Iso muutos – iso mahdollisuus

08.06.2016 08:30

Maanantai toi melkoisen muutoksen linja-autoliikenteeseen myös puutarhakaupungissa. Lippujen hinnat muuttuivat ja uusilla linjoilla alkoi liikennöinti. Kaiken takana on  Tampereen seudun joukkoliikenteen isot uudistukset.
bussi, joukkoliikenne
Matkatiellä pysähtyy nyt sinisen Nysse-bussit.

Suurin muutos tapahtui lippujen hinnoittelussa, kun koko Tampereen kaupunkiseudulla otettiin käyttöön uusi vyöhykemaksujärjestelmä. Uudistuksen myötä Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere ja Vesilahti saivat yhtenäiset liput, ikäryhmät ja alennukset.

– Kyseessä on tietenkin iso muutos. Olemme testanneet järjestelmien toimivuutta jo pitkään. Täytyy myöntää, että vipinä on viime päivinä ollut melkoinen, ylöjärveläinen Tampereen kaupungin joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita sanoo.

Hänen mukaansa lähes kaikkiin busseihin tehtiin sunnuntaina isoja teknisiä järjestelmämuutoksia. Aiemmin niitä ei voitu tehdä, koska kahta järjestelmää ei olisi voitu käyttää päällekkäin.

Ylöjärvellä isot muutokset

Periviita uskoo, että uudistus aiheuttaa palautetta  – sekä myönteistä että kielteistä.

– Muutokset ovat aina haasteellisia. Jollain alueilla uudistuksista varmasti tykätään ja toisilta alueilta saadaan sitten negatiivista palautetta. Jos kaikki sujuu tietoteknisesti hyvin, niin uskoisin muutoksen menevän lopulta kivuttomasti.

Periviita muistuttaa, että Ylöjärvellä koetaan isommat muutokset kuin Tampereen seudulla keskimäärin. Ylöjärvellä käyttöön otettiin tariffijärjestelmän ohella uusia bussilinjoja.

Joukkoliikennepäällikkö uskoo, että bussiliikenteen suosio kasvaa Ylöjärvellä uudistusten myötä.

– Joukkoliikenteen käytön lisääntyminen Ylöjärvellä on tavoite – ja miksipä käyttö ei kasvaisi. Välttämättä heti ei tapahdu suuria muutoksia, mutta pitkällä aikavälillä uudistuksella on varmasti vaikutuksia bussiliikenteen suosioon, Periviita sanoo.

Hän uskoo, että varsinkin lyhyiden matkojen suosio kasvaa.

– Niiden hinnat oikeastaan romahtivat. Lisäksi tiettyjen ikäryhmien matkustaminen halpeni. Esimerkiksi ikäihmisille tuli keskipäivän matkoihin merkittäviä alennuksia.

Kuntarajat katosivat

2016_vyohykevarikartta_isoUudessa vyöhykemaksujärjestelmässä ei ole enää merkitystä kuntarajoilla. Tampereen seutu on jaettu nyt kuuteen vyöhykkeeseen (A, B, C, D, E ja F), jotka jakautuvat kaikkien kuntien alueille.

Nyt matkan hinnoittelu perustuu matkan pituuteen eli siihen, kuinka monella vyöhykkeellä asiakas matkan aikana kulkee.

Nykyisen AB-lipun hinta on sama kuin aiemmalla 1-vyöhykkeellä. Esimerkiksi kahden vyöhykkeen normaalihintainen kuukausilippu maksaa 49 euroa. Vastaava lippu maksaa nuorelle 34 euroa, lapselle 24,50 euroa, opiskelijalle 34 euroa ja seniorille 49 euroa. Kuuden vyöhykkeen normaalihintainen lippu maksaa 109 euroa.

Vyöhyketiedot löytyvät linjoittain ja pysäkeittäin joka kotiin jaettavasta aikataulukirjasta sekä esimeriksi osoitteesta joukkoliikenne.tampere.fi.

Liput ja ikärajat uusiksi

bussi, nysse, joukkoliikenne
Joukkoliikenneuudistuksen tavoitteena on kasvattaa ja helpottaa joukkoliikenteen käyttöä koko Tampereen seudulla.

Myös bussiliikenteen lippuvalikoima uudistui. Peruslippuvalikoimaan kuuluvat kausi-, arvo- ja kertaliput, jotka ostetaan aina vähintään kahdelle vierekkäiselle vyöhykkeelle. Näin hinnoittelu on mahdollisimman reilua, kulki matkustaja yhdeltä vyöhykkeeltä kumpaan suuntaan tahansa. Lippuihin sisältyy 1–2 tunnin vaihto-oikeus.

Käyttöön otettiin myös uudet ikärajat koko Tampereen kaupunkiseudulla. Aikuisiksi lasketaan 25 vuotta täyttäneet. Nuoria ovat 17–24-vuotiaat ja lapsia ovat 7–16-vuotiaat. Senioreita ovat 65 vuotta täyttäneet. Alle seitsemänvuotiaat kulkevat maksutta maksavan matkustajan mukana. Lisäksi esimerkiksi lasta vaunuissa tai rattaissa kuljettava matkustaja voi matkustaa ilmaiseksi kaikkien vyöhykkeiden alueella.

Kesäkauden ajaksi Tampereen seudun joukkoliikenteessä otettiin käyttöön myös tarkastusmaksu, joka peritään ilman lippua matkustavalta. Tarkastukset hoitaa Helsingin seudun liikenne. Tarkastusmaksun suuruus on 80 euroa.

Maanantaista lähtien kaikki tutut siniset bussit liikennöivät koko alueella Nysse-tunnuksen alla.