Samuli Reunasen ohjaama Lokki sai ensi-iltansa viime viikolla Tampereen Teatterin Frenckellissä. Anton Tsehovin klassikko saa mainion tulkinnan teatterin konkareiden ja Nätyn opiskelijoiden yhteistyön hedelmänä.
Anton Tsehovin näyttämöiden valloitus jatkuu elinvoimaisena. Vanja-eno ja Kolme sisarta pakkaavat ja purkavat kapsäkkejään milloin missäkin päin Suomea, ja Kirsikkapuisto on istutettu pääkaupunkiin. Tampereelle tragikoomisen Lokin on kesyttänyt Samuli Reunanen. Tampereen Teatterin konkareiden lisäksi Reunanen on tuonut mukanaan tuoretta verta Nätystä.
Lokki sijoittuu Venäjän maaseudulle, jossa tilalliset, taiteilijat ja taiteilijoiksi haluavat rakastavat tunnetusti vääriä ihmisiä, haaveilevat kuuluisuudesta, tuskailevat elämän pysähtyneisyyttä ja unelmoivat – mistäpä muusta kuin – Moskovasta, hekin.
Elämään petytään ja turhaudutaan, mutta siivet eivät aukea riittävästi kannattelemaan ihmistä mihinkään parempaan. Kaikki kiskovat elämää kuin laahusta perässään.
Lokki ammutaan, mutta miten käy ihmisen?
Mikä meitä sitten kiinnostaa näissä haahuilijoissa, joiden elämä on ajan kuluttamista musisoiden, viinaa kitaten ja haikaillen?
Ehkäpä se, että tunteet ovat kuitenkin niin ajattomia.
Suhdesoppaa
Tilanomistajan tytär Nina haluaa kokeilla siipiään näyttelijänä, ja häntä rakastava nuori Konstantin haaveilee kirjailijan urasta. Nina ihastuu kirjailija Trigoriniin, joka seurustelee Konstantinin äidin, Irinan kanssa. Irina on kuulu näyttelijätär, joka itsekeskeisyydessään ei kykene tuntemaan empatiaa edes omaa poikaansa kohtaan, päinvastoin, vähättely koituu pojan kohtaloksi.
Naisen kukkaron nyörit eivät aukea myöskään veljen, Sorinin sairauden edessä.
Tilanhoitaja (Markku Thure) suitsee väkeä hevosten avulla, vaimo Polina (Tuija Ernamo) janoaa lääkäri Dornia.
Tilanhoitajan tytär Masa havittelee Konstantinia, mutta joutuu tyytymään opettajaan.
Muutama vuosi myöhemmin sama poppoo on jälleen koossa. Konstantin on saanut vähän nimeä kirjailijana ja Nina pikkurooleissa. Trigorin on jättänyt Ninan ja palannut Konstantinin äidin luokse.
Totta, tarina kuulostaa venäläiseltä Kauniilta ja rohkeilta, mutta melkoisen suhdesopan Tsehov on itse komediaksi nimittämäänsä Lokkiin keittänytkin.
Sähköä lavalla
Nätyläinen Jussi-Pekka Parviainen tekee mainion Konstantinin: läsnäolo, tunteenpalo ja heittäytyminen ovat käsin kosketeltavia.
Inkeri Mertanen sähköistää lavan Irina-diivana. Ei vähiten siksi, että Mertanen sujahtaa upeisiin asuihin kuin käsi hansikkaaseen. Mertasen kylmyys puistattaa, ja hetkittäiset hellyyden osoitukset saavat valheellisesti uskomaan liikaa. Risto Korhonen ottaa kukkopoika Trigorinina, välillä jopa Pussy Riot -pipossa, haltuunsa roolin, jossa löytyy hersyttelyn lisäksi vakaviakin sävyjä.
Mertanen ja Korhonen pääsevät groteskisti yllättämään – vaatearkun kannella.
Kake Aunesneva on koskettava Sorin ja Mikko Hänninen ulkopuolinen tarkkailija onnettomien maailmassa.
Matti Hakulisen opettajan yksipuolinen rakkaus Masaan riipaisee.
Maruska Verona mieleltään sairastavana Ninana ja Anna Ackerman pianoa hakkaavana Masana jäivät erityisesti mieleeni.
Nätyläiset polkevat pianon sellaiseen vauhtiin, että etydit soikoot – haitarista ja kitarasta puhumattakaan.
Yllätys lopussa
Samuli Reunanen hyödyntää ohjauksessaan myös katsomoa ja rakentaa herkullisia kohtauksia, joissa näyttelijätyö on kunniassaan.
Esitys alkaa näytelmällä näytelmän sisällä. Kohtaus tuntuu hivenen liian pitkältä, vaikka klassikkoa lavalla leivotaankin. Muuten kolme tuntia kestävä esitys menee hujauksessa. Mikko Saastamoisen riisuttu lavastus tenhoaa Mika Hiltusen valaistuksessa. Komeat kristallikruunut ja palavat kyntteliköt luovat ihastuttavan, melankolisen tunnelman. Saastamoisen puvustus ei ole puhdasta epookkia. Konstantinin farkut, pikkutakki ja varsikengät sulautuisivat Keskustorin vilinään, ja Irinan upea garderobi kääntäisi päät.
Traagisen loppukohtauksen kuorrutti yllätys, joka tärisytti vielä kotimatkallakin.
Kommentointi on suljettu.