lähtöinen kehitysyhteistyön
asiantuntija, joka asuu Nepalissa. (Kuva: Mimosa Hedberg)
Kesäloman jälkeen on aina vähän karua palata arkeen. Aikaiset aamut ja pitkä aika seuraavaan lomaan lannistavat, vaikka jonkinlainen ryhtiliike jo kaipailisikin loman jälkeen.
Sosiaalisessa mediasta silmiin osui kesän aikana ajatus arjen rakentamisesta siten, ettei siitä tarvitse lomaa. Tämähän kuulostaa vallan mukavalta – lomalla koko ajan! Ajatus jäi kuitenkin vaivaamaan. Mietin, voiko todella olla työ, josta ei kaipaa lomaa. Luulen nimittäin, että vaikka tekisi unelmiensa työtä, niin joskus sekin tai siihen liittyvät tehtävät maistuvat puulta. Melko varmasti tulee niitäkin maanantaiaamuja, kun haluaisi jatkaa vielä hetken nukkumista. Harva työ lopulta on pelkkää leppoisaa hengailua. Senhän takia sitä kutsutaan työksi.
Toisaalta pohdin, miten hyväosaisten puhetta on työn tuntuminen lomalta. Harvalla toimeentulorajojen alapuolella olevalla on varaa pohtia unelmatyötä, kun perhe pitää saada ruokittua. Moni haaveilee ylipäänsä, että saisi töitä.
Nepalissa olen tavannut ihmisiä, jotka ovat työllistyneet tai joiden toimeentulo on parantunut ja yleensä he ovat työstä riippumatta kiitollisia siitä edistyksestä, mitä on tapahtunut. YK:n mukaan noin 17 prosenttia nepalilaisista elää vielä moniulotteisessa köyhyydessä. Tämä indeksi käsittelee köyhyyttä laajassa merkityksessä huomioiden köyhyyden kokemisen koulutuksen, terveyden ja toimeentulon kannalta.
Suurin osa nepaleista saakin edelleen toimeentulonsa maataloudesta, eivätkä pienviljelijöiden maatilkut läheskään aina takaa ruokaa edes omalla perheelle vuodeksi. Leivän perässä on sitten tehtävä erilaisia hanttihommia, lähinnä päiväpalkkalaisen töitä, jotta perhe saa riisiä pöytään. Elämän perusasioiden äärellä tuskin haaveilee ikuiselta lomalta tuntuvasta työstä.
On kuitenkin mustavalkoista ajatella, että unelmatyöt olisivat vain joidenkin saavutettavissa. Voi hyvin olla, että nepalilainen maanviljelijä elää tyytyväisenä yhteisöissään omaa unelmaansa, kun elämän perusedellytykset toteutuvat.
Mieleeni on jäänyt eräs nepalilainen pappi, joka auttoi orpoja. Saadakseen lisää rahaa lasten auttamiseen hän kerran kuukaudessa siivosi yleisiä vessoja. Tämä työ on Nepalissa erityisesti niin kutsuttujen kastittomien työtä, eli hyvin halveksittua monien mielestä. Pienipalkkainen mies näki tässä työssä kuitenkin mahdollisuuden auttaa muita.
Luulenkin, että lomalta tuntuvan työn sijaan, kannattaa etsiä työn merkityksellisyyttä, mikä taas saattaa löytyä muiden auttamisesta ja palvelemisesta. Helpoin tie voi olla ympärille katsominen, sillä auttaa voi vaikka apua tarvitsevaa työkaveria.
