Uplakers juhlii mestaruutta – ”oikea joukkue voitti”

18.03.2019 12:32

Ylöjärven Uplakers juhlii II-divisioonan Hämeen lohkon mestaruutta. Uplakers kukisti finaalisarjassa Valkeakosken Kiekko-Ahman tiukkojen vääntöjen päätteeksi voitoin 2–1. Mestaruus ratkesi sunnuntaina Ylöjärvellä.
Uplakers palasi mestariksi vuoden tauon jälkeen. (Kuva: Uplakers)

Ensimmäisen finaalin jatkoerävoiton jälkeen Uplakers matkusti lauantaina Valkeakoskelle. Siellä vastassa oli puolustuksensa betoniseksi valanut Kiekko-Ahma. Uplakers hakkasi päätään isäntien puolustusmuuriin ja maalivahti Miska Olanderiin. Olander pysäytti 40 ylöjärveläislaukausta ja jätti Uplakersin ensimmäistä kertaa nollille koko kaudella.

Uplakersin maalivahti Eemeli Selin antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittaa torjumalla 41 kutia. Selin joutui kuitenkin antautumaan kerran Valtteri Virtasen laukauksen edessä. Kiekko-Ahma voitti ottelun siis 1–0 ja siirsi finaalisarjan ratkaisun kolmanteen peliin.

Uplakers aloitti kolmannen finaalin terävästi ja karkasi kotijäällään avauserän puolivälin jälkeen kahden maalin johtoon. Osumista vastasivat Petteri Pajunen ja Kalle Niemenmaa. Kiekko-Ahma nousi maalin päähän vielä ennen ensimmäistä erätaukoa ja heti toisen erän alussa vieraat jo tasoittivat pelin.

Uplakers johti kuitenkin ottelua 4–3 toisella erätauolla. Leevi Niemenmaa ja Turo Mikkola vastasivat ylöjärveläisten toisen erän osumista. Erän aikana myös vierasjoukkue osui kahdesti.

Ottelu näytti ratkeavan kolmannen erän alussa, kun Kalle Niemenmaa teki illan toisen maalinsa. Sitkeä Kiekko-Ahma tuli kuitenkin vielä maalin päähän vajaa kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.

Lopussa vieraat yrittivät vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Uplakers ja maalivahti Eemeli Selin kestivät, vaikka isännät joutuivat loppuhetkillä vielä alivoimalle.

Uplakers palasi siis kultakantaan vuoden tauon jälkeen. Viime keväänä ylöjärveläisryhmä hävisi finaalit, mutta otti nyt jälleen omansa olemalla selvästi paras joukkue sarjassa.

– Finaaleissa pelattiin kolme hyvää ja tasaista peliä. Loppuottelut ratkesivat lopulta siihen, että olimme sarjan paras joukkue. Finaalisarjassa pitää aina nousta esiin uusia ratkaisijoita ja meidän nuorimmat pelaajat pelasivat hyvän finaalisarjan. Samoin kokeneet pelaajat olivat tosi hyviä varsinkin eilen. Ei ole kuitenkaan syytä nostaa ketään ylitse muiden, Uplakersin päävalmentaja Tommi Manner sanoo.

Hän kertoo havainneensa jo ennen viimeistä ottelua, että ylöjärveläisjoukkue on valmis voittamaan.

– Näin kopissa ennen peliä, että homma hoituu. Hallitsimme ottelua, vaikka se tiukka peli olikin. Taito ja määrätynlainen kokemus ratkaisi. Taitavin ja paras joukkue voitti. Väärin olisi mennyt, jos emme olisi voittaneet, Manner toteaa.

Uplakers oli koko kauden ylitse muiden. Varsinkin kevät oli ylöjärveläisryhmälle melkoista voittokulkua.

– Sarjassa oli neljä joukkuetta, jotka pystyivät pelaamaan hyviä pelejä. Toisaalta on vähän surullistakin, että mukana oli myös rupusakkeja, jotka olivat ihan väärässä sarjassa. Onneksi meidän pelaajat syttyivät aina peleihin. Voittamisen halu ja himo oli kova tuossa joukkueessa. Mentiin koko kausi aika kapealla materiaalilla. Hienosti pojat jaksoivat ja sitoutuivat toimintaan, Manner selvittää.

Uplakers ei osallistu Suomi-sarjan karsintaan vaan jatkaa myös ensi kaudella II-divisioonassa. Kevät ja kesä näyttävät, miten joukkue pysyy kasassa.

– Emme ole vielä kauheasti keskustelleet ensi kaudesta. Yksi pelaaja ilmoitti lopettavansa ja muiden suunnitelmista en vielä tiedä, Manner toteaa.

Uplakersissa pelasivat kauden aikana Kalle Niemenmaa, Teppo Antila, Petteri Pajunen, Leevi Niemenmaa, Aleksi Kinnunen, Miko Yli-Hallila, Aleksi Saadetdin, Atte Yli-Hallila, Eetu Peippo, Jiri Kumpuvaara, Turo Mikkola, Mika Kalliomäki, Heikki Soipio, Matias Niemenmaa, Joel Linnas, Juuso Lehto, Eemeli Selin, Lassi Niemenmaa, Niko Majlund, Nico Ruuskanen, Mikko Laksola, Ville Järvinen ja Khelil Gort.