Taivaalliset sävelet kesäyössä

20.07.2016 11:50

Kesäyön konsertissa 23.7. Pengonpohjan rukoushuoneen upeassa miljöössä kuullaan sopraano Syrjäniemen yksinlaulua harpun säestyksellä sekä harpisti Liisa Viitasen soittamia sooloja. Saaran ja Liisan aikaisempina kesinä suuren suosion saavuttanut konsertti saa jatkoa tänä kesänä uudella ohjelmalla.
saara syrjäniemi
Saara Syrjäniemi ja Liisa Viitanen esiintyvät Pengonpohjassa. (Kuva: Saara Syrjäniemi)

Kesäyön konsertissa kuullaan Kari Tikan ”Viisi laulua Raamatun sanoihin”, sekä taivaasta kertovia lauluja eri säveltäjiltä. Tunnetuimpia niistä lienevät ”Suojelusenkeli”, ”Täällä pohjan tähden alla” ja ”Onpa taivaassa tarjona lapsillekin”. Sykähdyttäviä vanhoista, tutuista lauluista tekee uudet, raikkaat sovitukset.

Laulujen lisäksi Liisa Viitanen esittää muutamia sooloja harpulla ja kertoo sävellysten taustoista. Konsertin ohjelma on rikas ja vaihteleva, taivasmatkan valoista ja varjoista kertova kokonaisuus.

Ylöjärven seurakunnan kanttori Saara Syrjäniemi on ilahduttanut musisoinnillaan seurakuntalaisia jo yhdeksän vuoden ajan. Kanttoriperheessä kasvaneelle sopraanolle esiintyminen ja laulaminen on ollut lapsesta asti tuttua niin kirkon parvella kuin yksityisissäkin tilaisuuksissa. Saara kertoo, että laulaminen kulkee mukana myös arjessa.

– Kevään aikana mietin konserttiin sopivia lauluja ja usein erehdyin laulamaan ääneen esimerkiksi työmatkaa kävellessä. Kun vastaan tuli muita ihmisiä, vaikenin äkkiä hämilläni ja jatkoin kävelyäni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

– Konsertin ohjelmaa miettiessäni ja lauluja tapaillessani aina uudestaan ja uudestaan mieleeni on noussut lauluja, mitkä kertovat taivaasta. Taivaallisesta rakkaudesta kertova laulusarja on hyvä lisä jo tutuksi tulleille vanhoille lauluille.

Liisa Viitanen päätti tulla harpistiksi jo viisivuotiaana, mutta harpun ollessa silloin vielä liian iso soitin pienelle tytölle, hän joutui aloittamaan kanteleen soitolla. Myöhemmin hän siirtyi harpun soiton ammattiopiskelijaksi kotimaassa. Opintojaan hän on täydentänyt myös ulkomailla.

Suoritettuaan A-kurssin harpun soitosta erinomaisin arvosanoin ja saatuaan opintonsa päätökseen, hän on soittanut monissa eri kokoonpanoissa, sekä useissa maamme sinfoniaorkestereissa. Liisa Viitanen on myös Tampereen konservatorion ja TAMK Musiikin harpun soiton opettajana.

Konsertissa Viitasen käsissä ei ole mikään vanha harppu vaan uudehko, kauniisti ja heleästi soiva rautaisen ammattilaisen käsissä soiva harppu. Hänen soittamansa Lyon&Healy Salzedo -harpun hankkimista on tukenut Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto.

Konsertti kuullaan Pengonpohjan rukoushuoneella (Korpulantie 203, Ylöjärvi) lauantaina 23.7. klo 21.00. Konserttiin ovat kaikki tervetulleita. Ohjelman saa ovelta ja maksu on vapaaehtoinen

Kommentointi on suljettu.