Samuli Siponmaa on lapsesta asti nauttinut maalaamisesta. Hän ei silti aikoinaan rohjennut loikata ammattitaiteilijaksi.
Kurusta tuntuu tulleen helsinkiläiselle Samuli Siponmaalle vähintään henkinen koti. Koti aika konkreettisestikin, sillä viime vuodesta yli puolet vierähti Kurussa.
– Meillä on täällä vaimoni isoisän virkatalon paikalle rakennettu huvilarotisko. Kuru on mielenkiintoisempi kuin Helsinki. Tämä on omalaatuinen maalaispaikkakunta, vaikka nyt Ylöjärveen kuuluukin. Vähitellen olen saanut täältä ystäviäkin, Siponmaa sanoo.
Hän alkoi viihtyä Kurun maisemissa jo 1990-luvun alussa jäätyään opettajan työstään eläkkeelle.
Opettajan ura oli aikoinaan järkivalinta. Toisinkin Siponmaa olisi voinut valita.
Nuorena hän innostui kuvanveistosta, myöhemmin akvarelliväreillä maalaamisesta, piti näyttelyitäkin.
– Näyttelyt lähtivät vetämään hyvin, mutta taiteilijaksi ryhtyminen tuntui kuitenkin epävarmalta. Olin perheellinen, joten ei sopinut noin vain heittäytyä, Samuli Siponmaa kertoo nyt.
Onneksi opettajan työstä sai toisinaan virkavapaita. Niiden aikana Siponmaa matkusti maalaamaan, joskus Firenzeen asti.
– Juuri Firenzessä olen maalannut parhaimman satsin.
Huomisesta tiistaista asti Siponmaan akvarellitöitä on esillä Kurun kirjastossa. Aluksi maalari suunnitteli kokoavansa näyttelyn töistä, jotka aiemmin oli hylätty näyttelykokonaisuuksista. Idea ei kuitenkaan kantanut. Nyt mukana on vanhoja ja uudempia töitä sulassa sovussa.
– Nykyään vähän vierastan tuoda itseäni esille, Siponmaa myöntää.
Pitkän linjan tekijän pensseli luo lähinnä maisemakuvia, mutta näppärät kädet taitavat muutakin. Parikymmentä vuotta sitten, juuri eläkkeelle jäätyään, Siponmaa tutustui soitinrakentajaan, jonka kanssa hän opetteli tekemään cembaloja.
– Olen ajautunut asiasta ja paikasta toiseen, hän tokaisee.
