Kisa-Eagles löi Uplakersin

Uplakers kärsi toisen perättäisen tappion jääkiekon II-divisioonassa, kun Kangasalan Kisa-Eagles kävi hakemassa pisteet Ylöjärveltä maalein 4–8.

Tapojensa vastaisesti Uplakers aloitti ottelun ryminällä ja karkasi kymmenessä minuutissa jo 3–0-johtoon. Aiemmin tällä kaudella Uplakersilla on ollut vaikeuksia otteluiden ensimmäisissä erissä.
Poikkeuksellisen helpon alun jälkeen Uplakersin peli  kuitenkin hyytyi pahasti. Kisa-Eagles nousi tasoihin jo ennen toisen erän puoliväliä. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 3–3.
Tällä kaudella Uplakers on vääntänyt kolmannessa erässä siltaan lähes kaikki vastustajansa, mutta tällä kertaa ylöjärveläisryhmä ei saanut uutta vaihdetta peliinsä.
Kangasalalaiset iskivät viimeisen 20-minuuttisen aikana peräti viisi maalia, joista kaksi syntyi jo erän viiden ensimmäisen minuutin aikana. Tästä ylöjärveläisryhmä ei enää toipunut. Uplakers osui päätöserässä vain kerran.
Ylöjärveläisten maaleista vastasivat Turo Mikkola, Niilo Lähde, Kalle Niemenmaa ja Aleksi Saadetdin. Kalle Niemenmaa saalisti maalinsa ohella kaksi syöttöpistettä.
Uplakersin upottajaksi nousi Kisa-Eaglesin Antti Jyrkkä, joka iski peräti neljä maalia ja antoi lisäksi kaksi maalisyöttöä.
Uplakers jatkaa sarjassa kolmantena. Toisena oleva Kisa-Eagles on kuusi pistettä ylöjärveläisten edellä, mutta Uplakers on pelannut neljä ottelua kangasalalaisia vähemmän. Kärjessä on edelleen Hoki Klupi Hyvinkää.
Ensi lauantaina Uplakers kohtaa kotiluolassaan Riihimäen Nikkarit.