Metsäkylän yhtenäiskoulussa satsataan yhteishenkeen uusissa tiloissa – ”Tästä tuli ihan superkiva”

10.02.2020 15:00

Metsäkylän yhtenäiskoulun vihkiäisiä vietettiin viime perjantaina. Juhlallisuuksissa kuultiin puheita ja nähtiin taidokkaita musiikki-, tanssi- ja sirkusesityksiä. Koulun mittava saneeraus alkoi vuonna 2015. Koulussa on tiloja lähes 10 000 neliömetriä ja noin 800 oppilasta.
Rehtori Ari Anttila lausui tervehdyssanat.

– Kaupunki on tehnyt suuren investoinnin ja metsäkyläläiset voivat olla iloisia ja tyytyväisiä siitä, että meillä on näin hieno koulu. Täällä on hyvät välineet ja hienot tilat, joissa on hyvät mahdollisuudet toteuttaa uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta, yhtenäiskoulun rehtori Ari Anttila kertoo. Hän iloitsee etenkin hienoista käsityö-, musiikki- ja liikuntatiloista.

Uudistetussa D-osassa on toimintaa koko päivän: aamupäivällä opetusta, iltapäivällä iltapäiväkerho ja illalla tila muuntautuu nuorisotilaksi.

Kyläkouluja koulun sisällä

– Meillä on solumalli: alakoulussa on ikäänkuin neljä kyläkoulua koulun sisällä. Ikäsekoitteisessa solussa on opettajapari. Meillä on neljä solua, joissa on 1.-, 3.- ja 5.-luokkalaisia tai 2.-, 4.-, ja 6.-luokkalaisia. Yläkoulussa on yksi solu.

– Pyrimme yli luokkarajojen tapahtuvaan opetukseen, ja myös ala- ja yläkoulujen rajat ylittävään opetukseen.

Tässä mallissa kummioppilassuhde jatkuu koko alakoulun ajan.

Jokaisessa solussa on vastaava, eli opettaja, joka osallistuu viikoittain koulun johtoryhmän kokoukseen. He tuovat solusta kehitysehdotuksia, joita johtoryhmä ratkoo.

– Tämä on ikäänkuin parlamentaarinen malli, rehtori toteaa.

Hyvä yhteishenki sukkakoulussa

Oppilasairuet Lumi Laurikka ja Artur Kaats toivottivat vieraat tervetulleiksi.

Koulu kasvoi remontin myötä 300 oppilaan alakoulusta noin 800 oppilaan yhtenäiskouluksi. Opettajia alakoulussa oli 14, nyt heitä on 53.

– Pidän tärkeänä, että rekrytointi on mennyt hyvin. Meillä on yhteen hiileen puhaltava työyhteisö. Meillä on yhteiset arvot, luottamus, välittäminen ja kiinnostus uuden oppimiseen. Yhdessä tekemällä voidaan pitää yllä hyvää henkeä.

Metsäkylän yhtenäiskoulu on myös niin kutsuttu sukkakoulu.

– Täällä jätetään kengät ovensuihin. Jokainen, joka haluaa, saa tuoda sisäkengät. Opetustilat säilyvät siisteinä ja käytäviä voi käyttää opiskelutiloina.

Myös koulun oppilaat ovat tyytyväisiä uusiin tiloihin.

– Tästä tuli ihan superkiva, koska täällä on paljon tilaa ja kaikki voivat olla yhdessä. Kun on siistit tilat, on kivempi opiskella, sanoo seitsemäsluokkalainen Lumi Laurikka. Nelosluokkalainen Artur Kaats on myös tyytyväinen siistiin sukkakouluun.

Ilon voimalla

Vihkiäisissä kuultiin rehtorin tervehdyssanojen ja kasvatuspsykologian professori Kaarina Määtän juhlapuheen lisäksi koululaisten musiikkiesityksiä. Hannele Suomalaisen balettikoulun tanssijat ja Sorin Sirkus esiintyivät juhlassa.

– Koulun tehtävä on pysynyt mielestäni samana: tuottaa yhteiskunnan jäseniksi tasapainoisia, itseensä sekä kykyihinsä luottavia mahdollisimman laajasti osaavia persoonia, jotka kestävät maailman piiskaavat tuulet ja sateet, mutta jotka osaavat olla iloisia ja kiitollisia myös elämänsä menestymisen päivistä ja kantaa vastuuta yhteiskunnan vähäosaisista, rehtori totesi tervehdyksessään.

Professori Määttä korosti puheessaan myönteisen ajattelun voimaa sekä toisten kannustamista ja huomioon ottamista.

– Hyvät sanat ja kauniit teot tuottavat hyvää mieltä niin itselle kuin toisille.

Puheensa lopuksi Määttä siteerasi sanoja noin tuhannen vuoden takaa:

– Hyvä koulu on sellainen, jossa on iloiset oppilaat, iloiset opettajat ja rehtori kaikkein iloisin.

Yhtenäiskoulun liikuntasali täyttyi juhlaväestä.
Vuorentaustan koulun musiikkiluokat toivat tervehdyksen laulujen muodossa.
Pihla Elonen esitti tanssin Unilento.
Kaarina Määttä korosti puheessaan iloa ja myönteisyyttä.
Balettikoulu Hannele Suomalaisen nyky/jazztanssiryhmä esitti Who found the funk.