Neuvokkaasta huoltamoyrittäjästä verkottuneeksi investoriksi

Yrittäjä-investori Matti Polus tunnetaan ainutlaatuisen laajasta verkostostaan, vahvasta auttamishalustaan, energisestä ajassa elämisestään ja luotettavasta vuokraisännyydestään. Veljesten Kalle, 60, ja Matti, 59, Poluksen kiinteistöyhtymä tarjoaa modernit toimitilat kymmenille yrittäjille ja yrityksille Tampereen ja Lahden kaupunkiseuduilla.
02.10.2024 07:00

INVESTORI Matti Polus on seurannut runsaan kahden vuosikymmen ajan intensiivisesti Tampereen kaupunkiseudun ainutlaatuista kasvua ja kehitystä. Rantatunneli ja Nokia Areena sekä ratikka vaikuttavat hänen mielestään myönteisesti Ylöjärvelle saakka.
Matti Polus tuntee hyvin ylöjärveläisen yrityskentän. Hänen ja Kalle-veljensä kiinteistöyhtymä tarjoaa moderneja toimitiloja eri kokoisille yrityksille Tampereen kaupunkiseudulla ja Lahden seudulla. Poluksen takana avautuvassa näkymässä on rivi kiinteistöyhtymän halleja. Kuva: Rami Marjamäki

Polus perheineen asettui uutukaiseen Ylöjärven puutarhakaupunkiin vuosituhannen taitteessa, kun se kiihdytti spurttiaan asumisen ja yrittämisen suoranaisena valtakunnallisena mallikuntana. Sieltä löytyi niin tulijoiden omakotitalolle unelmatontti Keijärven rannalta kuin heidän antiikkikaupalleen keskeinen liikepaikka Vaasantien varrelta silloin vielä uutukaiselta Elovainion yritysalueelta. Hallin rakentaminen alkoi vuonna 2002, ja myymälä avasi ovensa vuonna 2003.

Koti-Elegant myi antiikki- ja tyylihuonekaluja sekä yksilöllisiä sisustusesineitä, joita se myös toi maahan. Polus muistaa, miten kaupasta tuli nopeasti merkittävä ja vetovoimainen Ylöjärven maamerkki. Myymälä toimi parhaalla paraatipaikalla, joten yhtenä kauniina päivänä tulikin vuokratarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Lahden naapurissa Hollolassa Polukset tekivät vastaavaa kauppaa Antiikkitukussa, joka muutama vuosi sitten siirtyi heidän pitkäaikaisten työntekijöiden omistukseen.

Kalle ja Matti Poluksen kiinteistöyhtymä on keskittynyt päijäthämäläiseen Lahden talousalueeseen ja pirkanmaalaiseen Tampereen kaupunkiseutuun. Polukset ovat rakennuttaneet näihin vetovoimaisiin maakuntakeskuksiin monenlaisia halleja erilaisten yritysten tarpeita vastaaviksi. Heillä on 70 yritysvuokralaista.

Kolmenkulmassa Ylöjärven puolella Poluksilla on uusi aluevaltaus Kiinteistö i-Row Oy, jossa toimii valtakunnallisestikin vertailtuna suuri venehotelli.

 – Kyllä kännykkä pirahtaa tiuhaankin, kun monista kunnista soitellaan ja maanitellaan meitä yritystilojen investoreiksi, Matti Polus kertoo.

Veljesten toiminta- ja yritysidea on kiveen hakattu. Kaksikon mielenkiinnon kohteina ovat ja säilyvät Lahti ja Tampere lähistöineen.

Päijät-Häme on liki 205 000 asukkaan maakunta, kun Pirkanmaalla on runsaat 541 000 asukasta.

Lahden ja Helsingin välisen oikoradan valmistuminen lyhensi kaupunkien välisen junayhteyden vain 38 minuuttiin, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi satanut merkittävänä asukasmäärän kasvuna Lahden pussiin. Kaupungin maine on vahvistunut.

Polus on vakuuttunut, että yliopisto on Tampereen ja Pirkanmaan sampo.

– Jos Lahdessa olisi yliopisto, sen vetovoima niin asumisen kuin yrittämisen tyyssijana olisi aivan eriluokkaa kuin tällä hetkellä, Polus puntaroi.  

Poluksen mielestä Helsinki-Ylöjärvi-moottoritie on kuin valtimo Ylöjärvelle. Toimivat liikenneyhteydet takaavat paikkakunnan elinvoiman.

– Näkyvä paikka ja jatkuva ohi sahaava liikenne ovat yritykselle parhaita markkinoijia. Sanonkin vuokralaisille, että ottakaa vuokra tienestinä, Polus mainitsee.

VELJEKSET Kalle ja Matti Polus ovat itähämäläisen Heinolan lahja suomalaiselle yrittämiselle.

Kalle Polus on keskittynyt hoitamaan kiinteistöyhtymän päijäthämäläistä arkea omalla kotiseudullaan.

Matti Polus muutti maakuntaa, sillä hänen aviopuolisonsa on juuriltaan tamperelainen. Matin vastuulla on kiinteistöyhtymän pirkanmaalaiset toiminnot.

