Podcast: 13-vuotiaana Valo googletti ”Haluan olla poika” – Silloin hänelle selvisi, ettei hän olekaan lesbo, vaan transsukupuolinen

21.02.2020 19:00

Ylöjärven Uutisten uusimmassa podcastissa parikymppinen Valo kertoo, miten hän jo vaippaikäisenä identifioitui poikiin, vaikka syntyi biologisesti tyttönä.

Tällä hetkellä Valo käy läpi Taysin trans-poliklinikalla transsukupuolitutkimusta, jonka päätteeksi hän toivoo saavansa trans-diagnoosin. Diagnoosin saaminen on Valolle tärkeää etenkin siksi, että sen avulla hän pääsisi rintojenpoistoleikkaukseen.

– Isoin negatiivisesti vaikuttava asia elämässäni ovat tällä hetkellä rintani. Ne rajoittavat ja ahdistavat etenkin kesäisin, koska en voi olla ilman paitaa.

– Mutta toisaalta olen oppinut hyväksymään asioista itsessäni vuosien varrella. Nuorempana olisin halunnut heti esimerkiksi sukupuolenkorjausleikkauksen ja hormonihoidot. Olen ymmärtänyt, ettei kaikkea tarvitse muuttaa ollakseen onnellinen itsensä kanssa tai ollakseen mies tässä yhteiskunnassa, hän pohtii.

Valo ei esiinny jutussa oikealla nimellään tai kasvoillaan aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Kuuntele podcast tästä:

 

Valon mukaan transsukupuolisuus on ollut iso asia erityisesti hänen äidilleen. – Äitini on hyvin naisellinen ja tykkää kaikesta kauniista. Hän on ihan suoraan sanonut, että olisi toivonut sellaisen tytön, jonka kanssa voi tehdä äiti-tyttö-juttuja.