Maaliskuussa kerroimme Lauri Veittikosken tekevän matkan Karibialle, eksoottiselle Saint-Martinille. Ylöjärveläisen tavoitteena oli nähdä lentokoneiden laskeutuvan maailmankuulun Maho Beach -rannan yli Princess Julianan lentoasemalle. Matka on nyt takana, ja Ylöjärvelle palasi harvinaisen tyytyväinen mies. Reissu tarjosi ikimuistoisen elämyksen, vaikka kommelluksiltakaan ei vältytty.
Käynnistetään matkan tekeminen alkuhetkistä. Lähtö reissuun tapahtui Helsinki-Vantaalta maanantaina 25. maaliskuuta. Lento Berliinin ja Chicagon kautta Miamiin sujui ongelmitta, vaikka Veittikosken asuvalinta lennolle ei sujunutkaan aivan nappiin.
– Mietin kyllä jo kotona, onkohan minun järkevää laittaa farkut, jotka ovat täynnä metallia. No ei olisi kannattanut. Chicagossa jouduin lentoaseman röntgenlaitteeseen, minkä jälkeen minulle tehtiin ruutijäämä-testi, Veittikoski kertoo.
Lopulta ylöjärveläinen pääsi kuin pääsikin perille Miamiin yhdessä matkakumppaninsa Timo Törmän kanssa.
Vuorokauden mittainen reissaaminen pysähtyi hetkeksi, sillä lento Saint-Martinille lähti hyvin nukutun yön jälkeisenä iltapäivänä. Kolmen tunnin lento eksoottiselle saarelle päättyi laskeutumiseen pimeällä.
– Jännittävä kokemus sekin, kun kone oli jo lähes laskeutunut, eikä pyörien alla näkynyt maata. Ranta tuli esiin vasta jokusen sekunnin ennen maakosketusta. Koneen pyörät osuivat kenttään siis oikeastaan heti, kun meri loppui.
Saint-Martin näytti kasvonsa seuraavana päivänä auringon noustessa. Tasainen noin 30 asteen lämpötila helli matkaajia läpi vuorokauden.
– Saint-Martin on kaunis paikka ja jotenkin ihanasti rempallaan. Tietty karibialainen letkeys näkyy joka paikassa. Kaikki toimi, mutta mikään ei ollut kovin uutta. Hotellikin oli ihan hyvä, vaikka naapuriparvekkeen ilmastointilaite piti hirveää meteliä, Veittikoski kertoo.
Sekä ranskalais- että hollantilaisosaan jakautuvan saaren pääkaupunki Philipsburg osoittautui sympaattiseksi mutta pieneksi paikaksi. Kaupunki muodostuu neljästä kapeasta kadusta ohuella niemellä ja asukasluku on vain noin 1 300.
Katukuvassa on silti paljon ihmisiä, sillä turistit ovat vallanneet kaupungin. Itse asiassa Saint-Martinilla vierailee noin miljoona turistia vuodessa.
– Saaren houkuttelevuudesta kertoo myös se, että Philipsburgin satamassa pönötti neljä risteilyalusta, joiden joukossa oli maailman suurin risteilyalus, Turun telakalla valmistettu Oasis of the Seas, Veittikoski selvittää.
Pitkä odotus täyttyi
Vaikka lentokoneiden bongaus Omaha Beachilla oli reissun kohokohta, Veittikoski ja Törmä malttoivat odottaa sitä kolme päivää. Vihdoin perjantaina 29. maaliskuuta herrojen tie vei kuuluisalle rannalle.
– Kävimme ensin rantakahvilassa syömässä ja näimme useiden koneiden laskeutuvan. Minä juoksin vähän väliä pihalle nappaamaan kuvia ja videoita koneista.
Lentoliikenne Princess Julianan kentällä on vilkasta, sillä se on yksi Karibian liikenteen solmukohdista. Pienehköjä, lähisaarille liikennöiviä koneita laskeutuu Saint-Martinille tasaisena virtana.
Isoja koneita kentälle lensivät Veittikosken iloksi muun muassa maailman suurin lentöyhtiö Delta Air Lines sekä US Airways ja American Airlines.
– Katselin Princess Julianan nettisivuilta, mitä koneita on laskeutumassa, eikä siellä ollut mainintaa Jumbo Jetistä. Se laittoi kiroilemaan, sillä sen vuoksi paikalle oli tultu.
Onneksi onni kuitenkin hymyili suomalaismatkaajille.
– Rannalle alkoi yhtäkkiä kerääntyä väkeä, ja kuiske lisääntyi. Kuulin, kun joku sanoi ”four minutes” ja ajattelin, kävisiköhän nyt kuitenkin tuuri. Lopulta taivaanrantaan piirtyi sellainen näky, josta tiesin, että kyseessä ei ole enää tavallinen matkustajakone.
Maho Beachia lähestyi hollantilaisen KLM-lentoyhtiön Boeing 747-400. Matkan tavoite täyttyi.
