Jukka Peltonen innostui mopoista jo pikkupoikana rassaillessaan niitä naapurin vanhojen isäntien kanssa. Nykyään hänellä on yli sata mopoa, muutama skootteri ja myös vanhoja moottoripyöriä.
Jukka Peltonen on loistava mutta samalla hieman haastava haastateltava.
Alkuperäissuunnitelmana on esitellä jutussa yksi tai kaksi vanhaa mopoa, mutta sitten käy ilmi, että mies omistaa päälle sata mopoa. Miten niistä voi valita?
Ja kun haastattelua on jatkunut tovin, Peltonen paljastaa, että hänen kätköistään löytyy myös satakunta vanhaa moottorisahaa.
Sata moottorisahaa?
– Kerran yksi kaverini pyysi minua tuuraamaan, mutta sanoin, etten pääse, kun pitää mennä sahakeräilytapahtumaan. Kaveri oli että täh, onko sellaisiakin?
On. Vaikka moottorisahat ei ole mikään maailman tavallisin keräyskohde, niilläkin on omat kerääjänsä.
– Sahoissa on samantapaiset kaksitahtimoottorit kuin mopoissa, perustelee Peltonen kakkosharrastustaan.
Mutta palataan takaisin mopoihin ja samalla lähes 50 vuotta ajassa taaksepäin.
Kylän vanhat isännät opettajina
Kun Jukka Peltonen oli vielä pikkupoika, hän vieraili usein mökkinaapureidensa luona. Härkilevon tilan vanhat veljekset Veikko ja Ville kulkivat mopoilla ja huikkasivat pikku-Jukalle usein, että ”tule illalla korjaamaan mopoa, se on rikki”.
Peltonen sai kuulla, että etuvalot rikkoutuivat usein siksi, että jotkut pojat kivittivät niitä. Totuus valkeni myöhemmin: kaljoitellessa mopo saattoi kaatua.
Kun veljeksistä aika jätti, Jukka Peltonen sai heidän moponsa. Mutta oli hän perinyt heiltä aiemmin jo muutakin – taidon korjata mopoja.
Keräilyharrastus alkoi 2000-luvulla
Kun Peltonen täytti 15 vuotta, hän olisi halunnut oman mopon. Vanhemmat eivät kuitenkaan suostuneet, koska Peltosen serkku oli kuollut mopo-onnettomuudessa. Kuusitoistavuotiaana Peltonen meni kesätöihin ja hankki ensimmäisen Bauerinsa 70 markalla.
Mopot jäivät kuitenkin pian kakkossijalle, kun Peltonen sai ajokortin ja ajoi myös rallia 1980–1990-luvuilla.
– Mutta sitten jätin rallin, kun sen hinta alkoi karata käsistä.
Varsinaisen mopokeräilyn Peltonen aloitti 2000-luvulla, hieman myöhässä kiihkeimpään keräilybuumiin eli 1980–1990-lukuihin nähden. Varhaisimpana aikoina mopoja saattoi saada lähes ilmaisiksi.
– Nykyään vanhat Tunturit ovat jo melkein loppuneet varastoista, vaikka ne olivat joskus Suomen yleisimpiä menopelejä.
Mutta vaikka Peltonen ei ollutkaan keräilyharrastuksen etujoukoissa, myös hän ehti tehdä löytöjä. Löytöjen tekemisessä auttoi hänen kauppatyönsä.
– Kauppiaspäivillä Kuopiossa esittelin sahoja, kun kaveri vinkkasi minulle ilmoituksesta, jossa myytiin vuoden 1959 Husqvarnan mopoa. Kävin ostamassa sen ja survoin väkisin peräkärryyn sahojen joukkoon, Peltonen kertoo yhden esimerkin.
Solifer – yksi lempimopoista
Mutta jos siis olisi pakko valita yksi mopo, mikä se olisi?
Yksi aika mukava menopeli on Solifer Export vuosimallia 64. Mopon entisöi eräs museomopotarkastuksia tekevä kollega 2000-luvulla.
– Tätä ei ole maalattu ylikiiltäväksi, kuten joskus käy. Vanhat maalit eivät kiiltäneet paljoa, joten kiiltoa ei saisi olla liikaa.
Peltonen pitää Soliferistaan myös siksi, että se on tehty Suomessa ja maalattu suomalaisittain sini-valkoiseksi.
– Solifer Export sai myös suunnittelupalkinnon muotoilustaan 1960-luvulla Pariisissa messuilla.
Vaimo vaatii säilytystilaa
Varsinaisten mopojen lisäksi Peltosella on skoottereita, vanhoja ja uusia.
Vaimoa Virpi Peltosta menopelien määrä joskus rasittaa. Säilytystilaa on hyvin, mutta joskus vaimo kuitenkin pyytää, että esimerkiksi kellarin voisi tyhjentää, jotta hänkin saisi sinne tavaroitaan.
Ai, vaikkapa näitä vihreitä Husqvarnan vanhoja ompelukoneitako?
– Ei, nekin ovat minun, vastaa Peltonen.
Sinnikästä skootterityötä
Vastavetona tyhjennysvaatimuksille Peltonen yrittää saada välillä vaimonkin kiinnostumaan kaksipyöräisistä.
Vuonna 2011 hän osti vaimolle häälahjaksi uuden ja harvinaisen Vespan juhlamallin, joka oli tehty Italian 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Kun hän sitten jälkikäteen kysyi Virpiltään, mitä tämä toivoi häälahjaksi, vaimo vastasi, ettei ainakaan mopoa, moottoripyörää tai skootteria.
Maksettu skootteri jäi lepäilemään kauppaan, kunnes vaimo näki sen siellä sattumalta kaksi vuotta myöhemmin.
– Tällaisen minäkin voisin haluta, sanoi vaimo silloin.
Skootteri siirrettiin kotiin, mutta ajot jäivät vähiin, koska Vespan käsivaihde ei soveltunut vaimon käyttöön.
Sinnikkäänä miehenä Peltonen osti vaimolleen toisen skootterin, mutta ei sitäkään ole ihan valtavasti tullut ajettua. Reilusta kolmesta sadasta kilometristä suurin osa on Jukka Peltosen itsensä ajamia.
Ei sillä, että Peltonenkaan köröttelisi mopoillaan ihan valtavia määriä. Korjaaminen ja kerääminen menevät ajamisen edelle.
– Mustassalahdessa käyn tiistaisin tapaamassa muita mopoharrastajia.