Kallelle ja Matille veljeys merkitsee tärkeää perhe- ja sukuyhteyttä. Yhteinen yritys pyörii porukassa sovituilla arvoilla ja säännöillä.

– Meidän välillämme vallitsee sataprosenttinen luottamus. Jos osapuolet eivät pysty luottamaan toisiinsa, elämä on varmasti mutkikasta, Matti Polus miettii.

ETEENPÄIN elävän mieli. Matti Polus viihtyy työarjessaan, koska hän seuraa valppaasti ja laajakatseisesti ympäröivää yhteiskuntaa sekä globalisoituvaa maailmaa. Hänen mielestään vähäiseltä tuntuvalla kihauksella voikin olla yllättävän voimakkaat seuraukset paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti.

Poluksen mukaan hänen erityisen mielenkiintonsa kohteina ovat Ylöjärvi ja Tampere, koska kehyskunnan hyvinvointi on tiukasti riippuvainen dynamokaupungin menestyksestä. Koko 23 kunnan Pirkanmaakin hengittää isossa kuvassa veturikaupunkinsa tahdissa.

 – Siksi Tampereen avaukset, investoinnit, onnistumiset ja saavutukset ovat elintärkeitä myös ylöjärveläisille ja Ylöjärvelle, Polus linjaa.

Polus tunnetaan selkeäsanaisuudestaan ja terävistä huomioistaan. Hänen mielestään Ylöjärvellä on säilytettävä vahva tulevaisuususko, ja sen lujittamiseksi on työskenneltävä kaikilla tahoilla.

– Luotan, että sakkauksen jälkeen Ylöjärvelläkin löydetään yhteinen sävel ja tie rakentavaan yhteistyöhön. Meidän kaikkienhan on oltava Ylöjärven puolella, Polus sanoo.

Polus luonnehtii itseään helposti innostuvaksi mieheksi. Hänellä ei ole sitä kuuluisaa kristallipalloa, mutta silti hän tuntee olonsa kodikkaaksi tulevaisuusorientoituneessa ilmapiirissä.

– Elämän on jatkuttava! Polus perustelee.

KANSAKUNNAN ja yhteiskunnan tila kiinnostaa Matti Polusta.

 – Talouden velkaantuminen tuo harmaita hiuksia kelle tahansa, niin yksityistaloudessa, firmassa, kunnassa, hyvinvointialueella kuin valtiollakin, Polus toteaa.

Polus luottaa maalaisjärjen voittoon taloudenpidossakin. Suomalainen osaa ottaa lusikan kauniiseen käteensä.

Kiinteistöjen rakennuttajana Polus tuntee kattavasti muun muassa maankäyttöä, rakennustuotteita ja ympäristönsuojelua koskevat lait.

– Ilmastonmuutos haastaa koko ihmiskunnan. Ilmastoystävälliset tavoitteet ja ratkaisut ovat jo täyttä häkää tätä päivää. Ihmiset ovat omaksuneet suojelevat toimet osaksi luonnollista elämää, Polus kiittelee.

Polus arvelee, että nykysuomalaiset ovat suhteessaan luontoon ja ympäristöön sekä kestävään kehitykseen vihreämpiä kuin takavuosina vihreät, jotka perustivat kansanliikkeen ja puolueen luonnon puolesta puhujaksi.

MITEN Polukset valitsivat työmaakseen toimisto-, liike- ja tuotannolliset tilat eivätkä esimerkiksi asuntosijoittamista?

Matti Polus huomauttaa, että yritystilojen vuokraaminen on pitkäjänteistä työtä. Siinä katseet asetetaan vuosikymmenen tai kahden päähän.

Rakennuksen elinkaari määritellään suunnittelun ja rakentamisen aikana. Tavallisesti hallit rakennetaan 50-60 vuoden elinkaarella.

Polus muistuttaa, että kaupungistuminen ja ihmisten keskittyminen eteläiseen Suomeen on johtanut tilanteeseen, jossa pinta-alaltaan laajan maan eri kolkissa on valtavat reservit arvottomia kiinteistöjä. Niitä odottaa purkaminen.

– Kasvavilla ja kehittyvillä alueilla tontilla, maapohjalla on aina arvoa, Polus korostaa.

 – Suomessa on paljon Lieksan kaltaisia paikkakuntia, joissa uusia halleja ei rakenneta, eikä investoinneista unelmoida, Polus huokaa.

Polus vertaa kiinteistöä autoon. Molemmista on pidettävä hyvää huolta huoltamalla, korjaamalla ja remontoimalla.

– Kun kiinteistöstä pidetään kaikkina aikoina oikea-aikaisesti huolta, niiden elinkaari pitenee. Vastuunsa tunteva kiinteistönomistaja tekee tarvittavat toimet oikea-aikaisesti, Polus teroittaa.

MATTI Poluksella on terveiset ja toiveet uusien yrityspuistojen suunnittelijoille ja kaavoittajille.

