Olemme viime aikoina saaneet nauttia Suomen historian suurimmista koulutusleikkauksista. Edellisen vaalikauden leikkaukset olivat 1,44 miljardia euroa, ja nykyinen hallitus jatkaa poistamalla resursseja yhä ketterämmin, noin miljardin vuodessa. Kärkihankkeiden kautta rahaa palautuu takaisin järjestelmään vain noin 300 miljoonaa.
Massiivinen alasajo näkyy koulutuksen ja tieteen aloilla jokapäiväisessä toiminnassa monin eri tavoin. Esimerkiksi toisen asteen ammatilliset opettajat kokevat, etteivät he kohta kykene resurssien puutteessa siirtämään opiskelijoille niitä valmiuksia, joita opiskelijat ammatillisesti tarvitsisivat, ja joita työelämä tarvitsisi. Lähiopetukselle on edelleen paikkansa, sillä opettajilla on paljon sellaista tietoa ja taitoa, jota voidaan siirtää vain kasvokkain, kohtaamisessa opiskelijan kanssa. Kaikkea tarvittavaa ei voi opiskella etenkään käytännönläheisissä ammateissa kirjoista tai virtuaalisesti.
Jotkut opiskelijat eivät kykene kehittämään ammatillista kompetenssiaan itsenäisesti samassa suhteessa kuin toiset, jolloin tarvittaisiin erityispedagogista tukea. Vaihtuvissa elämäntilanteissa taas opiskelijalle ei kyetä antamaan myöskään riittävää psykososiaalista tukea, koska resursseja ei ole.
Jo nyt sekavanoloista pakkaa tulee hämmentämään entisestään poliittisessa valmistelussa oleva ammattikoulutuksen uudistus, jossa vastuuta opiskelijan ammatillisen kompetenssin rakentamisesta siirretään yhä enemmän kiireiselle työelämälle lähiopetuksen vähentyessä ja työpaikoilla tapahtuvan työssäoppimisen lisääntyessä.
Uuden ammattikoululain olisi tarkoitus astua voimaan vuonna 2018. Pystyykö työelämä todella vastaamaan tähän? Vaikka yritykset tulevatkin saamaan entistä enemmän ilmaista työvoimaa, onko niillä ajallisia ja pedagogisia resursseja antaa opiskelijoille riittävät ammatilliset valmiudet? Mitä opiskelija saa jatkossa irti koulutuksestaan?
Kun koulutusta ei oikealla tavalla arvosteta, eikä siihen enää anneta riittävästi pelimerkkejä aina alimmalta varhaiskasvatuksen tasolta ylimpään akateemiseen huippututkimukseen asti, ollaan huolestuttavan kehityksen äärellä. On päättäjiltä väsynyttä ja tekopyhää retoriikkaa jauhaa ”opetuksen laadusta”, jos laadun tekemiseen ei ole rahaa. Loppupeleissä tästä tulevat kärsimään kaikki, eniten lapset ja nuoret, joiden tulevaisuuteen ei enää panosteta.
Suomesta ei koskaan tule halpatyövoiman ja massatuotannon maata. Innovatiivisuus ja korkea osaaminen ovat ainoita kilpailuvalttejamme maailmalla. Niin kauan kuin koulutuksen arvostus on näin heikkoa, mitä se nyt näyttää päättäjien silmissä olevan, aivovuoto ulkomaille kiihtyy, ja viimeisetkin viisaat ja pätevät valuvat maasta pois. Siinä menevät loputkin menestyksen avaimet, eikä sellaiseen näin pienellä maalla ole todellakaan varaa.
PETRA KIVINIEMI
Vasemmistoliitto
