Hattu päästä ja kumarrus talkoolaisille Veittijärven saunan valmistumisesta – Lopputulemana Ylöjärven avantouimarit on kuitenkin korviaan myöten veloissa

30.12.2023 07:00

Ylöjärven avantouimareiden turhaan siirretty ja uudelleen rakennettu sauna avataan talviuimareille loppiaisena 2024. Kirsi ja Reijo Karppinen ovat mahdollistaneet hankkeen toteuttamisen varattomalle yhdistykselle. Talkooväestä Juhani, Olli, Matti, Miikka, Jukka, Riitta, Joakim, Jeri, Rami, Jussi, Mikael, Anssi ja monet muut ovat tehneet lukemattomia tunteja yhteisen projektin eteen.

Saunarakennukset ja miljöö ovat hienoja. Talkoolaiset ovat tehneet työnsä pieteetillä ja itseään säästämättä. Hattu päästä ja kumarrus. Tuoreessa Aamulehden saunavertailussa uusi Veittijärven sauna arvioitiin Pirkanmaan parhaaksi yleiseksi saunaksi.

Lopputulemana Ylöjärven avantouimarit ry on korviaan myöten veloissa. Hanke on tullut maksamaan yli 350 000 euroa siitä huolimatta, että talkootunteja on tehty yli 10 000. Yhdistyksen kunnianhimoisena tavoitteena on ollut, että saunaa voivat käyttää myös liikuntaesteiset. Kulkureitit on rakennettu esteettömiksi, ovet ovat leveitä ja WC on inva-varusteinen. Saunaan on hankittu paineilmalla nostettava lauteen osa pyörätuolia käyttäville. Tulevana kesänä esteettömyyden eteen tehdään vielä lisäsatsauksia.

Ylöjärven avantouimarit ry kiittää Ylöjärven kaupunkia hankkeeseen myönnetystä esteettömyysrahasta. Harmillista kuitenkin on, että vain Kokoomuksen, Vihreiden ja Suomen Katajan edustajat kannattivat hyvinvointilautakunnassa Ylöjärven kaupunginvaltuuston suurella enemmistöllä hyväksymän 50 000 euron määrärahan käyttämistä saunan esteettömyyteen ja enemmistö karsi summan 70 prosenttiin kustannuksista.

Nyt osa tärkeistä esteettömyyttä parantavista toimenpiteistä jäi toteutumatta. Esimerkiksi laiturille rakennettavaa henkilönostinta ei tässä vaiheessa ollut mahdollista hankkia. Ylöjärven avantouimarit ry toivoo, että kaupunki osallistuisi myös tulevaisuudessa Ylöjärven kaupunkikuvaa parantavan hankeen avustamiseen ja käyttäisi saunaa omissa tilaisuuksissaan. Olisi erittäin tärkeää, että päättäjät ymmärtäisivät esteettömyyden merkityksen ja tulevaisuudessa kaikki poliittiset puolueet voisivat olla yksimielisesti tämän merkittävän hankkeen takana.

Markku Uusitalo
kaupunginvaltuutettu
Ympäristölautakunnan puheenjohtaja
Ylöjärven avantouimarit ry:n aktiivijäsen

Kimmo Itvola
Ylöjärven avantouimarit ry, puheenjohtaja