Anna Koskesta tuli Ylöjärven ensimmäinen päätoiminen hyvinvointikoordinaattori: “Hyvinvoinnin edistäminen on kaupungin tärkein tehtävä.”

24.06.2019 11:00

Toukokuussa kaupungin leivissä aloittaneen Kosken mielestä hyvinvointityötä ei saa ajatella pelkästään pahoinvoinnin poistamisena – paino tulee pitää ennaltaehkäisyssä.
Anna Koski hoitaa työtään kaupungintalolta käsin – Eppujen patsas ikkunan alla muistuttaa tavoitteesta tehdä Ylöjärvestä parempi paikka asua.

Ylöjärven kaupunki sai kuukausi sitten joukkoihinsa uuden ammattilaisen, kun tamperelainen Anna Koski aloitti kunnan ensimmäisenä päätoimisena hyvinvointikoordinaattorina. Käytännössä hyvinvointikoordinaattori huolehtii siitä, että kaupunki takaa asukkailleen mahdollisimman hyvän turvallisuuden, hyvinvoinnin sekä mahdollisuudet hyvän elämän rakentamiseen esimerkiksi palveluiden ja kulttuurin avulla.

– Hyvinvointikoordinaattorin työhön kuuluu olennaisesti ennaltaehkäisevä ja tulevaisuuteen tähtäävä näkökulma. Todellisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi on tärkeää, ettei kaupunki pyri vain pois ongelmista vaan etenee aktiivisesti kohti hyvinvointia tukevia tavoitteita, painottaa Koski.

– Jos ajattelemme vain terveysriskien vähentämistä, tulee työstä pahoinvoinnin poistamista. Mielestäni tämä on aika kapea näkemys hyvinvoinnin turvaamiselle, hän perustelee näkemystään.

Hyvinvointikoordinaattorin tehtävänä on tukea hyvää elämää lisäämällä yhteistyötä eri alojen välille

Yllättävää kyllä, yhteisön hyvinvointiin keskittyvän työn kohteena ovatkin ennen kaikkea ne, joilla ei ole akuutteja ongelmia.

– Hyvinvoinnin edistäminen ei tapahdu ainoastaan sosiaali- ja terveyspalveluiden parissa. Kaikki kaupungin toimialat elinkeinoelämästä järjestösektoriin pyrkivät luomaan ylöjärveläisten elämälle hyvät puitteet, selvittää Koski.

Yksi naisen ensisijaisista tehtävistä onkin lisätä kunnan ja kolmannen sektorin välistä kommunikaatiota, jotta järjestöissä ja seuroissa tehtävä tärkeä työ pääsisi oikeuksiinsa. Esimerkiksi Marttojen, liikuntaseurojen ja ratsastuskerhojen lisäksi myös elinkeinonharjoittajat ovat mukana hyvinvoinnin talkoissa.

Uutta hyvinvointikoordinaattoria motivoi tieto siitä, että hän pääsee kehittämään ylöjärveläisten arkielämään vaikuttavia asioita.

Omana projektinaan Koski aikoo kirjoittaa työssään blogia, jonka kautta ylöjärveläisten on tulevaisuudessa mahdollista tutustua helpommin heidän käytettävissään olevien palveluiden koko kirjoon. Kosken mukaan Ylöjärvellä on lukuisia järjestöjä, jotka tarjoavat asukkaille upeita mahdollisuuksia, joista moni ei vain ole vielä tietoinen.

Uraympyrä sulkeutuu: uusi työ tuo yhteen aiemmin kerätyn ammattiosaamisen

Myös Koskella itsellään on vuosien kokemus järjestöistä ja ihmisläheisestä työstä, joten yhteyshenkilön rooli tuntuu hänestä luontevalta. Erityisosaamista Koskella on lasten ja muistisairaiden parissa työskentelystä; hän oli aikanaan vuoden toiminnanjohtajana Omaiset mielenterveystyön tukena ry:ssä (nykyinen FinFami) sekä kuntakoordinaattorina Pirkanmaan muistiyhdistyksessä. Lisäksi nainen istui vuosia Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen hallituksessa.

Koski siirtyi Ylöjärvelle Tampereen yliopistolta, missä hän toimi projektipäällikkönä työhyvinvoinnin tutkimusryhmässä. Tässä työssä keskiössä oli työikäisten hyvinvointi, työhyvinvoinnin kehittäminen ja johtaminen. Koulutukseltaan Koski on terveystieteiden maisteri ja sairaanhoitaja.

Nykyisessä työssään tuore hyvinvointikoordinaattori pääseekin hyödyntämään kaikkea kartuttamiaan taitoja, erityisesti kehittämisosaamista. Tärkeintä hänelle ovat voimavaralähtöinen työskentely ja ratkaisukeskeinen lähestyminen erilaisia ihmisiä kohdattaessa.

Vapaa-ajalla Kosken tärkein voimavara on perhe, johon kuuluvat mies, 16- 14- ja 9-vuotiaat lapset sekä Muru-kissa. Omaksi ilokseen hän harrastaa kuoroa, kirjoittamista ja puutarhanhoitoa.

Fakta:

Anna Koski

  • aloittanut Ylöjärven ensimmäisenä hyvinvointikoordinaattorina 9.5.
  • asuu Tampereella, alun perin Orivedeltä
  • koulutukseltaan terveystieteiden maisteri ja sairaanhoitaja
  • perheeseen kuuluu mies, kolme lasta ja Muru-kissa
  • harrastaa kuoroa, kirjoittamista ja puutarhanhoitoa

Hyvinvointikoordinaattori

  • Kehittää kunnan toimintaa sen asukkaiden hyvän elämän eteen
  • Kunnan, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin välinen yhteyshenkilö
  • Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on laissa määrätty jokaisen kunnan tehtäväksi
  • Ylöjärven lisäksi Pirkanmaalla on kokopäiväinen hyvinvointikoordinaattori vasta Tampereella ja Kangasalla