Markan suutari

31.10.2018 18:00

Kyliltä on tullut kyselyjä LED-lampuista. Kyselyt liittyvät markkinoilta poistuneisiin elohopealamppuihin nyt kun tiekunnat vähitellen ottavat kunnalta jääneitä tievalaisimia käyttöön. Olen asiasta aikaisemminkin tässä lehdessä kirjoitellut, mutta lienee syytä kerrata.
Elohopealamput ovat siis mennyttä aikaa. Vai ovatko? Eivät ole. Niitä on edelleen saatavana tiskin alta ja varastoista. Lisäksi valontuotoltaan hiipuneita lamppuja varjellaan kuin jotain aarretta.
Lyhyt oppimäärä elohopealampun energian käyttökulusta: Hämäräkytkinohjauksessa tavallisimman 125 watin elohopealampun vuosikustannus on 51 euroa. Huonoksi hiipuneella lampulla sähköä kuluu saman verran.
Vastaavan täyden valontuoton (27 W LED) vuosikustannus on 11 euroa. Ero on siis 40 euroa vuodessa lamppua kohti. Lisäksi kannattaisi huomata, että normaalisti elohopealamppuja on myös vaihdettava noin kolme kertaa siinä kuin LED-lamppuja kerran.
Elohopealamput ovat usein pitkäikäisiä eikä niitä vaihdeta ”koska ne toimivat”. Toimiminen tarkoittaa sitä, että lamppu vielä kytee antaen esimerkiksi 5 prosenttia uuden lampun valovirrasta.
Tällainen kuolemattoman lampun elinkaarikustannus on 20 vuodelta noin 1 000 euroa. Jos lamppuja kuitenkin vaihdetaan, on 20 vuoden elinkaarikustannus 600 euroa enemmän.
Tuollaisen 5 prosentin valovirran voi muuten korvata 5 watin ledillä ja valoa tulee viisinkertaisesti. Miksi ei sitten korvattaisi hiipuneita noilla mitättömillä valonlähteillä kun kerran 5 prosenttia suunnitteluarvosta näyttää riittävän? Vuosikustannus olisi 2 euroa. Tätä hölmöilyn spekulointia voisi näin jatkaa loputtomiin.
Kyse on nyt siitä, että esimerkiksi 100 tuhlaavan lampun sähköenergian kustannus on yli 5 000 euroa vuodessa ja järkevällä lamppuvalinnalla vuosikustannus on tuosta viidesosa.
Joku näistä ratkaisuista päättää ja joku maksaa. Maksaja voi miettiä asiaa myös vahingonkorvausten kautta. 4 000 euron vahinko vuodesta toiseen. Ja kyse ei ole enää tietämättömyydestä.
Nykyisten LED-tuotteiden vaihtoväli voi olla esimerkiksi 14 vuotta. Miltä kuulostaa lähes 50 000 euron ”vahinko”? Saisiko tiekunta jotain hyödyllisempää tuollaisella summalla kerran 14 vuodessa?
Jokainen käyttöön jätetty tai jopa uusasennuksen käyttöön otettava elohopealamppu tarkoittaa päätöstä tuhlata noin 1 000 euroa.
Tässä jos missä markan suutari tekee tonnien vahinkoa koko ajan.

Paul Metsälä