Akkasella voitokas avausviikonloppu

Vuorentaustalainen Oskari Akkanen aloitti kartingin SM- ja cup-kauden upeasti Lappeenrannassa.
Oskari Akkanen pokkasi kauden alkajaisiksi voittopokaalin. (Kuva: Mika Akkanen)
Oskari Akkanen pokkasi kauden alkajaisiksi voittopokaalin. (Kuva: Mika Akkanen)

Yamaha-luokassa ajava Akkanen oli sarjansa nopein kuljettaja ensimmäisen kilpailupäivän aika-ajoista lähtien.
Ensimmäisessä 26 kilometrin mittaisessa finaalissa Akkanen karkasi parhaimmillaan reilun kahden sekunnin johtoon. Etumatka piti maaliin saakka.
Toiseksi kilpailussa ajoi Karkkilan Urheiluautoilijoita edustava Juuso Nordgren ja kolmanneksi kilpailuviikonlopun ainut naisedustaja, Hyvinkään Urheiluautoilijoiden Kaisa Eiristö.
Akkasen vauhti Kimi Räikkösen mukaan nimetyllä Kimi Circuit -radalla säilyi kovana myös toisena kilpailupäivänä, jolloin hän nappasi toisen aika-ajovoiton.
Sunnuntain vaiherikkaan finaalin alun kärkikahdeksikosta maaliin asti ylsivät lopulta vain voittoon kaasutellut Akkanen sekä reilut neljä sekuntia ylöjärveläiselle hävinnyt Turun urheiluautoilijoiden Lauri Tenhunen. Kilpailun kolmas oli Kouvolan Formula-kerhon Tommi Toikka.
Lappeenrannan rata on Suomen kovavauhtisimpia karting-ratoja. Yamaha-luokassa keskituntinopeus on 80 km/h.
SM-luokassa ja Yamaha-cupissa kilpaillaan tänä vuonna Lappeenrannan lisäksi Joensuussa, Vihdissä sekä Kouvolassa. Yamaha-cupin viides kilpailuviikonloppu ajetaan Kokemäellä.
Yamaha-luokassa kymmenestä kilpailusta kahdeksan parasta finaalitulosta lasketaan kokonaistuloksiin.
Akkanen otti Yamaha-cupin kärkipaikan 44 pisteellä. Ero toisena olevaan Lauri Tenhuseen on 14 pistettä.