Harva ylöjärveläinen tietää, millaista on edustaa Suomea olympialaisissa. Muutamaa talvilajien tähteä lukuunottamatta olympiaurheilijat ovat kaupungissa vähissä. Vahannan perukoilla asuu kuitenkin mies, jolla on kokemusta kesäkisojen starttiviivalta.
Vuonna 1980 huippu-urheilun maailmassa puhalsivat kylmät tuulet. Neuvostoliiton pääkaupunki Moskova oli saanut isännöitäväkseen ensimmäiset olympialaisensa, ja monelle länsimaalle tämä oli kauhistus.
Peräti 47 valtiota ilmoitti, että ne eivät sosialistisen maan kisoihin tule. Länsi-Euroopan maista ainoastaan kuusi osallistui olympialaisiin oman lippunsa alla.
Yksi näistä maista oli Suomi. Ja eräs sen urheilijoista Jyrki Hakala.
– Olympiapaikka tuli kyllä rehellisesti sanottuna yllättäen. Emme tähdänneet kisoihin, emmekä osanneet odottaa että sinne pääsisimme, entinen meloja muistelee.
Hakala osallistui veljensä Jarmo Hakalan kanssa kanadalaiskaksikoiden 500:lle ja 1 000 metrille. Kisapaikka aukesi hyvällä suorituksella Nottinghamin kansainvälisessä melontakilpailussa aiemmin samana kesänä.
Tuohon aikaan paikkoja ei jaettu maailmanrankingien perusteella kuten nykyään. Siksi jopa yksittäinen huippuonnistuminen saattoi viedä kisoihin asti.
– Siihen kauteen olimme valmistautuneet tavallista huonommin, koska Jarmo oli armeijassa. Kerkesimme treenata talvella yhdessä vain kerran, Jyrki Hakala sanoo.
– Nottinghamin kuudes sija sai lajiliiton esittämään meitä kisoihin. Totta kai läksimme, vaikka se yllätys olikin.
Veljekset menivät, tekivät parhaansa ja pääsivät molemmilla matkoillaan välieriin. Kisojen jälkeen he käänsivät katseensa nopeasti uusiin haasteisiin.
– Olin silloin 19-vuotias ja Jarmokin vasta kaksikymppinen. Emme varmasti ymmärtäneet, miten isosta jutusta olikaan ollut kyse, Jyrki Hakala myöntää.
”Ei voi verrata muuhun”
Moskovan kisat jäivät Hakaloiden ainoiksi olympialaisiksi. Jyrki jatkoi uraansa vielä 14 vuotta ja pyrki tosissaan niin Los Angelesin, Soulin kuin Barcelonankin mittelöihin.
Kokemuksen arvo on kasvanut sitä mukaa, kun vuodet ovat vierineet.
– Pääsin kyllä urani aikana muihin arvokisoihin, mutta ei niitä voi verrata olympialaisiin, Hakala kuvailee.
– Olympialaisiin satsataan aivan eri tavalla kuin mihinkään muihin kilpailuihin. Pelkästään kisojen maailmanlaajuinen näkyvyys on niin iso, että etenkin pienten lajien urheilijoille se on täysin ainutlaatuista, hän jatkaa.
Hakalan mielestä jokainen olympialaisiin lähtevä urheilija on kunnioituksen arvoinen. Mies tietää kokemuksesta, kuinka raastavaa pelkkä kisanäyttöjen antaminen voi olla.
Yksilöurheilijat suunnittelevat usein koko uransa neljän vuoden mittaisten olympiadien mukaan. Niin teki Hakalakin – heti Moskovan jälkeen.
– Olympiakisat olivat motivaattori, joka innosti määrätietoiseen harjoitteluun. Kisapaikkaa metsästettiin aina viimeiseen asti, vaikka olisi näyttänyt kuinka vaikealta.
Isä edellä, poika perässä?
Kaikkien aikojen 28. kesäolympialaiset alkavat Brasilian Riossa tämän viikon lopulla. Suomi lähettää kisoihin joukkueen, johon kuuluu yhteensä 54 urheilijaa.
Vähällä oli, että kisoissa olisi nähty taas Hakala, nimittäin Jeremy Hakala. Jyrkin poika metsästi olympiapaikkaa kajakkikaksikoiden 1 000 metrille, mutta jäi lopulta niukasti rannalle.
– Ei Jeremy ole enää pettynyt. Mahdollisuus Rioon pääsyyn oli ohut, eikä yritys tällä kertaa riittänyt, Jyrki Hakala sanoo.
Ratamelonnassa urheilijat ovat Hakalan arvion mukaan parhaimmillaan 27–35-vuotiaina. 21-vuotiaalla Jeremylläkin on siis unelmansa jahtaamiseen vielä paljon aikaa.
Olympialaisia lähiviikot seuraaville suomalaisille isä-Hakalalla on selvä viesti.
– Muistakaa, että jo kisoihin pääsy on urheilijoille suuri saavutus. Jotkut epäonnistuvat varmasti, mutta heitä ei tarvitse mollata.