Uplakersilla jälleen murhaava kolmas erä

Ruoveden RuoSkA jäi Ylöjärven Uplakersin jalkoihin jääkiekon II-divisioonassa. Jälleen kerran Uplakers ratkaisi kamppailun huimalla kolmannen erän esityksellään.
Hyökkääjä Kalle Niemenmaa jatkoi tehokkaita otteitaan Ruoveden RuoSkAa vastaan. (Kuva: Lauri Kalliala)
Hyökkääjä Kalle Niemenmaa jatkoi tehokkaita otteitaan Ruoveden RuoSkAa vastaan. (Kuva: Lauri Kalliala)

Lukemin 4–8 tullut voitto oli Uplakersille peräti kuudes perättäinen. Ruovedellä pelattu ottelu oli kahden erän jälkeen numeroissa 3–3. Kolmannessa erässä Uplakers teki kuitenkin mitä tahtoi. Vieraat iskivät viisi maalia reilun kahdentoista minuutin sisällä.
Uplakersin päävalmentaja Kari Leivo on syystäkin tyytyväinen joukkueensa otteisiin otteluiden kolmansissa erissä. Tällä kaudella Uplakers on menestynyt nimenomaan vahvojen viimeisten erien ansiosta.
– Se kertoo joukkueen kovasta itseluottamuksesta, kun pystymme kolmansissa erissä kääntämään ottelut hyväksemme. Toisaalta se voi kertoa myös vastustajien jonkinlaisesta väsymisestä. Meillä ei väsymystä ole näkynyt, Leivo sanoo.
Uplakers on aloittanut ottelut aina neljällä ketjulla, mutta pelaavaa kokoonpanoa on usein tiivistetty kolmansiin eriin.
– Joukkue syttyy hieman hitaasti ja pelien alut ovat olleet vähän vaisuja. Toisaalta olemme kuitenkin pystyneet pelaamaan myös alut siten, ettei vastustajakaan ole päässyt rokottamaan, Leivo toteaa.
Uplakersin tehomiehiä Ruovedellä olivat saldon 2+2 kerännyt Henri Lintulaakso, tehopisteet 1+3 merkkauttanut Turo Mikkola sekä maalin ja kaksi maalisyöttöä saalistanut Kalle Niemenmaa. Lassi Niemenmaa iski vieraille kaksi osumaa.
Ylöjärveläisten peli kulkee siis varsin mukavasti. Kari Leivo odottaa kuitenkin suojateiltaan vielä nähtyäkin parempia esityksiä.
– Kokonaisuudessa löytyy vielä paljonkin parannettavaa, mutta on tietysti eri asia paraneeko peli vielä. Siihen kuitenkin pyritään.
Ensi viikonloppuna Uplakers saa kotikaukalossaan vastaansa Hämeen lohkon kärkijoukkueet. Sarjakärki Hoki Klupi Hyvinkää ja toisena oleva Kangasalan Kisa Eagles asettavat Uplakersille ison haasteen.
– Ne pelit ovat hyvä tasonmittaus meille. Minun ei varmaankaan tarvitse erikseen millään tavalla motivoida pelaajia syttymään. Varsinkin Kisa-Eagles on meille paha vastustaja. Emme ole ikinä tainneet voittaa Kangasalan porukkaa.
Uplakers on sarjassa kolmantena kolme pistettä Kisa-Eaglesin takana. Uplakers on tosin pelannut kolme ottelua kangasalalaisia vähemmän. H. K. H. on 11 pistettä ylöjärveläisten edellä. Hyvinkääläiset ovat tahkonneet jo neljä ottelua enemmän kuin Uplakers.