Kodeissa pitäisi varautua nykyistä paremmin poikkeustilanteisiin – Kylät voivat tehdä oman varautumissuunnitelman

Jokaisessa kodissa pitäisi varautua erilaisiin ennalta arvaamattomiin kriisitilanteisiin, vaikka ne eivät koskaan iskisikään päälle. Mutta jos poikkeustilanne syntyy, se on luonteeltaan tyypillisesti äkillinen eikä sen jälkeen varautumiseen jää enää välttämättä aikaa ja mahdollisuuksia.
Jos veden kanssa tulee ongelmia, käytännössä viranomaiset pyrkivät turvaamaan sen jakelun. Omaa vettäkin olisi hyvä olla kotitalouden varastossa, yhtenä osana kotivaraa, mutta sen huono puoli on lyhytkestoinen säilyvyys hyvälaatuisena.

Tyypillisimmät ongelmat kotitalouksissa syntynevät sähkökatkoista. Myös ehtymättömänä pidetty puhtaan veden saaminen voi toisinaan olla uhattuna. Harvinaisempia ovat ympäristökatastrofit, kuten vaarallisen aineen kuljetuksen joutuminen onnettomuuteen, tai suuronnettomuudet kuten ydinvoimalaturmat.

Perheiden varautuminen erilaisiin poikkeustilanteisiin, esimerkiksi juuri pitkiin sähkökatkoihin, ei ole valtakunnallisesti katsoen riittävän hyvällä tolalla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK on tutkinut kansalaisten kriisinkestävyyttä ja varautumista erilaisiin kriiseihin.

Monessa tapauksessa kotitaloudet arvioivat selviävänsä poikkeustilanteista suhteellisen helposti. Tähän saattaa vaikuttaa se, ettei tällaisia suuren luokan ongelmia ole juuri ollut. Sähkö- ja vesihuolto toimivat eikä todella vakavia ympäristöonnettomuuksia, kuten vaarallisen aineen leviämistä asuinympäristöön, ole pitkävaikutteisesti tapahtunut.
Viranomaisapuun on totuttu luottamaan, mutta se ei vakavassa häiriötilanteessa välttämättä riitä.

– Kriiseissä viranomaisilla on runsaasti tehtäviä ja avunsaanti saattaa hidastua, sanoo tutkija Heikki Laurikainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

– Yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta on tärkeää, että jokainen osaltaan huolehtii varautumisesta. Kansalaisten kyky pärjätä häiriötilanteissa ja palautua vastoinkäymisistä on keskeinen osa koko yhteiskunnan turvallisuutta, sanoo Laurikainen.

Tyypillisiä käsityksiä, jotka heikentävät halukkuutta varautua ovat ajattelu, ettei itselle voi käydä mitään ja että muut ovat haavoittuvaisempia kuin henkilö itse. Esimerkiksi yhteensä kolme neljästä kansalaisesta ajattelee, että kaikki kuitenkin toimii eikä ole sen kummemmin tullut ajatelleeksi varautumista.

Jos omassa kotitaloudessa on varauduttu kriiseihin hyvin, on paljon helpompi myös itse auttaa muita. Tutkimuksen mukaan auttamishalua on korkealla, varsinkin jos joku taho eli esimerkiksi viranomainen pyytää mukaan vapaaehtoishommiin. Lähes puolet tutkimukseen vastanneista olisi myös valmis koulutukseen poikkeustilanteita varten.

Osaamisen ja kaluston kartoitusta

Kotitalouksien lisäksi myös pienemmissä yhteisöissä, kuten kylissä ja kaupunginosissa voidaan varautua kriiseihin laatimalla turvallisuussuunnitelma erilaisia poikkeustilanteita varten. Jokaisella kunnalla on oma varautumissuunnitelmansa, mutta pienyhteisöjen omat suunnitelmat antavat arvokasta paikallistietoa.

