Vuosien ajan kissoja kasvattanut Tia Lehtonen löysi mitä osuvimman mirrirodun hoivattavakseen. Häntä miellyttivät niin lyhythäntäisyys kuin pitkä karva. Cymric-rodussa yhdistyvät nämä molemmat piirteet. Rodun kasvatus on kuitenkin pienoista jännitysnäytelmää, sillä kantamansa geenin vuoksi pentu voi saada myös pitkän hännän.
Taru kertoo, että lyhythäntäinen manx-kissarotu syntyi, kun Nooa kokosi eläimiä arkkiinsa.
Katit eivät liikoja kiirehtineet, ja kun Nooa hopussaan veti arkin oven kiinni, kisujen hännät jäivät väliin. Näin häntä jäi tyngäksi.
Ylöjärvellä parturi-kampaamoa pyörittävä Tia Lehtonen on kuullut toisenlaisenkin tarinan – astetta raadollisemman.
– Tarinan mukaan kissojen häntiä käytettiin koristeina. Viisas kissaemo puri pennuiltaan hännät pois ja opetti jälkikasvunsa tekemään saman omille pennuilleen.
Todellisuudessa hännättömyys tai lyhythäntäisyys on syntynyt geenimutaatioiden myötä.
Cymric on manxin sisarrotu, mutta toisin kuin manxilla, sillä on pitkä karva. Se on siis ikään kuin manxin pitkäkarvainen versio, ja esimerkiksi Euroopan kissaliitossa FIFEssä se määriteltiin omaksi rodukseen vasta kymmenisen vuotta sitten.
Häntä on aina yllätys
Vaan eipä lyhythäntäisyys ole ihan mustavalkoinen juttu.
Cymricit kantavat pitkähäntäisyyden geeniä, joten tietyn perimäyhdistelmän saadessaan pentu voi syntyä täysimittainen häntä takamuksessaan viuhuen.
– Hännällisyyttä ei voi ennustaa.
Tilastollisesti hännättömiä syntyy kahden suhteessa yhteen – siis kaksi hännällistä ja yksi hännätön kolmen mirrin pentueessa.
Lehtosen ensimmäisessä pentueessa suhde oli kuitenkin juuri päinvastoin.
– Hännättömiä ei kasvateta, vaan niitä saadaan.
Lisäksi cymricin erikoisominaisuus ei esiinny joko–tai-periaatteella. Hännän mittoja on määritelty neljä erilaista täysin olemattomasta erilaisiin töpöihin ja lopulta pitkään häntään.
Lehtoselle hännän mitan ennustamattomuus tuo pentujen tekoon jännittävää mielenkiintoa.
Hän on tottunut tiettyjen piirteiden arvaamattomuuteen jo vuosia kasvattamansa pyhä birma -rodun kanssa. Birmalle on nimittäin määritelty tarkasti, millainen tassujen väritys kelpaa kissanäyttelyihin.
Eläinrakkaalle Lehtoselle näyttelyiden vaatima ulkomuoto ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa.
– Cymricit ovat erittäin ihania lemmikkejä häntänsäkin kanssa.
Sukutaulut ja terveysasiat haltuun
Tia Lehtonen on hoivannut kissoja jo kahdeksantoista vuoden ajan.
Ihka ensimmäinen katti oli tavallinen maatiaiskissa, jonka emäntä tuli kuitenkin ilmoittaneeksi eurooppalaisten kissojen rekisteriin.
Lemmikinomistaja tuumi, että misulle voisi hankkia kaveriksi rotukissan.
– Valitsin pyhän birman. Jos silloin olisi ollut cymric, niin olisin varmasti ottanut sen.
Cymric on Suomessa vielä tänäkin päivänä varsin harvinainen rotu, joten kului vuosia, ennen kuin Lehtonen pääsi tekemään sen kanssa tuttavuutta.
– Viime vuonna cymricejä rekisteröitiin Suomen Kissaliittoon vain neljä kappaletta. Yhteensä rodun edustajia löytyy Suomesta alle sata. Manx-kissoja on huomattavasti enemmän, vaikka niitäkin rekisteröitiin viime vuonna alle kymmenen, Minna Raiski Pirkanmaan rotukissayhdistyksestä kertoo.
– Tutustuin lyhythäntäisiin kissoihin näyttelyissä. Cymricissä ihastutti paketti: se on lyhythäntäinen, täpäkkä ja pitkäkarvainen. Luonne on aivan ihana. Cymric on leikkisä ja vauhdikas – sanotaan, että se on kissamaailman formula ykkönen, Lehtonen kuvailee.
Viime kesänä hän pääsi vihdoin aloittamaan taipaleensa cymricien kanssa. Hän otti naarascymricin omistukseensa yhdessä tuttavansa kanssa. Kaksikko teetti naaraalla pennut, joita Lehtonen hoiti kotonaan.
