Slaavilaismusiikin pitkiin laulukulkuihin ja soitinmelodioihin mieltynyt muusikko kuvaa naapurikulttuurimme lauluja romanttisen kauniiksi. Pian hän tunnelmoi niillä kaupungintalossa esiintyjätovereineen.
”Rakastan elämää, joka kyynelten helminä hohtaa. / Rakastan elämää, joka myrskyihin tietäni johtaa”, kajahtaa musiikkiharrastaja ja esiintyjä Keijo Papinsaaren olohuoneessa, kun mies vetää antaumuksella pätkän kappaleesta Rakastan elämää.
Säkeet koskettavat Papinsaarta, sillä ne herättävät hänessä omakohtaisia mietteitä elämän myrskyistä. Laulu liikauttaa musiikkimiestä kappaleenakin: se on vaativa veisu, jota harvoin kuulee ja joka virittää kaihon tunnetta.
– Se on suuri laulu. Se pureutuu syvälle ihmiseen.
Sydämestään mies lupaa kappaleen esittää myös pian koittavassa slaavilaisen musiikin konsertissa Ylöjärven kaupungintalolla.
Laulajaa kutkuttavia kappaleita
Slaavilaiset laulut ovat olleet Papinsaarelle mieluisa tuttavuus jo lapsuudesta saakka.
– Niitä tuli paljon radiosta.
Melodioihin ja hyviin sävellyksiin mieltynyt musikaalinen poika raapi sanoja muistivihkoon ja lauloi kipaleita. Kun hän nuorena alkoi myös soittaa kitaraa, metsästi hän sointuja vihkonsa kappaleisiin, koska slaavilaisveisut istuivat hyvin tarkoitukseen.
– Ne ovat etupäässä mollisävellyksiä, ja kitaralla on helpompi soittaa mollia kuin duuria.
Kitaroinnin hiivuttua mies on jatkanut slaavilaiskappaleiden parissa laulaen, sillä hän pitää niitä erittäin laulettavina.
– En minä mitenkään ole niihin hurahtanut – laulan paljon muutakin. Mutta slaavilaiskappaleissa pystyn hyödyntämään laulutekniikkaani, kuten pitkää linjaa eli sitä, että ääni kantaa pitkään.
Slaavilaislauluja musiikkimies on esittänyt esimerkiksi juhlissa ja joissain pienissä konserteissa. Kaupungintalossa koittavan keikan kokoista slaavilaiskonserttia mies ei kuitenkaan ole aiemmin vetäissyt. Nyt hän astuu sellaiseen, koska Suomi–Venäjä-seura jäsentään moiseen pyysi.
– Seura halusi tänne vähän jotain toimintaa.
Papinsaari tahtoi monipuolisen konsertin, joten pyysi esiintyjiksi myös trubaduurit Tomi Leppäsen ja Arvi Saarisen. Leppänen esittää venäjänkielisiä lauluja ja Rautavaaraa taustakertomuksin höystettyinä, ja Saarinen laulaa ystävyydestä. Omasta osuudestaan Papinsaari lupaa kaunista ja korkeatasoisesti säestettyä esitystä.
– Minulla on tosi hyvä orkesteri. Domraa harvoin kuulee, ja mandoliini on minulle rakas soitin.
Elävää melodiaa ja soitintunnelmaa
Mollivoittoisuuden rinnalle slaavilaislaulujen tärkeäksi ominaispiirteeksi Papinsaari nostaa melodisuuden.
– Se on niissä kaikista hienoin asia. Melodia on koko ajan elävä, ei mitenkään tasapaksu, hän kuvaa esimerkiksi pitkiä, polveilevia laulukulkuja.
Luonteenomaisia slaavilaispiirteitä tuovat myös soittimet, kuten mandoliini, viulu, domra ja harmonikka. Niistä syntyy slaavilaislauluille tyypillinen värisevä tunnelma.
– Se on se helmi.
Papinsaari mainitsee myös sanoitukset, joita hän pitää kauniina. Kauneus ylipäätään on piirre, jonka hän nostaa toistuvasti esiin.
– Romantiikka olisi hyvä sana. Se tulee jotenkin näistä lauluista läpi.
Stereotypioille, kuten melankolisuudelle tai Papinsaaren ynnäämille neuvostomielikuville, musiikkimies osin nyökyttelee. Hän kuitenkin toteaa, etteivät ne ole koko totuus: joukossa on paljon iloistakin, ja toisaalta perinteiset laulut eivät ole slaavilaiskulttuureiden ainutta musiikkia, vaan kaikkea on jazzvaikutteista alkaen.
Täkäläiseen kansanmusiikkiin Papinsaari löytää naapureidemme lauluista yhtymäkohtia, mutta erojakin hän näkee.
– Suomalainen kansanmusiikki tulee aika paljon idästä, Karjalan seudulta. Siinä on samaa perimää kuin slaavilaismusiikissa: mollisoinnut ja jonkinlainen poljento. Mutta slaavilainen on iloisempaa. Suomalaiset kansanlauluthan ovat hyvin murheellisia, mies kuvaa käsitystään.
Naapurikulttuuri avartaa
Tuon lähikulttuurimme musiikkiperinnön Papinsaari arvioi tutuksi Suomessa etupäässä vanhalle radiota kuunnelleelle polvelle ja laulamista opetelleille, jotka eivät sitä voi sivuuttaa.
Hän siis uskoo tähän tunnettuuskäsitykseen, vaikka esimerkiksi esiintyjäkaveri Tomi Leppänen mainitsee tulkitsemansa lauluperinteen olevan monelle nykyvenäläiselle rocksuuruudelle esikuva. Papinsaari nyökkää kuitenkin ajatukselle, että monille slaavilaismusiikki lienee tietoisella tasolla hakusessa mutta että melodiat ja soittimet tuntunevat useiden korvaan tutuilta, kun niihin törmää.
Näinpä muusikko uskoo ikivihreiksi kuvaamiensa kappaleiden todella olevan ikivihreitä saapuvalle yleisölle, koska mies olettaa kuulijoiksi tulevan lähinnä vanhaa polvea.
– Voisivathan nuoretkin digata, jos tulisivat kuuntelemaan.
Lähikulttuurimme tuntemusta Papinsaari puoltaa itseymmärryksen, naapuriymmärryksen ja kansainvälisyyden vuoksi.
– Ei ihmisen kannata käpertyä. Ja kyllähän on ihme, että vaikka meillä on ollut sodat, meillä on näin hyvät suhteet Venäjään. On ihmeellistä, että kun Suomi oli sodassa, täällä kuunneltiin kuitenkin slaavilaisia lauluja.
Slaavilaisen musiikin konsertti kaupungintalon Ylöjärvi-salissa 3. lokakuuta kello 15.
