Odotan vastauksia Viisarilta ja Luojukselta

22.02.2017 09:07

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin tässä lehdessä, kuinka jo lakkautetussa työterveys Viisarissa oli useita kertoja (12) monen vuoden ajan törkeästi urkittu terveystietojani. Viisari oli kunnallinen toimija ja kuului hallinnollisesti Ylöjärven kaupungin organisaatioon. Päätösvaltaa työterveydessä käytti johtokunta, jonka puheenjohtajana toimi Katja Luojus. Toinen kaupunkimme edustaja oli perusturvajohtaja Anne Santalahti.
Ylöjärven Uutisissa esittämäni kysymys kuului: Miksi Viisarin johtokunta hyväksyi terveystietojeni urkinnan ja toimimisen Suomen lain yläpuolella? Lukijalle saattaa herätä kysymys, miksi ruodin tämän tyyppisiä asioita lehtien palstalla. Koska kyse on kunnallisesta päätöksenteosta, on mielestäni tärkeää tuoda julki luottamushenkilöiden toiminta. Viisari johtokunnan, joka koostui terveydenhuollon ammattilaisista, tehtävänä oli valvoa työterveys Viisarin toimintaa, myös toimitusjohtajan, ja sen laillisuutta. Näkemykseni mukaan Viisarin johtokunta laiminlöi tehtävänsä.
Loukkaavinta, mitä minun tapauksessani esitettiin, on se, että johtokunta vt. toimitusjohtajan esityksestä hylkäsi korvausvaatimukseni sillä perusteella, että urkintoihin oli perusteltu syy. Siis rikokseen oli perustellut syyt. Annan nyt Viisarin edustajille luvan kertoa julkisesti, mitkä olivat nämä perustellut syyt. Minulle tätä ei vielä ole kerrottu lukuisista pyynnöistäni huolimatta.
En voi uskoa, että Viisarin johtokunnan jäsenten taustalla on tietämättömyys. Jos näin on, niin kuntalaisten tulee olla syvästi huolissaan. Mielestäni päätöksen taustalla on moraali tai pikemminkin sen puute. Kunnallisen päätöksentekijän on kuitenkin hyvä muistaa, että kuntalaissa on pykälä luottamusaseman väärinkäyttämisestä, mikä saattaa johtaa korvausvelvollisuuteen. Päätöksenteko Viisarissa tapauksessani oli uskomaton farssi, joka tulee etenemään seuraavalle asteelle ja kahden urkkijan osalta poliisitutkinta on kesken.
Näin kuntavaalien lähestyessä on hyvä viritellä keskustelua poliittisten päätöksentekijöiden tietotaidosta (substanssiosaamisesta) ja moraalista. Itse kuuluin sivistyslautakuntaan 2013–2017 ja tulen kirjoittamaan näistä kokemuksista tulevina viikkoina. Sen voin jo nyt kertoa, että olen kuntalaisena huolestunut päätöksenteon tasosta ja ilmapiiristä.

SEPPO RÖPPÄNEN
Ruotsin kielen lehtori
Siivikkala