Entinen kuvaamataidon opettaja hinkusi työvuosinaan taiteen teon pariin muttei oikein ehtinyt. Nyt eläkkeellä hanat ovat auki. Opettajatausta näkyy ennen kaikkea innostuksena: luotsina hän innosti, ja nyt hän innostuu itse.
Kun nyt jo eläkettä viettävä kuvaamataidon opettaja Eila Pilvenpalo katseli taiteilevia oppilaitaan, poltteli häntä päästä itsekin samoihin puuhiin.
– Totta kai, hyvänen aika.
Alun alkaen, kun hän kolmasluokkalaisena, piirustuskerhon opettaja Tammiston opissa innostuttuaan, päätti aikoa kuvisopeksi, hänen ajatuksenaan olikin päästä tekemään taidetta siinä sivussa. Mutta työ osoittautui monisteiden pykäilyksi ja sen sellaiseksi, joten taiteilu jäi vähälle.
– Joskus jotain tekniikkaa näytin ja näpräsin savea. Ja kun piti hankkia uutta tietoa, kävin kursseilla. Silloin oli mahdollisuus tehdä itse, mutta sekin oli opettamisen hyväksi. En ajatellut, että minulla olisi ollut oikeus huvitella.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Pilvenpalo olisi luopunut luovuudesta, ei lainkaan.
– Oli hupaisaa, kun ensimmäistä näyttelyäni pitäessäni joku sanoi: ”Hyvä, kun voit nyt käyttää luovuuttasi.” Minun mielestäni opettaminen jos mikä on luovaa.
Kun sitten eläkepäivät vuosituhannen vaihteessa koittivat, taiteilu pääsi valloilleen. Tämä näkyy naisen asunnossa: jo piha vastaanottaa veistoksin, ja sisällä nähtävää on joka puolella.
Repertuaaripohjalta veistoksiin
Kuvaamataidon opettajana Pilvenpalolla on hanskassaan kunnon repertuaari tekniikoita. Opinnoissa tutustuttiin niin maalaukseen, valokuvaukseen, kuvanveistoon kuin piirtämiseen, ja nimenomaan itse tehden.
– Oli toki taidehistoriaa ja -kasvatusta sekä värioppia, mutta ennen kaikkea opiskelu oli itse tekemistä. Opiskelun jälkeen oikeastaan tulikin hirveä teoriannälkä.
Nälkä kasvoi myös tekniikkarepertuaarin laajentamiseen, mikä tietysti vankisti naisen taiteellista osaamista. Voi siis sanoa, että Pilvenpalolla oli varsin hyvä ponnistuspohja omallekin taiteelleen.
Eläkepäivien taiteilun kuplinnassa repertuaarista ovat kuitenkin nousseet lähinnä veisto- ja installaatiotaide. Tämä johtuu urjenneesta tilaisuudesta paikata opiskeluaikana vähälle jäänyttä veistosten tekoa.
– Tuli mahdollisuus Hervannan valimoinstituutissa valaa pronssiin. Jäin koukkuun, koska veistosten teko on niin raskasta, likaista ja haastavaa.
Installaatioissa naista taas kiehtoo mahdollisuus täyttää vaikkapa kokonainen nurmikko ja koostaa kokonaisuus. Eräällä installaatiolla hän on myös päässyt esittelemään taidehistoriaa omin sovelluksinsa.
– Kun on tämä kuvisopettajan missio, eihän sille voi mitään.
Rajaaminen ei kuitenkaan ole merkinnyt taiteen annin jäämistä laihaksi.
– Pronssiin valaminen tuottaa niin paljon yllätyksiä, ettei siinä tulee täysoppineeksi, taitaja sanoo mutta toteaa halajavansa taas maalaamisen ja piirtämisen pariin niiden keveyden vuoksi.
Opettajan arviointi ei jyrää
Voisi ajatella, että opettajien neuvova ja arvioiva rooli vaikuttaisi Pilvenpalon omaan taiteen tekoon. Tekisi hänestä itselleen ankaran arvioijan tai toisaalta auttaisi häntä neuvomaan itseään.
Mutta ajatuskulku tuntuu entisestä maikasta kummalta. Ei hän koe itseään arvioijaksi tai neuvojaksi vaan innostajaksi. Hän kokee, että kuvisopettajien tehtävä on avata uusia näkökulmia ja jakaa ärsykkeitä, ei ensi sijassa arvostella.
– Opettajan arviointipakko ei ole estänyt minua tekemästä. Enemmänkin opettajatausta on sitä, että minullakin on lupa innostua ja tehdä.
Itsekriittisyyden nainen myöntää, mutta hänen on vaikeaa analysoida, onko työ vaikuttanut siihen.
– Eihän omiinsa ole tyytyväinen koskaan. Siksihän varmaan töitä tekeekin, että kohta tulee se entistä parempi homma. Ja pikimmin pitäisi opetella asennetta, ettei olisi arvioija.
Neuvomiskokemus taas ei anna suoria avaimia mihinkään.
– Jokainen uusi juttu on uusi haaste. Se, että on ollut opettaja, ei tarkoita, että olisi valmiilla pöydällä muka.
Ajatus, että taiteen tekijänä Pilvenpalo astuu ikään kuin opettajan saappaista arvioitavan saappaisiin, tuntuu naisesta niin ikään erikoiselta. Ei hän koe tekevänsä töitään muiden arvioitaviksi.
– Kunhan itse pystyisin olemaan entistä vähemmän kriittinen, se riittäisi. Jos menisin kurssille, totta kai sitten ottaisin palautetta vastaan.
Tangotausta paistaa töissä
Vaan on Pilvenpalolla muutakin taiteeseen liittyvää taustaa kuin opettajuus. Hän näet harrastaa tangoa, ja se on ujuttautunut veistoksiinkin, niin aiheeksi kuin kuvailmaisun keveydeksi.
– On haastavaa saada tanssin keveys raskaaseen materiaaliin. Minulle ovat tärkeitä erityisesti soljuvuus ja keveys. Kai jos olisin painonnostaja, tekisin erilaisia kuvia kuin nyt, hän pohtii harrastuksensa vaikutuksia.
Tanssin ohella naisen töissä on näyttäytynyt aikanaan kantaaottavuus. Hän on käsitellyt esimerkiksi nykypäivän orjuutta. Koska hän ei voi teoksillaan poistaa pahaa ja koska pahasta muistutetaan muutenkin, on hän siirtynyt muihin aiheisiin, esimerkiksi lapsiin.
– Nykyään haluan muistuttaa kauniista, hyvistä asioista.
Eila Pilvenpalon veistoksia Taidesalonki Piirron Taiteen kavalkadi -yhteisnäyttelyssä 25. kesäkuuta saakka (Uudenmaankatu 7, Helsinki) ja installaatioita Taide-Nuuttilassa juhannuksesta 16:nteen elokuuta (Nuuttilantie 341, Virrat).