Tällaisissa suunnitelmissa voidaan kartoittaa asukkaiden ammattiosaaminen eli kuka pystyy korjaamaan sähkö- ja putkivikoja sekä koneita, kuka on sairaanhoidon ammattilainen ja ylipäätään kuka mihinkin tehtävään pystyy ja haluaa.
Samalla suunnitelmassa tulee tietoa siitä, mitä kalustoa, kuten esimerkiksi aggregaatteja, muuta tekniikkaa, traktoreita ja kaivinkoneita yhteisössä on.

Suunnitelmassa voidaan myös kartoittaa paitsi vakituisten asuntojen sijainti, myös vapaa-ajan asukkaat ja heidän osaamisensa kriisitilanteita varten sekä poikkeustilanteessa tehtävä tarkistusketju ja kuljetusapu eri asunnoille yhdessä pelastusviranomaisten kanssa. Tällaisia suunnitelmia on eri kuntien kylissä tehty.

Vahvat sosiaaliset verkostot auttavat poikkeustilanteissa. Vahvistamalla paikallisia verkostoja ja yhteyksiä eri organisaatioiden välillä mahdollistuu nopea yhteistyön aloittaminen ja avun mobilisointi.

Veden ja sähkön puute vie nopeasti ongelmiin

SPEK haastatteli tutkimuksessaan tuhat ihmistä. Tutkimus kertoo, että haastavinta nykymuotoisissa poikkeustilanteissa on pärjääminen ilman sähköä ja vettä.

Lähes puolet eli 46 prosenttia kansalaisista arvioi pärjäävänsä ilman juoksevaa vettä enintään kaksi vuorokautta. Kolmannes eli 33 prosenttia kansalaisista kokee, ettei selviäisi ilman sähköä, jos sähkökatko kestää vähintään kolme vuorokautta. Juuri tämän takia varautuminen kriiseihin, ja kotivaran ylläpitäminen, on tärkeää.

Kotivaralla tarkoitetaan kotona säilytettävää varmuusvarastoa ruoan ja veden osalta. Sen turvin pitäisi selvitä ilman ulkopuolista apua vähintään kolme vuorokautta eli 72 tuntia. Tämän lisäksi kotona olisi hyvä olla ihan normaaliarjessakin tarvittavia asioita, kuten muun muassa pattereilla toimivat taskulamppu ja radio, ensiaputarvikkeet, lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ja muita välttämättömyystavaroita.

Kyse ei kotivarassa ja muissa tärkeissä tavaroissa tietenkään ole mistään erillisestä varastosta tai laatikosta, vaan siis ihan tavallisista arkisista tarvikkeista. Elintarvikkeiden osalta varautuminen on tutkimuksen mukaan jo varsin hyvällä tolalla. Kriisitilanteesta riippuen aina ei ole mahdollista edes liikkua pois kotoa, vaan varautuminen on tehtävä kodissa pysymistä varten. Oman kotitalouden varautumisen kriisitilanteisiin voi aloittaa tutustumalla seuraavaan sivustoon: 72tuntia.fi.

Seuraa ohjeistusta

Kun poikkeustilanne on päällä, niin viranomaisia ja omaa sähköyhtiötä kannattaa uskoa. Jos kehotetaan välttämään niin sanottuja turhia puheluita, ei kannata soittaa. Jos kehotetaan pysymään kotona, kannattaa pysyä kotona. Ei viranomainen kiusaa ja poikkeustilanteen ollessa päällä myös tietää asiat paremmin.

Myös siis perinteinen radio ja sen paristot kannattaa olla varalla. Jos tietotekniikka ja sähköt pettävät, paristojen avulla kuulee tärkeät tiedotteet radiosta. Puhelinta varten olisi syytä olla vara-akkuja ja täyteen ladattuja varalatureita.

Tasku- ja otsalampun, kynttilöiden ja tulitikkujen pitäminen aina samassa paikassa on tärkeä, jotta ne löytyvät pimeässäkin. Ja voihan tilanteen hyödyntääkin: kynttilöiden ja tulitikkujen avulla voi nauttia sähkökatkon aikana myös tunnelmallisen aterian.

KARI KAUPPINEN