Ylöjärveläistaiteilija seuraili haastattelun ajan, kuinka moni ohikulkija pysähtyi katsomaan hänen kauppakeskukseen ripustettuja taulujaan.
Ostoskassejaan raahaava asiakas toisensa jälkeen pyyhältää kapeaa käytävää kauppakeskus Elossa.
Moni kulkee pää painettuna tai silmät suunnattuina kaukaisuuteen, mutta tasaisin väliajoin joku nostaa katseensa. Ja havahtuu.
Kas, käytävän kahdella kalpealla seinällä riippuu kunnon annos väriä. Ja nyt ei ole kyse mainosjulisteista vaan maalauksista. Kokonaisesta näyttelystä.
Ylöjärven taideyhdistys on varannut kulkureitin taidekäytäväkseen. Sen seinillä järjestetään yhdistyksen jäsenten näyttelyitä.
Nyt on Anne Uusitalon vuoro.
Elämän sävyjä Elossa
Työt ovat syntyneet vuosien varrella, mutta silti näyttelylle löytyi kantava teema: taidenäyttely elossa.
Sanaleikkiä vain korostaa se, ettei Uusitalo osaa sanoa, kuuluisiko sana elo kirjoittaa isolla vai pienellä kirjaimella.
Elämä näyttäytyy tauluissa niin keinussa vauhtia ottavana, utuisena tyttönä, veteen kahlaavana vanhana pariskuntana kuin värin sekaan vaeltavina tummina ihmishahmoina.
– Kun ajattelee teemaa, sen sisälle voi laittaa mitä vain. Yhdessä taulussa näen kuolleet isovanhempani. Ovathan hekin elossa minun mielessäni, taiteilija pohtii.
Elämä näkyy väistämättä Uusitalon töissä, sillä hän tuppaa maalaamaan toistuvasti ihmisiä.
– Olen yrittänyt päästä tavasta eroon, jotta oppisin tekemään sisustustaulujakin, mutta toisaalta myyväthän niitä sisustuskaupat…
Koska teema ei ronklannut tauluja, Uusitalo sai hoitaa sen homman. Tekemisilleen kriittinen nainen valikoi työt, joita piti parhaimpinaan.
Luonnosmainen ote toimii
Näyttelyn työt ovat akryylimaalauksia.
Kymmenisen vuotta maalannut Uusitalo on kokenut akryylimaalit itselleen sopivimmiksi. Hän on kokeillut kankaalle monenlaista jälkeä, muttei ole vielä löytänyt omakseen iskostuvaa tyyliä.
Kokemus on kuitenkin tuonut vapautta maalarin ranteeseen ja mieleen.
– Vähitellen olen oppinut ymmärtämään, ettei minulla ole pakko olla hienoa sutia, vaan voi tehdä esimerkiksi sormilla tai raaputtaa. Uskaltaudun tekemään töitä eri tavalla kuin olen luullut tauluja tehtävän.
Vaikka suunta on vielä vähän hakusessa, nainen on huomannut pääsevänsä parhaisiin tuloksiin nopealla, luonnostelevalla otteella.
– Luonnokset ovat minulla usein parempia kuin lopullinen työ. Liiallinen yrittäminen tuhoaa työni. Suosittelenkin kaikille, että maalaa vain ja antaa mennä. Silloin tuntee olevansa elossa, taiteilija sanoo viimeiselle sanalle leikkisästi virnistäen.
Kun maalaaja astuu viilaamisen tielle, työn teko voi vaatia päiviä. Toisinaan kriittinen pensselin heiluttaja saattaa jättää tyytymättömänä työn kesken tai jopa vedellä sen kauttaaltaan valkoisella maalilla ja aloittaa alusta. Jotkin työt taas syntyvät miltei muutamassa minuutissa.
Silti joka kerralla työskentely hivelee taiteilijan mieltä. Iloa antavat niin tekeminen kuin tuloskin.
– Aivoista käteen ja kädestä kankaalle. On hienoa, kun saa ajatukset näkyviksi ei puhumalla vaan maalaamalla. Ja kyllä minä puhuakin osaan! nainen hehkuttaa maalaamisen aivan omaa ilmaisukieltä.
Merkitykset heräävät hiljalleen
Pensselin laskeminen ei ole Uusitalolle aina helppoa.
Yhtäältä sudista on vaikea irrottaa, koska maalaaminen on niin mukavaa. Tekemisen lopettaminen jättää tyhjän päälle: mitä seuraavaksi? Toisaalta on vaikeaa päättää, milloin työ on varmasti valmis.
