Ylöjärvelle päättyvän Pirkan Hiihdon ladut odottavat hiihtäjiä – ”Koko 90 kilometrin reitti on hiihdettävässä kunnossa”

07.02.2024 16:00

Perinteinen Pirkan Hiihto järjestetään jo 68. kerran. Leutoihin viime vuosiin verrattuna lumitilanne ja reitin kunto Kankaanpään Niinisalon ja Ylöjärven Teivon välillä on ollut jopa poikkeuksellisen hyvä. Ylöjärvellä hiihtäjiä palvelee kaksi huoltopistettä ennen maalia.

– Koko 90 kilometrin reitti on hiihdettävässä kunnossa. Jäätynyttä pohjaa päästiin ajamaan jo marraskuusta lähtien ja lumitilanne reitin varrella on ollut hyvä. Eikä haittaa, vaikka vielä tulisi suojakelejäkin ja nythän on luvassa pitkä pakkasjakso, Pirkan Hiihdon johtokunnan jäsen Matti Äijö iloitsee.

Edellisten talvien oikuttelu ja vähälumisuus on saanut monet siirtämään ilmoittautumistaan lähemmäksi itse tapahtumaa. Ennakkoilmoittautuneita on silti kuukautta ennen tapahtumaa runsaat 800.

– Tuhannen hiihtäjän raja rikkoutuu aivan varmasti. 1 500 olisi sellainen mukava määrä. Hyvän hiihtotalven myötä tullut suuri osanottajamäärä on jo sinänsä hieno asia, mutta takaa myös järjestäjälle taloudellista jatkuvuutta tuleviin vuosiin, Matti Äijö toteaa.

Ylöjärvellä on kaksi huoltopistettä ennen maalia. Topintuvalla hiihtäjät voivat valita mehusta, vedestä, urheilujuomasta, kahvista, rusinasta, suolakurkusta, mustikka-vadelmasopasta ja leivästä. Topintuvalla hiihtäjiä palvelee Viljakkalan Yrittäjät.

Pikku-Ahveniston huoltopisteellä on tarjolla mehua, vettä ja urheilujuomaa. Siellä hiihtäjiä palvelee FC Nokia.

Maali on jälleen Teivon raviradalla, jossa hiihtäjille annetaan Pirkan Hiihdon mitali. Maaliin tulon jälkeen voi lähteä joko Lamminpään majan saunan löylyihin tai nousta linja-autoon, joka kuljettaa hiihtäjän Kalevan uimakeskukseen loppuverryttelyyn.

Pirkan Hiihto sivakoidaan lauantaina 3. maaliskuuta ja Pirkan Hiihto perjantaina 9. maaliskuuta.