Mummorockissa Mara Balls ei ole kultahousuissa kimalteleva taiteilija vaan ihminen ihmiselle.
Sitä palautetta Maria Mattila ei unohda. Tamperelaisen Kuuselakodin hoitaja lähetti jälkikäteen viestin ”Yksi mummo unohti käsilaukun ja rollaattorin saliin, joten bileet olivat ilmeisen onnistuneet!”
Mara Balls -nimellä musiikkia tekevä Mattila oli järjestänyt hoivakodissa kaikkien aikojen ensimmäisen Mummorockin. Eli soittanut omia kappaleitaan ikäihmisille.
– Etukäteen jännitti, koska tilanne oli ihan uusi. Mummorock oli tosi onnistunut. Siellä tanssittiin paljon enemmän kuin keikoilla yleensä. Suomalainen keikkayleisö klubeilla on jähmeää, mutta nyt rollaattorissa tai pyörätuolissa olevatkin tanssivat, Mattila hehkuttaa.
Samassa rakennuksessa on päiväkoti, ja myös päiväkotilapset tulivat mukaan bileisiin. Muusikot kohtasivat koko elämänkaaren.
– Soittamisesta saa aina energiaa, mutta sen jälkeen leijuin monta tuntia erityisen hyvissä energioissa.
Ensi maanantaina Mummorock tulee Ylöjärvelle. Kaikki alkoi oikeastaan joulukuussa Helsingissä, kun Kinaporin palvelukeskuksessa työskentelevä ystävä pyysi Mattilan esiintymään. Muusikko nappasi mukaan akustisen kitaran ja soitti pari kappaletta.
Kun kokemus kypsyi pari kuukautta, Mattila tajusi, että tätä pitää tehdä enemmän. Nyt oli mahdollista olla oikeasti hyödyksi ja iloksi toisille.
– Luova työ on itseen kääntynyttä ja itsekästäkin, mutta tähän ei liity mitään egokeulimista. Musiikkiin on löytynyt ihan toinen taso, mikä antaa vastapainoa taiteelliselle työlleni, muusikko sanoo.
– Iltakeikoille menen hahmona, mutta Mummorockiin en pue kultahousuja. Se ei kuulu siihen, ainakaan toistaiseksi. Menen paikalle ihmisenä, jolla on tarinoita.
Ne tarinat ovat Mara Ballsin omia biisejä, jotka käsittelevät elämää, kuolemaa, rakkautta, valoa ja pimeää, pettymyksiä ja onnistumista. Ikivihreiden soittaminen vanhuksille edustaa Mattilan mielestä kulahtanutta ajattelua.
– Mikseivät vanhempia ihmisiä muka kiinnostaisi taide, tarinat ja erilaiset taiteilijat ja tekijät?