– Usein mietin, vieläköhän vähän suttaisin. Yleensä silloin kannattaa lopettaa – tai olisi kannattanut lopettaa jo hetkeä aiemmin.
Joskus valmis työ tuo onnistumisen tunteen, mutta tuon tuosta itsekriittinen maalaaja tuumii, että parempikin olisi voinut tulla.
– Aika paljon ajattelen, että nämä ovat vielä harjoitustöitä. Sikäli olen armelias itselleni.
Kriittisyydestään huolimatta nainen palaa mieluusti töidensä ääreen. Katselemaan mutta joskus jopa korjailemaan.
Valmiit tai valmistuvat työt panevat Uusitalon pohtimaan. Ryhtyessään työhön hän ei pyri välittämään mitään sanomaa.
Matkan varrella hän kuitenkin alkaa löytää merkityksiä töihinsä – tai töistään, merkityksetkin kun ovat lähtöisin jostain sisimmästä.
– Vaikken halua tietoisesti sanomaa, ehkä haluan tulkita itseäni. Maalaukset, unet, kaikkihan ne jostain tulevat.
Esimerkiksi jääkarhua esittävä työ havahdutti naisen pohtimaan, kuinka hän on huolissaan ilmastosta.
Luovan ympäristön vesa
Vaikka maalaaminen tuli kuvioihin vasta aikuisiällä, taide on elänyt Uusitalon sormenpäissä aina.
Piirtäminen on hänen ykkösjuttunsa. Kynä löysi paikan Uusitalon kädestä jo hänen ollessaan lapsi.
Nykyäänkin piirtely pulpahtelee huomaamattakin. Naisella on taipumus liidättää kynää kirjekuorien ja muiden lappusten kulmissa samalla, kun hän puhuu puhelimessa.
– Se on spontaania, automaattista piirtämistä. Paperille ilmestyy ihmispäitä, joista lähtee koukeroita.
Vaikka oma tyyli odottaa vielä löytymistään, piirroksissa on havaittavissa tuttua ilmettä.
– Ne ovat aina samanlaisia, omalla tavallaan sarjakuvatyyliä.
Lapsuusvuosina luovuus myös ympäröi Uusitaloa.
– On sukuvika, että olemme taiteellisia. Isoäitikin oli sellainen ITE-taiteilija. Hän haki pellon reunasta savea, sekoitti siihen siankarvaa ja teki massasta pieniä hahmoja, jotka maalasi ja lakkasi.
Uusitalo on haalinut taitonsa itse opetellen, mutta maalaamisen siemeniä hän lähti etsimään työväenopiston kursseilta. Käteen jäi taiteen laaja oppimäärä.
Nyt nainen tuumiikin, että voisi etsiä suuntaansa tutun piirtämisen ja rinnalle tulleen maalaamisen yhdistämisestä.
Taiteen pariin naista vetää halu osoittaa muille, että hän on hyvä jossain. Mutta ennen kaikkea kyse on siitä, että Uusitalo kokee olonsa luontevaksi kynä kädessään.
– Näen kuvina kaiken. Joskus se on jopa rasittavaa.
Kelpo, koetteleva kauppakeskus
Mutta palataanpa kauppakeskuksen käytävälle.
Ympäristö ei ole taulunäyttelylle tyypillisin. Uusitalon mielestä se on kuitenkin kelpo paikka taiteelle.
– Täällä ainakin liikkuu ihmisiä.
Taiteen tekijä muistuttaa, etteivät kaikki näyttelytilatkaan ole hyviä.
Toisaalta kauppakeskus syöttää haasteita.
– Yleensä käytävässä nähdään vain käytävän pää. Teokset jäävät helposti huomaamatta.
Käytävä ei liioin palvele isoja teoksia; niillä olisi oltava riittävästi tilaa, jotta töitä voisi katsoa etäältä.
Toisaalta ostoskeskus on taiteilijalle kiinnostava kauppapaikka.
– Tämä on kannattava sijainti näyttelylle siinä mielessä, että taulun lopullinen paikka voi olla jonkun koti.
Moni taiteilija peräänkuuluttaa taiteen viemistä ihmisten äärelle, ulos gallerioista.
Uusitalo näkee gallerioilla oman paikkansa ikään kuin pieninä pyhinä paikkoina, mutta samalla hän uskoo, että taidekin voi rikkoa raja-aitojaan. Tärkeintä lienee, että on mistä valita.
– Jos joku näkee taiteensa kokevan inflaation kauppakeskuksen roskiksen vieressä, hän voi sitten panna teoksensa galleriaan.
Anne Uusitalon akryylitöitä Kauppakeskus Elon taidekäytävällä 31. tammikuuta asti.
