Koreografi Ari Nummisen ja säveltäjä Jouni Kaipasen yhteistyön hedelmänä syntynyt Triumfi on omaperäinen, tanssitaidetta ja nykymusiikkia yhdistävä teos.
Elina Jakowleva, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl osoittavat monipuolisuutensa Tanssiteatteri MD:n uutuudessa.
Triumfi koukuttaa katsojan ensi minuuteista lähtien.
Esitys alkaa mustaan korsettiin, bleiseriin ja harsohameeseen pukeutuneen Anniina Kumpuniemen soololla. Kumpuniemi tanssii silmät peitettyinä, ja hahmossa on jotain äärettömän surumielistä. Tunnelma tuo mieleen Fellinin maailman.
Seuraavaksi hännystakkiset tanssijat rakentavat näyttämölle tuoleista katsomoriviä ja liukenevat välillä omiin sooloihinsa. Tuolirivi rakentuu, vaihtaa paikkaa ja rikkoutuu.
Lopulta esityksen kehyksenä on satamakapakka merimiehineen ja ilotyttöineen. Draama valuu katsomon käytäville, seinänvieruksille ja ulos johtavalle ovelle.
Live-jousikvartetin soittajat Jaana Haanterä, Heili Hannikainen, Maija Juuti ja Heidi Kuula rakentavat hekin loistavalla tavalla näytelmää. Melkoisia velhoja ovat nuo toisensa löytäneet säveltäjä Jouni Kaipainen ja koreografi Ari Numminen.
Nummisen töitä leimaavat usein yllätyksellisyys ja huumori. Niin nytkin. Omaperäinen Triumfi on yhtä aikaa tyylikäs ja sensuelli, rietas ja rämäpäinen.
Mykkäfilmistä toimintaleffaan
Triumfi on todellista kvartettien juhlaa. Ari Nummisen koreografian tulkkina on huikea tanssijanelikko. Jouni Kaipaisen sinfoniaa kuljettaa neljä oivallista jousisoittajaa.
Kaipaisen musiikki palvelee Nummisen liikettä – ja päinvastoin.
Säveltäjä on koostanut musiikin jousikvartetoistaan. Teoksen päättää Triumfi-katkelma Kahdeksannesta jousikvartetosta. Se ei ole kokonaisuutena vielä valmis.
Teoksessa on rajua ja ruhjovaa liikettä sekä pysähtyneitä, maalauksellisia kohtauksia. Koreografi kunnioittaa säveltäjää ja jättää liikkeen välillä katsojan omien mielikuvien varaan. Olemme siis yhtä lailla konsertissa kuin tanssiesityksessä.
Triumfin vahvuus on sen kerroksellisuus ja moneen suuntaan salliva tulkinta. Katsoja saattaa nähdä esityksessä välähdyksiä niin mykkäfilmistä kuin toimintaleffastakin, lusikan taivuttelija Uri Gelleristä puhumattakaan.
Sari Mayerin valaisemalla Hällä-näyttämöllä taustan punainen sydän peilautuu hauskasti Anniina Kumpuniemen sydämenmuotoiseksi punattuun suuhun. Valonauhoilla koristellun estradin taustaverhokin vaihtaa kesken kaiken tyyliä.
Niko Huttusen äänet ja Elina Vätön oivallinen puvustus ovat tärkeä osa tunnelmaa.
Nyrkkeilystä Charlestoniin
Nummisen kehollisessa ja puhuttelevassa koreografiassa näkyy miehen teatteritausta.
Elina Jakowleva, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl tanssivat välillä saumattomasti yhteen, välillä saumoja repien. He eläytyvät ihailtavalla tavalla draamaan. Varmuus näkyy teoksen pinnistelemättömällä haltuunotolla. Liikkeet vaihtelevat tahtipuikon heilautuksista varjonyrkkeilyyn, pehmeistä pyörähdyksistä lintumaiseen räpistelyyn ja teräviin nykäisyihin, tyylikkäästä tunnelmoinnista rehvakkaan rietasteluun ja catwalk-keikuttelusta Charlestoniin. Samuli Roininen uskaltaa heittäytyä elostelevaankin liikkeeseen. Ilmeikäs Roininen on tanssitaiteen Peter Franzén. Se, joka on nähnyt Koirankynnen leikkaajan, tietää, mitä tarkoitan. Kehonkieli on hykerryttävä.
Kun Roininen paiskoo tuoleja ja Elina Jakowlevan esittämää naista, hän on La Strada -elokuvan voimamies Zampano, joka julistaa väkivaltaisesti: ”Minä en tarvitse ketään!”
Minishortseista saapikkaisiin
Anniina Kumpuniemen tanssiessa ei tiedä, johtaako Kumpuniemi jousikvartettia vai kvartetti häntä. Sooloa säestävä alttosaksofoni on sensuelli, sekin. Taitavaa on myös Mari Rosendahlin vahva ja linjakas liikekieli.
Elina Jakowlevan asuksi vaihtuvat lopussa korsetti, minishortsit ja saapikkaat. Vau, jos ei tässä esityksessä ole erotiikkaa, niin ei sitten missään. Jakowleva liikehtii hämmentävän sulavasti huikeissa koroissaan.
Kun uskon esityksen jo päättyvän yleisölle osoitettuihin kiitoksiin, se kääntyy dekkariksi: kumarrukset muuttuvat rajulla tavalla autetuiksi, ja ilmapiiri sähköistyy. Jousikvartetti ja tanssijanelikko jatkavat kertomusta katsomon puolelle.
Lopulta ympyrä yllättäen sulkeutuu Anniina Kumpuniemen ja viulistin muodostamaan kauniiseen loppukuvaan.
Kommentointi on suljettu.