lähtöinen kehitysyhteistyön
asiantuntija, joka asuu Nepalissa. (Kuva: Mimosa Hedberg)
Parin viime vuoden aikana olen tehnyt tuttavuutta nepalilaisen lääkäriaseman kanssa muutaman kerran. Tuntuu, että erinäiset kulkutaudit ovat todellakin löytäneet tiensä kerta toisensa jälkeen kotiini. Samalla olen oppinut, miten yksityinen lääkäriasema täällä toimii.
Erona Suomeen on, että ennen lääkäriä on aina hoitajan tapaaminen, jossa on lyhyt haastattelu sekä muun muassa kuumeen ja verenpaineen mittaaminen. Lääkärikäynteihin diagnooseineen ja hoito-ohjeineen olen ollut tyytyväinen. Myönnän googlailleeni, onko hoito-ohjeet samat kuin Suomessa.
Ainoana poikkeuksena on ollut silmässä olevan näärännäpyn hoito, johon yleislääkäri ehdotti poistamista pohtien samalla, tarvitsisinko nukutusta. Olin sanalla sanoen helpottunut, kun silmälääkäri tyrmäsi kaikki ajatukset poistamisesta ja totesin näppylän parantuvan todennäköisesti ajan kanssa. Lopputulos siis tämänkin vaivan kanssa jäi positiivisen puolelle.
Olen etuoikeutettu, sillä voin kävellä vakuutuksen ansiosta Nepalin parhaisiin sairaaloihin ja saan asianmukaista hoitoa. Minulle ei ole tehty ylimääräisiä testejä ja diagnoosi on aina löytynyt. Sairaanhoidon taso kuitenkin vaihtelee ja omassa tuttavapiirissänikin on ollut useampia vääriä diagnooseja ja lisäksi myös outoja testituloksia.
Nepalilaisille sairaanhoitoon pääsy voikin olla huomattavasti haastavampaa. Osa asuu kaukana sairaaloista, joista useimmat sijaitsevat Kathmandussa. Lisäksi etenkin yksityisiin sairaaloihin hoitoon pääseminen vaatii rahaa, jota kaikilla ei ole.
Sosiaaliturva on ottanut ensiaskeleensa, mutta läheskään kaikki sairaalat eivät ole tuen piirissä. Lisäksi päiväpalkkalaisilla ja muilla epävirallisella sektorilla työskenteleviltä puuttuvat sosiaaliturvan tuomat etuudet. Käytännössä siis sosiaaliturvasta hyötyy vain pieni osa nepalilaisista.
Nepalin lisäksi, itseäni huolettaa myös suomalaisen terveydenhoidon muuttuminen epätasa-arvoisemmaksi. Jos parasta hoitoa tulevaisuudessakin saisikin yksityisellä sektorilla, kuka jää hoitamatta. Nepalissa varallisuus jakaa ihmisiä niin terveyden kuin koulutuksen osalta.
Väitän, että yksi kulmakivi pohjoismaiselle hyvinvoinnille on ollut laadukas terveydenhoito, johon kaikilla on ollut yhtäläinen pääsy. Nepalissa suku saattaa kokoontua yhteen miettiäkseen, miten kauan rahat riittävät sukulaisen tehohoitoon tai ottaako joku lainaa sitä varten. Tällaisista tilanteista kuuleminen pysäyttää edelleen, niin epäreilulta ne kuulostavat.
Terveyssektoriin vaikuttaa Nepalissa myös niin sanottu aivovuoto. Monet koulutetut, mukaan lukien lääkärit ja sairaanhoitajat, lähtevät etsimään parempaa työpaikkaa ulkomailta. Tulevaisuuden terveydenhoidon laadun tuleekin ratkaisemaan työn pitovoima, eli millä voidaan pitää rautaiset ammattilaiset töissä ja motivoituneita muualle lähtemisen sijaan.
