Hallitus työntekijän ja työttömien taskuilla – Työelämämuutokset ovat kauhistuttavaa luettavaa

12.10.2023 13:02

Orpon hallitusohjelma on lottovoitto yrittäjille ja rikkaille. Kyse ei kuitenkaan ole onnesta, vaan tietoisesta tekemisestä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjoita rahoittivat kaikista rikkaimmat suomalaiset. Nyt on takaisinmaksun aika. Hyvä esimerkki on aiotut veronalennukset. Veroalennus koskee lähinnä rikkaita seuraavalla logiikalla: kymppi kokille ja satoja, ellei tuhansia toimitusjohtajalle.

Työelämämuutokset ovat kauhistuttavaa luettavaa. Oikeistohallituksella on kiire rajata lakko-oikeutta, jotta päästään muuttamaan työelämän lainsäädäntöä ilman vastarintaa. Hallitus on aikeissa säätää lakkoon osallistuvalle 200 euron henkilökohtaisen lakkomaksun ja korottaa lakkosakon alarajaa kymmeneen tuhanteen euroon.

Työpaikkojen tasa-arvoinen neuvottelu korvataan työnantajien sanelulla, kun yleissitovien työehtosopimusten asemaa heikennetään ja mahdollistetaan paikallinen sopiminen jopa ohi pääluottamusmiehen. Potkulain avulla kyseenalaistavasta työntekijästä päästään eroon ilman painavaa syytä. Vuoden määräaikaista työsuhdetta ei tarvitse enää perustella.

Työttömien tai lomautettujen ansionmenetykset nousevat satoihin euroihin kuukaudessa. Hallituksen tavoitteena on tuhota ansiosidonnainen päiväraha, ja korvata se elämiseen riittämättömällä työttömyysrahalla. En myöskään ymmärrä työttömyysturvan 300 euron suojaosan poistamista. Se leikkaa pienimuotoista työtä tekevän työttömän ansioita 150 euroa kuukaudessa.

Asumistuen leikkaus osuu pienipalkkaisiin työntekijöihin, opiskelijoihin, työttömiin ja eläkeläisiin. Ikääntyneet työntekijät menettävät monta suojaelementtiä työttömyyden varalle, kun kaikista ikäsidonnaisista poikkeussäännöistä luovutaan. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tukkii monelle reitin uranvaihdoksiin ja lisäkoulutukseen. Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen poistaa monelta mahdollisuuden ottaa työemästä lyhyt tauko, eikä tarjoa uusi mahdollisuuksia niille, jotka palkataan vuorotteluvapaan sijaisiksi.

Hallituksen kaikki leikkaukset aiheuttavat Soste ry:n mukaan Suomeen 40 000 uutta köyhää, joista lapsia olisi yli 12 000.

Leikkausten kruununjalokivenä loistaa persujen vale edistää autoilijoiden asioita. Työmatka-autoilijoita rokotetaan kunnolla, kun verotuksessa matkakuluvähennyksen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja matkavähennyksen enimmäismäärä laskee parilla tuhannella. Polttoaineveron noin 4 sentin laskun ja ajoneuvoveron kahden kympin alennuksen jälkeenkin autoilijan vuosikustannukset kasvavat sadoilla euroilla. Persujen vale äänestäjillä on jättimäinen.

Jussi-Pekka Ahonen
kaupunginvaltuutettu (sd.)