Yhteislaulutilaisuuksista on suorittaminen kaukana. Laulajia ei arvostella, eikä laulattaja vain hoida hommaansa alta pois. Tunnelma tempaa kaikki yhteiseen musiikin iloon.
Yhteislaululavalla laulattaja Minna Katajamäen valtaa pulppuava tunne. Laulamisen ilo kumpuaa sisimmästä.
Mutta se ei ole vain Katajamäen ilo. Samainen laulun palo huokuu yleisöstäkin.
– Siellä posket punaisina lauletaan, kokenut laulattaja kuvaa syttyvää riemua.
Hetki on voimakkaasti yhteinen ja vastavuoroinen.
– En edes puhuisi yleisöstä vaan niistä, jotka ovat tulleet laulamaan. Musiikki virtaa siinä tilassa ja siinä hetkessä.
Iäkkäitä, lauluhaluisia
Yhteislaulutilaisuuksia putkahtelee siellä täällä esimerkiksi kesäillan ratoksi tai joululaulutunnelmoinniksi. Ja monelle Tammerkosken sillalla -yhteisveisuu on vähintään tv:stä tuttua.
Katajamäen mielestä yhteislaulusta puhutaankin paljon ja sitä kaivataan. Aina se ei kuitenkaan kupli valtavan vilkkaassa suosiossa. Osallistumisinto voi hetken tullen kääntyä nuivaksi ja lähteminen käydä vaikeaksi.
– Voi olla, että kun tilaisuuksia järjestetään, niihin valikoituvat aktiivit.
Katajamäki pitää yhteislaulua silti suomalaisena juttuna ja uskoo, että into siihen on lisääntymässä. Pikimmin hän näkee pulaa järjestäjistä.
– Suomalaisuudessa on kuitenkin musiikin kokemisen tarve. Karaoke on tietysti yksi tapansa.
Innokkaimpia osallistujia ovat Katajamäen mukaan nelikymppiset ja heitä vanhemmat. Stereotypia yhteislaulusta jo ikää kartuttaneiden juttuna jokseenkin pätee.
– On näkyvin osa yhteislaulusta varmaankin nimenomaan sitä. Toisaalta nuoret varmaan järjestävät yhteislaulua omissa porukoissaan, intiimeissä tilaisuuksissa, kuten illanvietoissa, hän tuumi ja toteaa joululaulutilaisuudet puolestaan laajaltikin kaivatuksi perinteeksi.
Vaikka yhteislaulu voi yhdistyä mielessä myös lapsiin, ei laulattaja näe tenavien saran korostuvan.
– Sitä on ehdottomasti liian vähän.
Osa yhteislaulupenkille intoutuvista on niitä, jotka kiertävät muitakin kulttuuritapahtumia. Osa taas on nuoruutensa kappaleiden perässä.
Ja tietysti yleisö on väkeä, jolla on kipinä lauluun. Katajamäki kuitenkin katsoo, että yhteisluikautteluun tarttuvat eritoten ne, jotka eivät virittele tuota kipinää muualla. He tarvitsevat tätä väylää.
Ilon kehä
Yhteislaululta haetaankin usein mahdollisuutta uskaltautua laulamaan.
– Laulajia ei arvioida. Saa tulla sellaisenaan. Ja saa itse säädellä, laulaako vai eikö.
Katajamäki ynnää anniksi laulujen herättämät monet tunteet sekä laulamisen virittämän hyvän olon. Ja se yhdessä jaettu intensiivinen hetki, sen Katajamäki uskoo antavan paljon, pitkäksi aikaa.
Laulattaja itse nauttii siitä, että voi auttaa ihmisiä musiikin pariin. Vaikka hän on esiintyvä muusikko, ei hän halua vain esiintyä itse ja pitää musiikkia omanaan.
– Laulattamisestahan tulee kehä. Kun näen, että jonkun silmät loistavat, hyvänen aika, se ilohan palaa minuun!