– Nyky-Suomessa, kun uusia alueita kaavoitetaan, niille asetetaan korkeat tehokkuusluvut. Toimitilarakentamisessa se kipuaa 0,5:een tai 0,6:een. Monesti tontti pilataan, kun sille ei jää kunnollista piha- eikä parkkialuetta. Yritys kun yritys tarvitsee arjen sujumiseksi molempia, Polus herättelee.

Polus arvioi, että tulevaisuudessa kaupan neliöiden määrä laskee merkittävästi Suomessa. Suuntausta ruokkii kaupan voimakas siirtyminen verkkoon.

– Henkilökohtaisen palvelun arvostus kylläkin kohoaa. Kauppa ja palvelu voivat kokea renessanssin millä toimialalla tahansa, jos niiden palvelusta tulee oikeasti kilpailuvaltti. Perinteinen menestymisen reseptihän määrittelee, että kilpailijoidensa palvelutason reippaasti ylittävä toimija on menestyksekäs, Polus herättelee.

Poluksen mukaan Suomen kansainvälinen pärjääminen pohjaa kansalaisten korkealle koulutustasolle.

 – Yhteiskuntamme on huolehdittava siitä, että koulutuksen ja sitä kautta osaamisen on oltava meillä maailman kärkeä. Suomalaisen työn hintataso ei mahdollista massatuotantoa, Polus tietää.

SILMÄT auki. Se on Matti Poluksen motto. Hyvän opetuksen jälkeen.

– Tuhannen taalan paikka voi pulpahtaa eteen täysin vahingossa! Polus sanoo.

Kun Polus kiersi Ylöjärven tonttivaihtoehtoja parikymmentä vuotta taaksepäin, hänelle esiteltiin kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Erästä ei.

– Silloin uutuuttaan hohkanut Elovainio sisälsi timantin. Vaasan tien varrella oli vesakoitunut paikka. Näin metsän puilta ja halusin sen hallillemme. Koti-Elegant houkuttikin ostajia kaikkialta maakunnasta ja sen rajojen ulkopuolelta. Pointti oli, että myymälä oli ohikulkevien ihmisten silmissä, Polus tilittää.

Polus kertoo, että potentiaalisia vuokralaisia on kuunneltava herkällä korvalla. Mieleisen toimipaikan on yllätettävä myönteisesti.

– Sellainen voi olla vaikkapa naapurustossa oleva toinen yrittäjä yrityksineen. Yhteistyökumppani, alihankkija tai asiakas saattaa olla lähempänä kuin osataan aavistaakaan, Polus tarkentaa.

Polus pitääkin tarkan huolen siitä, että hänen vuokralaisensa saavat pedantin perehdyttämisen alueeseen ja paikkakuntaan.

– Vinkkaan potentiaalisista tulijoista, toimitilojen tarvitsijoista muille vuokranantajille. Minulle tärkeintä on lopputulos, jossa jokainen osapuoli on tyytyväinen, Polus korostaa.

POLUKSIEN hallit ovat sataprosenttisessa käytössä.

Matti Polus arvostaa vuokralaisiaan, ja hän kiittelee heitä vuolaasti.

– Mehän olemme samassa veneessä, ja menestyminen sataa jokaisen laariin, Polus toteaa.

Polus kunnioittaa hyvän kellon kirkasta ja pitkälle kantavaa ääntä. Hän haluaa olla vuokranantajana vuokralaistensa luottamuksen arvoinen. Suositus on paras markkinointikeino.

Optimistina Polus luottaa hyvän voimaan. Sillä hän tarkoittaa taitoa ratkaista asioita harkiten ja rauhallisesti. Esimerkiksi vuokrien tarkistukset on vastuullista tehdä maltillisesti.

– Tässä työssä olen oppinut tuntemaan paljon ihmisiä. Monista on tullut ystäviänikin. Onnistumiset antavat mielihyvää. Sellainen tunne on palkitseva, Polus iloitsee.

Kontaktiverkosto on Poluksen keskeinen työkalu. Asia kuin asia selviää puhelinsoitolla tai tapaamisella.

Pitkän tien kulkeneena yrittäjänä Polus toimii myös sparraajana ja mentorina – monesti huomaamattaan.

MATTI Polus otti ensimmäiset ja ratkaisevat askeleensa yrittäjäksi vasta 20-vuotiaana nuorukaisena.

– Minusta kuoriutui parikymppisenä Union-huoltoaseman pitäjä Orimattilaan. Silloin elettiin vuotta 1985, Polus hymyilee.

Polus kiittelee vanhinta työmiestään, silloin 47-vuotiasta ammattilaista, jolla on keskeinen rooli perehdyttäjänä ja opastajana.

– Huoltoasema oli pieni, mutta sillä oli varsin iso piha. Keksin yhtenä päivänä, että alan myydä peräkärryjä. Eikä aikaakaan, niin nousimme edustamamme peräkärrymerkin kolmanneksi suurimmaksi myyjäksi maassa. Se oli valtavan kannustava voittokulku, Polus muistaa.

Polus korostaa työkokemuksen merkitystä. Matti ja Kalle-veli ovat olleet sitoutuneesti mukana vihannes- ja marjakaupassa. Se opetti järjestelmällisyyttä ja logistiikkaa.