Kolmen karvapalleron pentueesta yksi, Nuuskis-nimen saanut, jäi Lehtoselle. Loput kaksi kissaa päätyivät muualle, ja emo siirtyi toisen omistajansa hoteisiin.
Kissankasvatuksessa ei ole yhdentekevää, minkä rodun kanssa ollaan tekemisissä.
Rotukissoja hoidettaessa on ensinnäkin tutustuttava huolellisesti pennun sukupuuhun.
Joka rodulla on myös omat terveyteen liittyvät ominaisuutensa, jotka on pidettävä mielessä.
– Cymriceillä ei ole pakollisia testejä. Cymric ja birma ovat sikäli terveet rodut, emäntä kiittelee.
Hän kuitenkin huomauttaa, että kaikkeen on varauduttava, sillä eri kissaroduilta tunnetaan yli 400 virhegeeniä.
Rotukissoja yleensäkin käytetään lääkärissä enemmän kuin maatiaiskissoja.
– Minun kaikki rotunaaraani on sydänultrattu. Niiltä otetaan myös testejä ennen astutusta, ja niille on tehty veriryhmämäärittelyt.
Vuosien myötä Lehtosen on oltava tarkkana uusia pentueita teettäessään. Sukulinjoihin on saatava toisinaan sekaan myös pitkähköhäntäisiä karvaturreja, jotta häntä ei jalostu liian lyhyeksi.
Rekisteröintiä varten lemmikinomistajan on opeteltava myös oikeat koodit muun muassa silmien värille ja hännän pituudelle.
Eräs hauska erikoisuuskin Lehtosella on ollut uuden rotunsa kanssa.
– Birmat syntyvät valkoisina, joten ne täytyy aina tarkasti erotella punnitusta varten. Nyt oli aivan ihanaa, kun cymric-pennut tunnisti heti, hän kuvailee värikästä pentuetta.
Kaiken kaikkiaan kissat ovat kuitenkin aina kissoja. Synnytys ja pentujen hoito kulkevat aina varsin samoja ratoja.
Cymricit syövät ihan samaa ruokaa kuin muutkin mirrit. Niillä on myös perinteisiä kissojen vaistoja. Esimerkiksi hiirileikit houkuttavat rotukattia aivan samaan tapaan kuin maalla temmeltävää lajitoveriakin.
Näyttelyt ovat lisämauste
Tampereella emäntänsä kanssa asuva Nuuskis pääsi haistelemaan kisatunnelmia kotikulmillaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa toukokuussa. Ensi kisansa se koki jo huhtikuussa Helsingissä.
Toukokuisissa, kaksipäiväisissä kisoissa Nuuskis ylsi molempina päivinä finaalipaneeliin omassa kategoriassaan. Kummallakin kertaa tuli niukka häviö äänin 2–3.
Kisu kuitenkin niitti tuomaristolta kiitosta. Kaikista arvostelluista ominaisuuksista, esimerkiksi turkista ja kunnosta, papereihin kirjattiin kehuvia lausuntoja.
– Tämä paperi kertoo kaiken, ylpeä emäntä näyttää arvostelukaavaketta, jonka tekstien ympärille tuomari on piirtänyt ison sydämen.
Lehtonen ei kuitenkaan suhtaudu mittelöintiin tiukkapipoisesti. Näyttelyt ovat vain pieni osa lemmikkien kanssa elelystä.
– Näyttelyt ovat kiva harrastus. Niissä käydään kavereiden kanssa ja tavataan tuttuja. Kissat ovat minulle 90 prosenttia ajasta vain lemmikkejä, emäntä kuvaa mirriensä lemmikki- ja kilpaajarooleja.
Hän ei arvostakaan sellaisia kasvattajia, joille kisaaminen on tärkeämpi asia kuin itse eläin ja jotka luopuvat lemmikeistään, jos nämä eivät pärjää kilpalavoilla.
Rotukissat eivät ole Lehtoselle myöskään rahasampo. Cymricistä saa kauppoja hierottaessa 500–1 000 euroa, mutta sen hoito myös maksaa. Lisäksi pentueen kasvattaminen vie aikaa.
Lehtonen toteaa, että jos pentujen teettämisellä havittelee rahaa, on kasvatustahdin oltava melkoinen. Silloin tingitään usein huolenpidosta.
Kokeneen kissankasvattajan mielestä oikeanlainen ihmisen ja lemmikin suhde onkin sellainen, jossa molemmilla on hyvä olla.
– Omistaja hoitaa lemmikkiä sekä tuo tälle hyvää mieltä, ja lemmikki tuo hyvää mieltä omistajalle, hän kiteyttää.