– Aivan uskomaton tunne, kun kone vyöryi rannan yli ja ihmiset lähes koskettivat sen renkaita. Tuijotin sitä suu auki ja toivoin, että valokuvat onnistuisivat, Veittikoski kuvailee tuntemuksiaan.
Aurinkorasvan käyttö unohtui
Huiman kokemuksen jälkeen Veittikoski ja Törmä suuntasivat nauttimaan muutaman juoman lähiravintolaan.
Kun herrat olivat tekemässä lähtöä pois rannalta, he huomasivat, että sama Jumbo Jet oli tulossa kiitoradan päähän lähteäkseen takaisin Amsterdamiin.
– Tämäkin vielä! Siinä sitten seisoimme ja katsoimme, kun valtava kone nytkähti liikkeelle. Emme olleet ihan suihkuvirtauksen alla, mutta silti nenä, korvat ja suu olivat täynnä hiekkaa. Oudointa oli se, että koneen noustessa siitä ei kuulunut mitään ääntä. Vain tuuli suhisi ja hiekka lensi, onnellinen Veittikoski kertoilee.
Hänen mukaansa Jumbo Jetin näkeminen lennossa lähietäisyydeltä täytti kaikki odotukset.
– Alun perin ajattelin, että kyllä ne koneet aika läheltä sitä rantaa menevät. Vasta paikan päällä kuitenkin tajusin, että ne lentävät käsittämättömän matalalla. Uskomaton homma, Veittikoski tuumaa.
Saman päivän loppuillasta Saint-Martinille olisi laskeutunut vielä Air Francen iso, nelimoottorinen kone, mutta sitä Veittikoski ei enää ennättänyt nähdä.
Toiseksi viimeinen päivä Saint-Martinilla oli siis onnistunut, vaikka yksi asia haittasikin loppumatkaa. Innostuksensa keskellä Veittikoski unohti laittaa aurinkorasvaa, ja hänen hartiansa paloivat erittäin pahasti.
– Samana päivänä Timo satutti varpaansa meressä, eikä hänen kävelystään tullut sen jälkeen juuri mitään. Molempien meidän olisi varmaan pitänyt käydä lääkärissä, mutta ei sitten tullut mentyä. Lopun reissun ajan täytyi sitten olla paita koko ajan päällä. Parit yöunet siinä menivät, kun sattui niin pirusti, Veittikoski naurahtaa.
Suoajelua ja alligaattoreita
Herrat palasivat Saint Martinilta Miamiin lauantaina 30. maaliskuuta.
Aikaa jäi vielä hyvin tutustua amerikkalaiseen elämänmenoon, sillä paluu Suomeen alkoi vasta lauantaina 6. huhtikuuta.
– Miamissakin oli ihan mukavaa, vaikka hotellimme oli North Beachilla. Miamissa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu South Beachilla. Jatkossa tietää varata hotellin sieltä, Veittikoski vinkkaa.
Hotellivalinta olisi voinut muutenkin olla jokin toinen, sillä Veittikosken varaama Hawaii Hotel ei täyttänyt minkäänlaisia vaatimuksia.
– Sitä ei voi suositella kenellekään. Kylpyhuoneen katto oli täynnä mustia pilkkuja ja kosteus haisi joka puolella. Huoneissa ei kuivunut mikään ja pari torakkaakin vilahti. Ilmanvaihto ei toiminut edes huonosti.
Veittikosken mukaan Miamissa kannattaa liikkua taksilla, sillä joukkoliikenne on hyvin vaatimattomalla tasolla.
Toki kaupungissa kulkee ilmarata, joka ei kuitenkaan ole kovin kattava. Toisaalta etenkin pitkillä matkoilla taksienkin kanssa saattaa esiintyä ongelmia.
– Takseissa ei ole navigaattoreita, eivätkä kuskit puhu kovin hyvää englantia. Pari kertaa taksi ei oikein tiennyt, mihin piti ajaa, ja jouduimme maksamaan ylimääräisistä kilometreistä.
Veittikosken ja Törmän reissu huipentui toiseksi viimeisenä päivänä vierailuun alligaattoreistaan tuttuun Evergladesin kansallispuistoon.
– Ajelimme suoalueella ilmatyynyaluksella. Meille sattui vain vähän sateinen päivä, joten alligaattorit pysyivät pitkälti piilossa. Pääsimme kuitenkin näkemään hienon alligaattorinäytöksen.
Matka ajoi siis asiansa, ja Veittikoski olisi valmis tekemään saman reissun uudelleen. Tosin tällä kertaa aurinkorasva kulkisi mukana joka paikkaan.
– Miamiin pääsee Helsingistä 600 eurolla ja Miamista Saint-Martinille 300 eurolla. Määränpäät eivät tosin ole kovin halpoja paikkoja, koska ne ovat kovin suosittuja turistikohteita. Silti reissu on ehdottomasti hintansa väärti.
Lauri Veittikoski on pitänyt reissublogia, joka on luettavissa osoitteessa latelloki.blogspot.fi.