Cable wakeboardingin SM-kilpailut järjestetään toista kertaa Ylöjärvellä – ”Vaikka kyseessä onkin kilpailu, niin näissä tapahtumissa kaikki aina kannustavat toisiaan”

07.08.2023 13:00

Tapahtumakeskus Peltomäki Resortissa järjestetään tulevana viikonloppuna 11.–12.8. cable wakeboardingin eli kaapelivesilautailun SM-kilpailut. Perjantaina on kilpailun alkukarsinnat ja lauantaina kisaillaan finaalin merkeissä.
Maria Nalothukudiyil nousee ilmaan hyppyrillä. Tulevana viikonloppuna Vähäjärven hyppyrit tulevat olemaan kovassa käytössä. (Kuva: Eero Jauhiainen)

Yläjärven Peltomäki Resort isännöi wakeboardingin SM-kilpailuja nyt toista kertaa. Edellisen ja ensimmäisen kerran Ylöjärvellä kilpailtiin lajin suomenmestaruuksista vuonna 2021. Kaiken kaikkiaan lajin SM-tittelistä kilpaillaan nyt virallisesti neljättä kertaa.

– SM-kilpailuja on järjestetty jo yli vuosikymmenen ajan, mutta ne ovat olleet epävirallisia tapahtumia. Vuonna 2020 menimme kuitenkin yhteen Suomen vesihiihtoliiton kanssa ja siitä lähtien SM-kilpailut ovat olleet virallisia, kertoo nykyisen Finnish Waterski & Wakeboard Federationin (FWWF) wakeboard-jaoston puheenjohtaja Topias Nikki.

Peltomäki Resortin Vähäjärven vesillä lajimestaruuksista kilpaillaan neljässä sarjassa: avoimessa sarjassa ja naisten sarjassa sekä tyttöjen ja poikien juniorisarjoissa. Lisäksi wakeboardingin lisäksi tapahtumassa ovat kilpailulajeina myös wakeskate ja sitwake.

– Wakeskatessa laudassa ei ole siteitä ja lauta on paljon lyhyempi, eli se on vähän kuin skeittaamista vesillä. Sitwake puolestaan on wakeboardingin paralaji, Nikki selventää lajivalikoimaa.

SM-kilpailujen tapahtumapaikkana toimivassa Peltomäki Resortissa tehtiin isoja uudistuksia vuonna 2021. Samalla tapahtumakeskuksen Vähäjärvelle rakennettiin wakeboardingia varten iso koko järven ympäri kiertävä kaapeli, joka mahdollistaa SM-tapahtuman järjestämisen.

– Suomessa on tällaisia järven ympäri kiertäviä kaapeleita vain kaksi: Ylöjärvellä ja Ukkohallassa. Kaikki muut Suomen kaapelit ovat sellaisia, että ne liikkuvat vain edes takaisin. Siksi SM-kilpailut järjestetään aina vuorovuosittain Ylöjärvellä ja Ukkohallassa.

Lue myös: Katso kuvat ja video: Tässä on Ylöjärven lähimatkailuhelmi – Peltomäen uudella wakeboarding-kaapelilla vesilautailevat niin aloittelijat kuin konkarit

Finnish Waterski & Wakeboard Federationin wakeboard-jaoston puheenjohtaja Topias Nikki toivoo onnistunutta viikonloppua: ”Toivotaan, että tekniikka toimii ja ei sada paljon vettä. Toivottavasti saamme tunnelman korkealle ja näemme paljon hyviä ’runeja'”. (Kuva: Eero Jauhiainen

Laji kasvaa hiljalleen

Wakeboarding on Suomessa vielä varsin tuntematon urheilumuoto. Topias Nikki kertoo, että laji on kuitenkin kasvanut tasaisesti sen jälkeen, kun Ukkohallaan avattiin ensimmäinen kaapeli vuonna 2008. Silti laji hakee vielä paikkaansa.

– Tämä ei ole vielä kovin tuttu laji. Monet eivät tiedä, että tätä voi käydä harrastamassa kesäisin samaan tapaan kuin talvisin laskettelua.

– Suomessa sellaisia harrastajia, jotka käyvät lautailemassa useamman kerran kesässä on joitain tuhansia. Muuten tämä on kuitenkin vielä sellainen laji, että tätä käydään kaveriporukalla kokeilemassa esimerkiksi polttareissa.

Nikin mukaan kaapelivesilautailu eroaa veneen perässä lautailusta merkittävästi.

– Tässä veto tapahtuu sähkömoottorilla eikä tehdä hyppyjä aalloista, vaan hyödynnetään vedessä olevia reilejä ja hyppyreitä, joiden päällä tehdään temppuja. Eli vähän samaan tapaan kuin lumilautailussa.

Nikki suosittelee kokeilemaan lajia rohkeasti, kuten hän teki itse kuusi vuotta sitten ja jäi koukkuun.

– Kuka tahansa voi kokeilla tätä samaan tapaan kuin lasketteluakin ja vasta-alkajat opastetaan lajin pariin. Wakeboarding on sillä tavalla koukuttava harrastus, että siinä kehittyy aluksi todella nopeasti.

Kaapelivesilautailu hakee vielä paikkaansa Suomen urheilulajikartalla. Hiljalleen lajin pariin löytää uusia harrastajia. Kuvassa Maria Nalothukudiyil. (Kuva: Eero Jauhiainen)

Myös SM-tapahtumassa pääsee kokeilemaan

SM-kilpailut kestävät kaksi päivää, perjantaista lauantaihin. Perjantaina ohjelmassa ovat karsinnat ja lauantaina kilpaillaan mestaruuksista. Alueelle on tapahtuman aikana vapaa pääsy ja yleisölle riittää varmasti nähtävää. Lisäksi kilpailujen aikana on mahdollista päästä itsekin lautailemaan.

– Kisan aikana on muutaman tunnin välejä, jossa kuka tahansa pääsee kokeilemaan lajia, Nikki kertoo.

Tapahtumalta voi Nikin mukaan odottaa ennen kaikkea rentoa meininkiä aiempien kisavuosien tapaan.

– Vaikka kyseessä onkin kilpailu, niin näissä tapahtumissa kaikki aina kannustavat toisiaan ja myös tuntevat toisensa. Ei ole sellaista hampaat irvessä -meininkiä.

Wakeboardingin suomenmestaruuksista kilpaillaan tulevana viikonloppuna näissä maisemissa. (Kuva: Eero Jauhiainen)