Ylöjärven kaupunginhallituksella oli käsittelyssä (12.9.2016) valtuustoaloite paikallisen ja kotimaisen elintarviketuotannon kilpailuaseman parantamiseksi kaupungin hankinnoissa. Aloite on lausuntokierroksella ja seuraavan kerran kaupunginhallituksen käsittelyssä ensi viikon maanantaina 23. tammikuuta 2017.
Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen jäsenet ovat keskustelleet aiheesta ja ovat samaa mieltä valtuustoaloitteen kanssa eli Suomen tiukkojen säädösten noudattaminen ei saa heikentää kotimaisten tuottajien ja yritysten kilpailuasemaa hankinnoissa.
Toivomme, että Ylöjärven kaupungin laitosruokaloissa käytetään sellaisia raaka-aineita, jotka täyttävät suomalaisilta tuottajilta vaadittavan tason.
Ylöjärven kaupungin tulisi omissa elintarvikehankinnoissaan ottaa huomioon, että tuotteet on valmistettu ja jalostettu samoissa olosuhteissa, jotka vaaditaan paikallisilta tuottajilta ja jalostajilta.
Kauhistuttavia esimerkkejä elintarviketuotannosta maailmalta on useita, muun muassa antibioottien käyttö ennaltaehkäisevästi, kasvuhormonien käyttö, kanojen nokkien katkaisu, sikojen saparoiden katkaisu, lihan liottaminen pesuliemissä ennen pakkaamista ja jäte- ja likavesien käyttö kasvien kastelussa ja tästä muun muassa seuraava noroviruksen ja hepatiitti A-viruksen tarttuminen pakastemarjoista.
Tällaisista raaka-ainesta valmistettu ruoka on paitsi epäeettistä myös vaarallista. Kuka voi hyvillä mielin nauttia ateriasta ja nukkua yönsä hyvin, kun tietää millaisista oloista raaka-aine on peräisin?
Kamalinta on se, että laitosruokailussa olevista monet eli lapset ja vanhukset eivät asiaan voi vaikuttaa.
Hinta ei voi olla ainoa valintaperuste. Juuri nyt on erinomainen hetki ottaa yhteyttä kaupunginvaltuutettuihin ja kertoa mitä mieltä juuri sinä olet. Näin kuntavaalien alla ja Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna olisi erinomaisen hienoa tehdä päätös, että Ylöjärven kaupungin laitosruokaloissa käytetään kotimaisia raaka-aineita aina, kun sellainen vaihtoehto on olemassa.
Susanna Laitinen
Kurun yhtenäiskoulun
vanhempainyhdistys
Puheenjohtaja
Kotimaisen ruoan puolesta
21.01.2017 09:00
Lue lisää
- Kylillä18.07.2024 08:00
Tilaajille
- Kylillä04.07.2024 11:00
Tilaajille