyörää, jos sellaiseen olet joutunut. Syytä itseäsi. Halua vähemmän.
Joskus on ihan hyvä tyytyä. Minulla ei ole mersua, eikä kartanoa, eikä komeaa puutarhuria (mikä taas johtuu siitä ettei minulla ole edes puutarhaa), ei unelmieni valkoista hevosta eikä varaa matkustella ulkomailla. Mutta jos minulla olisi, mitä minä sitten haluaisin? Jotain enemmän. Kaksi puutarhuria ja kodinhoitaja, jolla olisi kullattu mopinvarsi.
Realistiset tavoitteet ovat yksi asia, kaiken mahdollisen perään säntäily on toinen. Pyrin pysymään ensimmäisessä, vaikka se vaatiikin keskittymistä. Tätä asennetta kutsutaan kai nykyään downshiftaamiseksi. Minä en siis aja volkkarinromulla, vaan minä downshiftaan. Se on muodikasta. Hyvä. Jos minulla ei ole muuta muodikasta, niin onpahan edes asenne!
P.s. Jos sinullakaan ei ole varaa matkustella, ajattele välillä englanniksi. Ajaa melkein saman asian.
