Liisa Peltola rakensi lapsenlapsensa Hilpan kanssa legokylän mummulan olohuoneeseen. Viisi vuotta samalla paikalla olleessa kylässä on liikennevalot, katulamput ja 13 rakennelmaa, kuten sairaala, pitseria ja hevosauto.
Hilppa kiinnostui legoista ollessaan noin kuusivuotias.
Aluksi hän ja mummu Liisa Peltola leikkivät legoilla niin, että leikit purettiin ja koottiin seuraavalla kerralla uudelleen.
Tämä kuitenkin harmitti nykyisin 11-vuotiasta Hilppaa, ja pian mummukin alkoi miettiä, ettei purkamisessa ollut mitään järkeä.
– Aloin ajatella, miksei rakennuksia voisi jättää paikoilleen ja kasvattaa kylää. Lähdimme pienestä, ja nyt kylä on kasvanut, sanoo Kirkonseudulla asuva Liisa Peltola.
Rakentaminen alkoi keltaisesta pienestä talosta, joka nimettiin sittemmin mummulaksi. Mummulan lisäksi kylässä on muun muassa kuntosali, hotelli, koulu, sairaala, pitseria, hevosauto, perusasuntoja ja talli.
Kylän läpi kulkee Huvikummuntie, jota reunustavat katulamput.
Aiemmin valot saatiin päälle myös taloihin, ja kylä oli varsin tunnelmallinen hämärällä, valot sytytettyinä. Kylä sai kehuja esimerkiksi jouluvierailta.
Mummu lajitteli, Hilppa rakensi
Legokylä rakentui pala palalta isolle pöydälle olohuoneeseen takan eteen. Kun tila loppui, pöytää laajennettiin kahdella lisäosalla.
Leikkiminen on Hilpan ja mummun yhteinen juttu.
Hilppa on se, joka kokosi rakennukset ja mummu sai auttaa.
– Lajittelin Hilpalle valkoiset, vihreät ja violetit palat… Ja olin aina jäljessä. Hilppa oli salamannopea rakentamaan. Yhdessä tekeminen oli niin kivaa. Teimme tätä yleensä viikonloppuisin.
Nykyisin mummu Peltola ja pojantytär lähinnä leikkivät kylässään. Vai onko rakennuksia tulossa vielä lisää?
– Ehkä, sanoo Hilppa.
”Tämä on meidän maailmamme”
Yhdessä leikkiminen on lähentänyt Hilpan ja mummun välejä. Legokylässä he ovat omassa maailmassaan.
– Me olemme kasvaneet leikissä yhteen Hilpan kanssa. Tämä on meidän maailmamme.
Kun naiset asettuvat kuvattaviksi, leikki alkaa kuin puolivahingossa. Rakennuksissa elää 33 henkilöä, legonukkea, ja niillä pitää tietysti tehdä jotakin.
Eräässä kodissa isänukke tekee tietokoneella töitä, ja pitseriassa joku paistaa pitsaa. Koirat tappelevat luusta ja kuntosalille pitää saada joku kuntoilija…
– Ilman muuta. Mitenkä olisi se isä, joka on tietokoneella? Saisi hänkin vähän liikuntaa, kysyy mummu.
Mummu pääsee kurkistamaan Hilpan maailmaan
Välillä Liisa Peltola on ehdottanut, että Hilppa ottaisi leikkiin jonkun muunkin, kaverinsa. Sitä on myös kokeiltu, mutta heikolla menestyksellä.
Kaveri sekoittaa helposti pakan: vaihtaa asukkaiden hiukset ja vaatteet, ja kylän elämä menee sekaisin.
Kun on ja jakanut leikkimaailman saman ihmisen eli mummun kanssa viisi vuotta, muutokset ovat hankalia. Kaikilla nukeilla on omat nimensä, ja jos esimerkiksi hiukset vaihdetaan toisiin, nuken henkilöllisyys katoaa.
Mummun ja Hilpan yhteinen leikki on saumatonta. Leikkiessä mummu pääsee kurkistamaan Hilpan maailmaan, siihen oikeaankin. Oikean elämän tunteet ja tapahtuvat voivat heijastua leikkeihin.
– Olen oppinut tuntemaan Hilppaa paremmin, hänen maailmaansa, summaa mummu.
Sopisi muillekin isovanhemmille
Pysyvässä legokylässä leikkiminen on ollut niin hyvä kokemus, että Liisa Peltola suosittelee vastaavanlaisen maailman rakentamista muillekin isovanhemmille.
– Jos uhraa jonkun tilan, niin se on niin häviävän pieni aika, kun lapset ovat lapsia ja leikkivät. Ja sitten tilan saa taas käyttöön.
Kurussa asuva Hilppakin kasvaa koko ajan, ja tulevaisuudessa koittaa vääjäämättä se aika, kun legoilla leikkiminen ei enää kiinnosta häntä.
Tällä hetkellä Hilpasta tuntuu kuitenkin siltä, että maailma on niin vahvasti hänen ja mummun, ettei rakennuksia pidä periyttää mummun muille nuoremmille lapsenlapsille.
Mutta vaikka leikkiminen joskus loppuukin, mummulla ja Hilpalla voi olla jatkossa muuta yhteistä tekemistä, esimerkiksi teatteriesitysten katselua.
– Olemme käyneet Hilpan kanssa kymmeniä kertoja teatterissa.
